Elämän tunneskaalat voivat olla tosi jännittäviä. Miten voi samalla hetkellä olla äärimmäisen onnellinen ja innostuneen toiveikas, kun yhtä aikaa on vain lähinnä kaiken stressin runnoma ihmismöykky? Ei oikein tiedä miten olisi, kun tulevaisuudessa voi yhtä aikaa olla kertakaikkisen mahtavia ja ihania asioita ja mahdollisesti myös niin pelottavia juttuja, ettei niitä edes voi ajatella. Arkisten stressinaiheiden lisäksi on sellaisia palonaiheita, jotka on naiivisti aina kuvitellut jotenkin välttävänsä, vaikka kukaan ei voi. Unet vie sekä se into, joka kohottaa pulssin taivaisiin, että se ahdistus joka lamauttaa. Koetan olla ajattelematta mitään sängyssä, koska siellä on tarkoitus nukkua. Mutta mitäs sitten kun keho on väsymyksestä huolimatta sellaisessa vireystilassa, ettei uni vain tule? Ja mitä enemmän yöt menee vain sängyssä pyörimiseen, sitä väsyneempi on, ja sitä myöten myös entistä alttiimpi ikävien ajatusten kehille. Väsyneenä todennäköisempi vieras on ahdistus kuin into.
Suurimpia oman elämäni mentaliteetteja on se, että kaikki aina järjestyy turhia murehtimattakin. Tähänkin tilanteeseen se on ainoa ohjenuora, ainoa asia johon takertua henkensä pitimiksi kun elämä heittelee iloihin ja suruihin. Kaikki järjestyy.
