tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kukkaperuukki

Tänään en oikein keksinyt tekemistä ropettelun välille (kirjoitetaan M:n kanssa niin kilometrivuoroja, että niissä menee aina hetki :D), joten päätin sitten kokeilla uutta peruukkiani jonka tilasin muutama viikko sitten eBaysta ja ottaa vähän kuvia siitä. Valitsin tuommoisen kaksivärisen lyhyen (sellainen käsite kuin hiusten lyhyys/pituus on aika suhteellinen käsite) peruukin lähinnä siksi, että se oli hauskan värinen ja myös sen verran lyhyt, että mulla ei varmaan ihan lähiaikoina tule tuommoista tukkaa itselläni olemaan vaikka olenki jo hetken aikaa suunnitellut vähän lyhyempää hiusmallia. Noinkin lyhyiksi leikkaaminen on kuitenkin aika pelottava ajatus..

Karuselliheppamekko!
 
Piti yrittää ottaa kuvaa myös arvesta, eipä sitä etenkään meikin alta kauheasti näy.
Ja leikin vähän Photarilla ja liian sumealla kuvalla.

Oon muuten yhä ihan täpinöissäni viime viikonlopun larpista. Mun hahmo nappasi itselleen paikan parhaan miehen (ainakin omasta mielestään): ison tilan isäntä joka ei ole liian vanha ja osaa myös taistella, wuhuu! Ja vasta toisella kerrallaan paikanpäällä. :D Miksi syyskuuhun on niin pitkä aika?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti