Nummi-juhannus

Viikko sitten tapahtui Nummirock ja sitä myöten virkistävän erilainen juhannus. En sinänsä ole kokenut että mökillä tai veneellä rauhallisesti vietetyissä juhannuksissa olisi jotain vikaa, mutta on ehdottomasti kiva kokeilla eri juttuja. Festareilla ei ole muutenkaan tullut käytyä aiemmin kuin kerran.
 
Alkuun jännitti kun en tiennyt mitä odottaa, ja porukkaan ja paikkaan asettuminen otti aikansa. Aiemmin on kuitenkin tottunut olemaan metsässä tietyllä porukalla ja vähän eri meiningeissä, joista tämä tilanne erosi jossain määrin. Muutenkin mua vähän hermostutti porukkaan liittyminen kun tiedän itsestäni sen kuinka vaikea on joskus sulattaa uusia ihmisiä omassa tutussa porukassa. En nyt toki kaikille ollut edes täysin uusi ihminen, mutta silti.

 Siinä tapasin sitten paljon uusia ihmisiä ja hengailin Annan myötä siellä sun täällä. Sain jalkahieronnan joka koski jalkapohjaan vielä päivien jälkeen. Maistoin sahtia. En maistanut montaa muuta epäilyttävämpää juomaa. Opin jälleen puska-asioinnin jalon taidon. Sammutin nuotion sytytysnesteellä. Heitin talviturkin peseytyessäni järvessä. Kävin kaikenlaisia keskusteluita kaikenlaisten ihmisten kanssa. Soitin kazoo-pilliä. Sanoin ehkä ensimmäistä kertaa ikinä "turpa kiinni". Ja uudestaan saman illan aikana samalle ihmisille. Näin jopa kolmesta bändistä osan. Nukuin asuntovaunun keulassa kolmen semivieraan ihmisen kanssa. Mätsäsin asuni vahingossa oluttölkkiin. Kaiken kaikkiaan: pidin hauskaa!

Mua ilahdutti se, kuinka jossain vaiheessa joku keksi alkaa naljailla mulle siitä kuinka aina riehun. Vitsi sai nopeasti tuulta siipiensä alle ja sitä käytti monet ja useita kertoja. Oltiin just Annan kanssa juteltu siitä kuinka kettuilu on eräänlaista välittämistä ja tällainen viimeistään sai mut tuntemaan oloni tervetulleeksi ja osaksi leiriporukkaa. Pitää tietää toinen kuitenkin jossain määrin hyvin ennen kuin sille kehtaa alkaa vittuilla edes vitsillä.

Lisäksi mua ilahdutti ikäänkuin toinen ääripää ihmiskohtaamisissa: se että osataan lukea toista sen verran, että jos toinen kaikesta naureskelusta huolimatta näyttää pitävän tilannetta epämukavana, se on syytä lopettaa. Monesti ainakin itse peitän epävarmuuteni ja epämukavuuteni naureskeluun. Se vaatii jo vähän silmää, että huomaa mitä tuntemuksia naurun taustalla on. Vielä kun myöhemmin keskusteltiin asiasta kyseisen ihmisen kanssa, johon olin juuri tutustunut, tuli varsin luottavainen olo siitä, että kyseinen ihminen on ulkokuorestaan ja ulosannistaan huolimatta varmasti erittäin hyvä tyyppi.

Tuli jo silloin puhuttua siihen malliin, että ensi vuona uudestaan, eikä mieli ole muuttunut! Ehdottomasti uusimisen arvoinen juhannuskokemus!

Onni on kiinni pienistä asioista

Kuinka onnellinen ihminen voi olla. Miten voikaan tuntua, että kaikki on juuri tässä ja nyt kohdallaan. On sellainen kevyt, letkeä ja helppo olo. Aivan kuin kelluisi juuri sopivan lämpöisessä vedessä. Ei edes tuule niin että aallot roiskisi vettä kasvoille, on vain hyvä olla. On se tilanne kun ei mieti niitä asioita mitä puuttuu ja mitä kaipaa, vaan keskittyy yksinomaan niihin pieniin asioihin, jotka tekevät hetkistä ja kokonaisuuksista täydellisiä.

