Ei kai ulkona tarvitse käydä kuin kerran kolmessa päivässä

Oon viime päivinä linnoittautunut vain sisätiloihin, kun ei ole ollut töitä ja koska päälle pukeminen ja ihmiseltä näyttäminen on yleensä aika rankkaa. Tänään kuitenkin saatiin Martin kanssa aikaiseksi sen verran, että raahauduttiin pihalle ja käytiin tuossa vajaan parin kilsan päässä Viherlandiassa kattomassa kasveja ja sisustustavaraa. Täytyy joskus käydä siellä kun on rahaa, sen verta lyhyt matka sinne on ja siellä oli tosi kivoja esineitä ja jättivalikoima kasveja! Mukaan tarttui Iittalan Outletista Taika-sarjan kaksi 0,4dl sinistä mukia koska ne oli -50% alennuksessa. Tykkään niin siitä värityksestä ja kuvasta, lisäksi toi on hyvä koko! Ja koska ulkona oli kiva ilma, päätin ottaa kameran mukaan. Ehkä vielä joskus opin kuvaamaan.

Joku lennätteli tuollaista lennokkia, siitä kuului hauska pörinä.

Toi pieni mökki on niin söpö. Varmaankin joku saunarakennus, sillä se on lähellä isompaa taloa.

Lumella näkyi kivasti vain eläinten jälkiä, ei yksiäkään ihmisen jättämiä.

Piti sitä vähän poseeratakin.

Todistusaineistoa siitä että tuolla tuli tosiaan käytyä. :D

Lapset on vaarallisia.

Söpöjä palleroita!

Täytyy olla kyllä hullu jos hiihtää. Itelle tulee kylmät väreet kun vain ajattelee suksia.

Joensuun reissu

Olin tän viikonlopun Joensuussa M:n luona ja myös T tuli sinne, oli ihan hirmu kiva nähdä heitä taas! Syötiin hyvin ja katottiin hassu japsileffa ja kierreltiin Joensuussa vähän kaupoilla ja kuvaamassa. Parasta oli mm. intialainen ruoka, glitternoppien ostaminen ja kirpparilta löytynyt 50-luvun loistava saksalainen sanakirja josta löytyi saksankäännökset mm. sanoille ruosteenkarvainen, sillinhirttäjä, noitajuttu, tuhlaamiskiihko ja kellujaelosto. Naurettiin ihan katketaksemme noille sanoille, joiden suomenkielistäkään merkitystä ei tiedetty, lisäksi sieltä löytyi joitain eläinten äännähdyksiä ja mm. 'pyh'. : D Aion tulevaisuudessa käyttää ainakin sanaa sillinhirttäjä ja lisätä kaikkien sanojen perään -karvainen.

Ja sitten kuvia koska ne on kivempia kuin sanat.

Perjantai-illan piknik: kahden juuston salaatti ja vuohenjuusto-savukala-sipuli piirakoita.

Mun ekat nopat! Harmi etten saanu glitternoppien sarjaa. En ole varma pitikö se myyjä mua tyhmänä ja rasittavana vai vaan huvittavana kun intoilin ja valikoin noita noppia pienen ikuisuuden.

Susiherran kainalossa kuvailtiin kunnon turistikuvia.

Käytiin kurkkaamassa ortodoksista hautausmaata, siellä on aika söpö kappelintapainen.

Hautausmaalla kuvailun jälkeen hukkasin mun kameran linssinsuojuksen. Pengoin hyvän aikaa laukkua ja sit se löyty taskusta. Tyypillistä.

Onneksi ei ollut kovin kylmä, koska unohdin paksut sukkahousut eikä mulla ollut kuin tuo mekko ja sortsit. : D Kotiinmenomatka oli aika kamala, mulle taisi iskeä joku migreenikohtaus koska päätä särki niin kovasti ettei ikinä, enkä voinu kattoa ulos, pelata DS:ää tai kattoa puhelinta koska kaikkialla oli liian kirkkaat valot ja myös äänet sattui. Ihan kamalaa, olisin voinu vaan itkeä siitä kivusta, ei mulla ole ennen ollu migreeniä, jos toikaan oli sitä. Meinasin että kysyisin konduktööriltä onko niillä särkylääkettä, mutta en uskaltanu avata silmiä ja sit torkahdin. Sit vielä huomasin että Pieksämäellä on vajaan tunnin odotus, joten päätin lähteä ettimään sieltä apteekkia. No, eihän se apteekki jonka löysin ollu auki, mutta onneksi siinä vaiheessa raitis ilma oli vaikuttanut sen verran että päänsärky oli lieventyny huomattavasti ja selvisin kotiin. Ens viikolla sitten suuntana Kouvola ja sen jälkeisellä viikolla Hämis, kunnon reissaamista taas tiedossa!

LoL

Oon nyt pelannu yli puoli vuotta League of Legendsiä sellaisessa teinipoikaporukassa (16-18-vuotiaita, jotkut harvat on ~ 20v.), johon päädyin jokusen mutkan kautta (yksi heistä on kaverin kaveri tai serkku tai joku). On ollut jotenkin hassua päästä kurkistamaan teinipoikien elämään nyt kun itse on jo ihan muuta kuin teini, virallisesti ainakin. Suurin osa niiden jutuista on sellaisia, joita ei olis tarvinut tietääkään ja toisaalta iso osa keskustelujen aiheista on sellaisia mitä saattoi kuvitellakin; tytöt, mopot/autot, tietokoneet, pelit, jne. Hassua on myös se, että oon muodostunut kohtuullisen suosituksi noiden poikien keskuudessa ja koko ajan laajenee se porukka joiden kanssa olen pelannut ja mut kyllä muistetaan aina. Välillä oikein kiistellään missä porukassa mun pitäis pelata! Ilmeisestikin eivät ole kohdanneet kovinkaan montaa tyttöä joka pelaa kyseistä peliä, vaikka kuvittelen ainakin, että meitä on enemmän kuin uskoisi. Onneksi mua arvostetaan myös pelitaitojeni takia, eikä vain siksi että olen tyttö. Tai ainakin uskon ja toivon niin. :D

Hassua tässä suosiossa on se, että 6-7 vuotta sitten olisin tehnyt vaikka mitä että olisin saanut vastaavanlaista huomiota pojilta, en vain uskaltanut sitä hakea enkä tiennyt miten se edes onnistuisi. Ja nyt saan sitä vain olemalla oma hiukan höpsö itseni. Väittävät vielä, että yksi heistä on muhun kovin ihastunut. Uskon että kyseiset puheet on pääasiassa liioiteltuja, koska en muista edes kauheasti jutelleeni tälle tyypille tai pelanneeni kauheasti hänen kanssaan. Ehkä nämä ihastuksesta irvailijat yrittävät peittää sillä oman tykästymisensä, en tiedä. :D Tilanne on joka tapauksessa hiukan hassu, vaikka onhan se toki myös imartelevaa että miusta pidetään omana itsenäni, ihan sama kuka pitää! Oon tosin huomannut, että en saa ottaa liian vakavasti itteäni, sitä mitä musta puhutaan ja ajatellaan tai mitä itse sanon. Monesti juttujen laatu etenee poluille jotka olis aiemmin saanut mun posket hehkumaan enkä olis ikinä suvainnut että musta puhutaan niin kaksimielisissä ja likaisen tuntuisissa yhteyksissä. Mutta oon vuosien varrella oppinut suhtautumaan itteeni huumorilla, se on ehkä tärkeimpiä asioita mitä oon oppinut.

On kivaa että saa jutella Skypessä lähes päivittäin (tai ainakin silloin kun haluaa) jonkun kanssa näinä aikoina kun livenä ei tule kavereita nähtyä kovin usein. Eipä noi pojat varsinaisia kavereita ole, heitä harvoin kiinnostaa mitä mulle kuuluu, mutta välillä riittää jo se että saa tehdä jotain muiden kanssa ja höpöttää tyhjänpäiväisyyksiä. Eikä mua tota kyseistä peliä huvita yksinänikään pelata.

Lempparihahmojani  League of Legendsistä.

Pullailua

Tein tuossa muutama päivä sitten ekaa kertaa pullaa ihan itse. En ole koskaan ennen tehnyt pullataikinaa ja siitäkin on vuosikausia kun olen leiponut äidin kanssa pullaa, lähinnä korvapuusteja. Ja koska kamera on lojunut pitkään ihan hyödyttömänä, niin pitihän tästä historiallisesta tapahtumasta ottaa jokunen kuva!

