Mökkeilyn iloja

Mikä olisikaan parempi paikka nauttia loppukesän lämmöstä kuin saarimökin järkkymätön rauha. Järvi oli tyyni koko viikonlopun ajan. Siinä kelpasi uida kun ei ollut tuulta sekoittamassa veden lämpötilaa arvaamattomaksi. Sudenkorennotkin tuntuivat nauttivan tyynestä ja lämpimästä säästä, sillä niitä kertyi pihapiiriin pyörimään kymmenittäin. Ne olivat kaikki isoja ja saalistivat melkein maantasossa taidokkain liikkein, toisiaan väistellen. Itse saattoi vain ottaa kirjan ja istua lukemaan. Siinä yhessä paikassa istuessa sai vuoroin paahtavaa aurinkoa, vuoroin miellyttävää varjoa kun aurinko kiersi saarta ja jäi säteineen välillä puiden taakse. Äidiltä lainattu lierihattu suojasi romaanin sivuja ahmivia silmiä auringolta ja kun varjon tullen tuli viileää, saattoi kiskaista villasukat varpaiden peitoksi.

Ja kun tuli hetki ettei jaksanut enää lukea, voi kömpiä pieneen sivuhuoneeseen, joka ennen oli ollut pikkuruinen sauna, ja ottaa päivätorkut. Se huone takaa parhaat unet vuorokaudenajasta ja väsymysasteesta riippumatta. En ole koskaan nukkunut siellä huonosti. Mikään ulkopuolinen melu ei haittaa, ei myöskään valo jota ei saa täysin karkoitettua huoneesta. Tarvitsee vain pistää silmät kiinni ja herätä sitten kun haluaa. Mökillä ei ole väliä, vaikka nukkuisi liikaa. Järviveteen pulahtaminen herättää hyvin tokkurasta.

Silloinkin kun aurinko oli jo aikaa sitten kadonnut taivaanrannan taakse, pystyi helposti istumaan ulkona, oli niin lämmin. Ja jos ei muuten, viimeistään nuotion ääreen siirtyminen lämmitti. Oli metsäpalovaroituksia, joten nuotion piti olla pieni. Minusta se näytti aivan tavallisen kokoiselta. Olisi voinut syödäkin ulkona, mutta ei siellä pimeässä olisi nähnyt riipiä lihaa kanan siipipaloista. Söimme siis kesäkeittiössä kynttilöiden valaistessa ruokailua. Valonlähteitä puhaltaessani sammuksiin mietin, että niin monen kynttilän polttaminen olisi aikoinaan merkannut vaurasta taloa. Tai sitten tuhlailevaa emäntää, noin tavallisena iltana kuitenkin, tuikitavallisella aterialla.

Laiturilta näki tähdet hyvin. Ilman silmälasejakin erotti Otavan ja Kassiopeian tutut kuviot. Oli kuulemma venetsialaiset, eli mökkeily- ja venekauden päätös, jota juhlitaan ilmesesti länsirannikolla ahkerasti. Tapoihin kuuluu mm. polttaa tulia menneen kauden kunniaksi. Tähystimme laiturinnokasta järvelle valoja etsien, mutta ei niitä näkynyt muutamaa enempää. Meillä niitä oli kaikkien edestä; roihuja ja kynttilöitä paloi niin että koko pihamaa tuikki valossa.

Saareen on aina mukava mennä ja siellä viihtyy hyvin. Kaikkialla näkyy mökkiasujien omat kädenjäljet: tänä kesänä pidennetty laituri, laudoista rakennetut portaat saunalta ja mökiltä rantaan, kukka- ja yrttipenkit kivien lomassa, savihahmot jotka vahtivat väsymättä. Maailman viihtyisin huussi jossa on lukemista ja räsymatto. Sen ikkunasta näkyy järvi ja kattoikkunasta taivas. Ovea koristaa mun aikoinani piirtämä koiran sivuprofiili, joka on puhkaistu oveen. Sydän oli aivan liian tavanomainen kuvio.

Saaressa on mukava olla. Siellä saa vapaasti olla hyödyllinen tai hyödytön. Ultimaattinen rentoutumispaikka.

Onnellisuus

Välillä on niitä hetkiä kun tajuaa, että maailma onkin oikeastaan aika aurinkoinen paikka ja että kaikki on just hyvin. Enemmänkin.

Just nyt on tuollainen hetki. Kaikki on niin hyvin, että voisin itkeä onnesta. Kaikki ei ole täydellisesti, monessa on korjaamisen varaa. Mutta elämässä hienointa onkin se, että yhtäkkiä masennus ja alakulo voikin muutua iloksi ja auringoksi. Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti että voi tuntea itsensä onnelliseksi. Onnen hetket muodostuu niistä pienistä tärkeistä asioista. Ja sillä hetkellä tietää mitkä asiat on niitä tärkeimpiä.