Tanssileirin jälkeen

Viime viikonloppuna oli tanssileiri, oli ihanaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa! Se tuntuu nyt jaloissa ihan mukavasti, etenkin pohkeissa joista toisen onnistuin jotenkin reväyttämään leirin päättävissä irkkutansseissa. Ja eihän pienen revähdyksen takia nyt voi jättää tanssimatta, joten täysillä mentiin loppuun asti, kuten tavallista!

Leiri alkoi vähän heikonlaisesti, kun olin sitä edeltävänä päivänä ja vielä yönäkin korkeassa kuumeessa ja hirvittävän päänsäryn kourissa. Olisi pitänyt viimeistellä Annalle leirille lupaamani mekko, mutta se jäi sitten aivan viime tippaan perjantaiaamuun. Kaikki onneksi aina järjestyy ja kauheasta kiireestä huolimatta ehdittiin junaan ja päästiin autokyytiin Lahdessa. Perjantai meni vähän usvassa kun ei ollut kovin terve olo vieläkään, vaikkei toisaalta myöskään niin sairas ettei olisi voinut tanssia. Yöllä tuntui nousevan vielä kuume ja pieni kipuisuus jatkui lauantaihinkin, kunnes se sitten yhtäkkiä vain katosi. Olen edelleen sitä mieltä, että tanssiminen ja ihanien ihmisten seura oli parantavaa. Ja vieläkään en tiedä mikä tuo mystinen kuumepäänsärky oli, sillä mulla on ollut vastaava kuume viimeksi varmaan joskus kersana, eikä moista särkyä koskaan.

 Huonon olon vuoksi olin vähän laiska ja valitsin paljon pajoja joissa tiesin jo tanssit, mutta tuli kyllä opittua uusiakin tansseja. Tanssiaisissa pääsin tanssimaan kaikki mun lempitanssit ja just kun alkoi olla sellainen olo ettei jaksa enää ja jalkoihin sattui, niin siirryin saunaan ja paljuilemaan epämääräisen hankalan ja kaikkea muuta kuin leidimäisen riisumisrituaalin jälkeen (mekon napit kannattaa avata ennen kuin sitä kiskoo pään yli, lähtee helpommin). En ollut ennen käynyt ton leiripaikan paljussa, vaikka kyseisessä paikassa olen leireillyt vissiin neljä kertaa, oon aina ennen tanssinut villisti aamuun asti. Nyt sitten otettiin vahinkoa vähän takaisin ja vedessä tuli lilluttua puoli seitsemään aamulla. Kahden ja puolen tunnin unet riitti yllättävän hyvin seuraavalle päivälle kun sai herätä tanssimusaan ja kaksi viimeistä pajaa olivat yhtä ilahduttavia kuin kaikki aiemmatkin. Ja tanssien lisäksi leirin tekee ehdottomasti myös ihmiset, on ilahduttavaa tutustua aina vähän lisää ihmisiin ja myös jättimäinen ihmiskasa oli valtavan rentouttava päänrapsutuksineen. Sitten odotellaankin vain seuraavaa leiriä!

Mekkoja voi käyttää kaksi kertaa ja sitten niitä pitää ainakin tuunata jos haluaa vielä käyttää. Tämä oli tämän mekon toinen tanssiaiskäyttökerta ja sainkin aika hyviä vinkkejä sen tuunaamiseen jatkon varalta! Kuvista kiitos taas Annalle ♡

Yhden haaveen toteuttamista

Ratsastus on ollut mulle se toiveharrastus niin kauan kuin vain jaksan muistaa. Samalla kyllä myös se mihin ei ole koskaan ollut oikein varaa ja yksi harvoista liikuntamuodoista joista oikeasti pidän. Tänä syksynä lopulta päätin, että alan nyt harrastaa ratsastusta vaikkei se ihan opiskelijabudjettiin sovikaan. Joskus vain täytyy tehdä jotain kivaa ja itselleen hyödyllistä sen sijaan että vain haaveilisi.

Ollaan siskon kanssa koitettu päästä mahdollisimman usein ratsastamaan Kiviharjun tilalle yhteen vähän niin kuin aikuisryhmään. Siellä on mukava ratsastaa kun ratsukkoja on maneesissa keskimäärin neljä, mikä on aika sopiva määrä. Välillä tunnen oloni aivan avuttomaksi aloittelijaksi kun en osaa edes paeruasioita, mutta onneksi aina välillä tulee niitä onnistumisentunteita kuten viikko sitten. Oli upeaa kun viimein tajusin miksen ole saanut nostettua laukkaa kunnolla ja tuntea se kuinka sain hevosen allani asettumaan kauniisti kaarelle. Harmi kyllä tunneilla tunnutaan siirtyvän usein seuraavaan asiaan juuri kun olen sisäistänyt jonkin asian, vaikka juuri silloin haluaisi vielä ainakin sen yhden toiston lisää.

 Siksipä oltiin siskon kanssa aika innoissamme kun ilmeni hyvä tilaisuus päästä ratsastamaan itsenäisesti tässä melko lähellä. Kyseessä on 22-vuotias vuonohevonen, joka kaipaa toisinaan liikutusta. Siispä skippasin tänään enkun tunnit jotta pääsimme ratsastamaan valoisan aikaan, samalla oli hyvä tilaisuus ottaa kuvia ja videota kun ratsastimme vuorotellen. Oman asennon kierouden yms. tajuaa kuitenkin parhaiten vasta kun sen oikeasti näkee.

Paikkaan meneminen jännitti vähän, en saanut pois ajatuksistani mielikuvaa että ratsastaisimme jonkun kotipihassa ja/tai omistaja seisoisi koko ajan kentän laidalla. Jälkimmäinen olisi ollut varsin odotettavaa sillä olimme kuitenkin vieraita ihmisiä, mutta onneksi näin ei käynyt. Omistaja oli oikein mukava ja saimme olla ihan vapaasti. Yritimme antaa toisillemme neuvoja asentoon yms. liittyen ja oli kivaa kun sai soveltaa ratsastustunneilla opittuja asioita ihan omaan tahtiin. Poni oli varsin kiltti ja kuuliainen ja koitimme ottaa esim. pitkillä alku- ja loppukäynneillä huomioon sen, ettei se ole enää ihan nuori. Kaiken kaikkiaan olisi varsin loistavaa jos päästäisiin käymään tuolla aina niinä viikkoina kun emme vaikka muiden menojen takia pääse tunneille. Itsenäinen ja ohjattu ratsastaminen tukisivat hyvin toisiaan. Vielä on ihan hirveästi opeteltavaa perusasioissakin, sen näkee etenkin kuvista ja videolta hyvin. Mutta tämä on laji jossa oikeasti haluan kehittyä!