Taikinan vaivaaminen ei ole kovin helppoa kamera toisessa kädessä.

Onneksi meillä on tiskikone! Ei huvittaisi tiskata tuota määrää käsin.

Taikina on kauniisti paisunut! Ja liesi on mukavan törkyinen.

Martin muovaamia vähän kurttuisia pullia.

Oli mun tekemät korvapuustitkin vähän mielenkiintoisen näköisiä, ettei sen puoleen. :D

Lopulta kaikki näytti kuitenkin tosi hyvältä (ja maistuikin, sehän on pääasia)!

Sitten vielä kermavaahtoa ja hilloa sylkevä kurttupulla, taustalla tyyppi jolle on käynyt veisten kanssa vähän köpelösti (mun joululahja Martille).

Takapihalla näkyy hyvin kuinka paljon lunta onkaan tänä talvena tullut.

Enemmän tai vähemmän kuolleiden kukkien asetelma ja näkymä takametsikköön.

Kyllä laskiaispullat maistuu erityisen hyvälle kun on tehnyt kaiken itse eikä vain ostanut kaupasta tai kahvilasta! Myös korvapuustit oli hyviä, vaikka en oikein tiennytkään kuinka paljon kanelia tulisi laittaa sinne väliin. Korvapuusteja tehdessä tuli mieleen se tuska pienenä kun yritti levittää margariinia taikinalle veitsellä ja aina sitä veistä tuli painettua liikaa jolloin taikina meni ihan kurttuiseksi. :D Muistan hermostuneeni rytistyvälle taikinalle useasti ja äiti joutui sitten levittämään sen margariinin, että pääsin siihen kivempaan hommaan; kanelin ja sokerin ripotteluun sekä taikinalevyn rullaamiseen.

Ja onneksi muuten päivät on jo sen verran pidentyneet, että jopa silloin on kohtuullisen valoisaa kun herään! Tuo takapihanäkymä keittiön ja olkkarin ikkunoista on niin mukavan talvinen.

Pieniä iloja

♥ Auringonpaiste - Menen sellaiseen aikaan töihin, että silloin on nyt jo ainakin kuukauden ollut ihan melkein pimeää. Tällä viikolla on sen sijaan ollut jo melko valoisaa ja tänään suorastaan aurinkoista kun lähdin töihin vähän aikaisemmin.
♥ Uusi leveähelmainen talvitakki ja korkosaappaat - Töihin mennessä en nykyään pukeudu mitenkään kummallisesti, joten tuollaiset pienet yksityiskohdat saa tuntemaan olon enemmän omaksi itsekseni kuin ne tylsät arkivaatteet joita nykyään käytän.
♥ Tekstiviestit - Nykyään saan tekstareita oikeastaan vain Ikeasta, joten piristää ihan hurjasti saada viesti joltain kaverilta! (Yksi sellainen voi tosin myös pilata päivän..)
♥ Materiaonnellisuus - Olen sen verta pinnallinen, kuten moni muukin, että shoppailu kyllä piristää. Ei tarvitse ostaa edes mitään suurta ja kallista, vaan jo esim. uusi hiuslakka, huulikiilto ja kauan haluttu suoristusrauta ilahduttaa.
♥ Kun voi ostaa jollekin toiselle jotain - Ostin Minimanista Martille sen lempparihuulirasvaa, joka oli lähikaupasta loppunu ja se joutui tyytymään johonkin kamalaan (ja vain hiukan oli oma lehmä ojassa). :D
♥ Kun viimein voittaa pelin - Muutaman hävityn matsin jälkee voitto tuntuu entistä paremmalta! Etenkin sellainen eeppinen "feedattiin alussa ja oltiin häviöllä ja sitten parin mutkan kautta voitettiinkin"- peli.
♥ Perjantaivapaa - Vaikka vapaapäivät ei periaatteessa ole kivoja, koska niistä ei saa palkkaa, niin kyllä ne ihan rehellisesti sanottuna aina työpäivät voittaa!
♥ Kavereiden viikonloppuvierailu - Ihanaa päästä näkemään taas ihania kavereita! ♥
 

Kissapohdintoja

Viime viikonloppuna kävin katsomassa kissanpentuja, sillä olin tullut siihen tulokseen, että haluaisin itselleni sellaisen. Iskä ja pikkuveli olivat käyneet kummisetäni luona pari viikkoa aiemmin pikkuveljen kouluprojektin takia ja pikkuveli oli ottanut kuvia kummisedän kissan saamista pennuista. En ajatellut että innostuisin (taas) kissoista, sillä olin jo päättäny että säästän rahaa nyt koiraan, koska oon kuitenki enemmän koira- kuin kissaihminen. Kuvat kissanpennuista jäi kummittelemaan mun mieleen, etenkin yksi niistä teki muhun jostain syystä suuren vaikutuksen; harmaa-vaaleanruskearaidallinen puolipitkäkarvainen pentu, jonka silmien ympärillä oli vaaleat rinkulat. Se vaikutti uteliaalta ja poseerasikin melkein kaikissa kuvissa. Kyseistä rinkulasilmäistä pentua ajatellessa tulin sitten siihen tulokseen, että olisihan kissan omistaminen tässä elämäntilanteessa huomattavan helpompaa kuin koiran ja soitin iskälle, että voitaisiinko mennä katsomaan pentuja kun seuraavan kerran menisin Kouvolaan.

Viime lauantaina sitten ajelimme koko perheen voimin Porvooseen kyseisiä pentuja katselemaan. Olin edellisen yön nukkunut aika vähän ahdistellessani ajatusta siitä, että jos sieltä lähtisi kissa mukaan, joutuisin olemaan vastuussa jostakusta muusta kuin itsestäni seuraavat ~ 20 vuotta. Se on tosi pitkä aika. Mutta vastuun ottaminen olisi vain terveellistä, eikös juu? Kyllähän kissassa olisi niin paljon hyviäkin puolia. Olin jo pohtinut kivoja nimiä edellisinä päivinä ja niitä olikin kertynyt aikamoinen lista. Tietysti olin myös perehtynyt kaikkiin kissanomistamista koskeviin juttuihin, kuten madotus- ja rokotusaikatauluihin, ruokintaan, hankintoihin ynnämuihin.

Ja pennuthan oli livenä yhtä suloisia kuin kuvissa ja ihastuksen kohteeni, rinkulasilmäkin oli vielä vapaana. Ne nukkui ison osan siitä parituntisesta joka setäni luona vietimme, mutta pääsin kuitenkin leikittämään niitä ja kokeilemaan miten ne tykkää sylissä olemisesta. Samalla ehdin myös miettiä kaikkea sellaista jota olin miettinyt jo aiemmin: onko mun perustelut kissanhankkimiselle ihan oikeat, voinko sitoutua seuraavaksi 20 vuodeksi eläimeen, olisiko kissa varmasti se oikea ratkaisu. Ja samalla mietin, että olenko tosiaan niin vapaamielinen kissan sukupuolen suhteen kuin luulin, sillä sedälläni ei ollut käsitystä pentujen sukupuolista.

Suurimmiksi kysymyksiksi osoittautuivat kuitenkin nuo kaksi ekaa. Olin jo aiemmin alkanut miettiä, mitkä ovat ne oikeat perustelut lemmikin kaipuulleni. Tietysti olin halunnut sellaista omakseni jo vuosia, mutta miksi sellaisen tarve on nyt suurempi kuin aiemmin. Suurin syy on varmastikin yksinäisyyteni. Arvatenkin yrittäisin lemmikillä täyttää sitä rakoa mikä syntyy siitä etten tunne montaakaan ihmistä Jyväskylästä, enkä ainakaan vietä heidän kanssaan aikaan samaan malliin kuin olen aiemmin kaverien kanssa ollut, lähes päivittäin siis, eikä edes kauppaan tarvinyt mennä yksin. Onko tämä syy oikea hankkia lemmikki, voiko sillä täyttää kaverien paikan? Tajusin myös, että toinen vielä kehnompi syy lemmikin hankkimiseen on joku omituinen ryhmäpaine. Etenkin se että pikkusiskoni hankki viime keväänä koiranpennun, on tainnut jotenkin vaikuttaa muhun niin, että nyt mullakin pitäisi olla lemmikki, paras olisi tietysti koira ja schipperke, kuten siskollani ja vanhemmillani. Ja kissa olisi jokin varavaihtoehto, kun en nyt just voi koiraa saada.

Pikku hiljaa ajatus kissan omistamisesta alkoi ahdistaa, mutta samalla tuntui tyhmältä että se ahdisti, kun kissan kuitenkin halusin ja olin siihen varautunut. Peitin epävarmuuteni sanomalla etten osaa päättää, enkä kyllä osannutkaan. Pyörittelin jo ajatusta että ottaisin kaksi, että niistä olisi seuraa toisilleen ja lopulta olin jo melkein päättänytkin että minkä pennuista halusin. Onneksi sitten siskoni oli tarkkanäköinen ja huomautti, ettei mun pitäisi ottaa yhtäkään, jos en ole ihan varma, kyllä pitäisi heti tuntua hyvältä jos se oikea lemmikki tulee vastaan. Enkä sitten ottanut mukaani pennuista yhtäkään. Ja päätös tuntui heti oikealta. Nyt sitten tuntuu, että ehkä kissa ei kuitenkaan ole oikea valinta, että se olisi niin hätäratkaisu. En osaa kuvitella kotiini kissaa, vaan koiran. Taidan ollakin enemmän koiraihminen kuin luulin.

Ne kuuluisat turmiolliset pikkujoulut

Viime perjantaina oli sitten työpaikan pikkujoulut kaikista epäilyksistäni huolimatta. Olin ihan sitä mieltä, ja ääneenkin niin väitin, että en aio juoda kovinkaan paljon, sillä kohtuu tuntemattomista ihmisistä ja vieläpä pomosta ynnämuista oli kuitenki kyse. No, ihan päättömiä päätöksiä tuollaiset oli, päädyin olemaan enemmän kännissä kuin ikinä.

Nyt hävettää että annoin itteni menettää kontrollin niin, sillä en muista loppuillasta kovinkaan paljon ja muisti katkeaa kokonaan sen jälkeen kun avasin ulko-oven kotiin tullessani. Kuvittelin vielä tähän maanantaipäivään asti, että kyllähän mie muistan sen mitä baarijatkoilla tapahtui, mutta tarkemmin ajateltuna mulla ei olekaan mitään käryä mitä siellä tein tai kuinka kauan olimme siellä. Vain sen muistan etten osannut päättää mitä haluan juoda ja päädyin lopulta jostain syystä ananas-Breezeriin. Ja että sen jälkeen jotenkin selvisin taksiin ja höpötin kuljettajan kanssa kaikenlaista. Turmiollisintahan koko illassa oli se, etten maksanut itse yhtäkään juomaa, vaan koko ajan sain eteeni uuden drinkin, ennen kuin olin edellistäkään lopetellut. Ja siinä muiden kanssa seurustellessa ei edes huomaa mitä lipittää ja kuinka paljon, etenkään kun sitä on tapahtunut muutaman drinkin verran. Nyt hiukkasen epäilyttää, että mitähän muut muistaa, etenkin noista baarijatkoista, toivottavasti en ole tehnyt tai sanonut jotain outoa tai typerää, samat ihmiset kun joutuu näkemään töissä päivittäin.

Lauantainahan olo oli juuri sen mukainen kuin tuollaisen illan jälkeen voi olettaa, tuntui ettei se huono olo lopu millään. Ja samalla kun koko viikonlopun pohdin sitä kuinka pelottavaa tuollainen täydellinen muistikatko on, etten muistanut edes ottaneeni piilareita silmistäni (tai miten onnistuin siinä niin umpipäissäni) tai että olin höpöttänyt jotain Martille ennen nukkumaanmenoa, niin samanaikaisesti olin ihan hiukan ylpeä. En malttanut olla kertomatta kaikille toilailuistani, sillä en tosiaan ole koskaan ennen menettänyt kontrollia itseeni noin. Vaikka en yleensä ole sitä mieltä, että tällaiset saavutukset olisi jotenkin ylpeyden arvoisia, niin kyllä sitä silti jäi sellainen olo, että olen tehnyt jotain uutta ja elänyt vähän kaiken tämän itsekontrollin keskellä.