Erilaiset hetket voivat olla täydellisiä, ne voivat rakentua eri asioista. Aurinkoisesta bussimatkasta Helsinkiin kun taivaalla on kukkakaalipilviä, pelloilla häikäisevän keltaista rypsiä ja vieressä ystävä jonka kanssa sanat eivät vain koskaan lopu kesken. Siitä kun kävelee Helsingin kadulla ihmisvilinässä kuin asuisi siellä ja omistaisi kadut. Ei haittaa edes vaikka tajuaa kävelleensä väärään suuntaan ja tuntee kuinka kengät pikku hiljaa hiertävät rakkoja päkiään ja varpaisiin. Siitä kun saa halata rakasta ystävää joka käy läpi elämänsä rankinta aikaa, jonka puolesta on pelännyt ja huolehtinut. Kun saa jakaa muistoja pienellä porukalla, elää lapsuuden hetket uudestaan vaikka mikään ei ole enää kuin ennen. Unohtaa edes hetkeksi mitä on edessä. Siitä kun näkee ihmisen jota on ollut ikävä. Jakaa näköala alla levittäytyvään puistoon ja kaupunkiin. Istua vierekkäin, katsoa telkkaria, jutella ja juoda teetä ja kahvia.

Olen onnellinen että mulla on elämässä just nyt paljon erilaisia ihmisiä joiden kanssa jakaa eri tilanteet. Kaikki hetket ei ole edes tarkoitettu kaikkien kanssa koettaviksi, eikä kaikki puheenaiheet kaikkien kanssa käsiteltäviksi.




Kuvat Steam Hellsinki-baarista ja jälleen Annan kuvaamia!

Parhausviikonloput

Viimeiset kaksi viikonloppua on taas ollut niin mahtavia, ettei niitä oikein osaa edes sanoiksi pukea. Kumpaakin tuli odotettua alkuvuodesta, oikeastaan kauemminkin. Eikä joutunut pettymään!

Ropeconissa oli vähän haikea tunnelma Dipolista poissiirtymisen vuoksi ja myös kohtuullisen ahdistavaa ikioman ahdistelijan vuoksi. No, ahdistelija on turhan vahva sana, mutta oli suorastaan videopelillinen tunnelma kun pääsimme viimein ulos naisten vessasta eikä tätä tyyppiä näkynyt missään. Sydän pamppaillen kävelimme lähimmälle ulko-ovelle peläten koko ajan että se ilmestyy jostain. Jokainen siitä eroon pääsemistä varten tehty suunnitelma olikin tarpeeton. Olimme viettäneet ainakin puoli tuntia kiikkuen vessan keinutuoleissa avautuen tästä ihmisestä vieraille, mutta aivan ihanille ja ymmärtäväisille naisille. Lopulta sain asian selvitettyä viestein ja kaikki on nyt hyvin.

                           Ropecon-asuni oli ikäänkuin cossi hahmostani Ramonasta. Vieressä yksi ensimmäisistä kuvista jonka hänestä piirsin vuonna 2013.

Sunnuntaista jäi lämmin olo kun emme lähteneetkään heti ajamaan kotiin kuten suunnittelimme, vaan jäimme eräille portaille istumaan kavereiden kanssa. Juttelimme ja hieroimme toisiamme. Jotkut ohikulkevat katsoivat meitä hassusti jostakin syystä, liekö olivat kateellisia siitä etteivät itse päässeet hierottavaksi. Koko päivän ja conin kruunasi lopulta se kun kehäkolmosella kotiin ajaessamme meidän ohitse ajoi pari kaveria. Saimme heidät vielä kiinni, Anna avasi ikkunansa ja huusi heille jotakin. Heilläkin oli ikkuna auki, he kuulivat huudon ja kuski painoi päätään pudistellen kaasua jotta pääsisi meistä viimein eroon. Heistä ei näkynyt vilahdustakaan sen jälkeen ja me naurettiin hysteerisesti pitkään tapahtuman jälkeen.

Rajakatsekaan harvoin pettää. Kuukauden takaisen talkoopelin jälkeen jäi nälkä saada äkkiä lisää, etenkin kun siellä ei ollut vielä kaikkia ihmisiä. Nyt kaikki oli täydellistä, Vienokin sai aviomiehensä paikalle. Tuntui että sekä Vienon persoona, että noiden kahden suhde syveni siinä saman viitan alla säiden armoilla värjötellessä. Kaiken hienous jatkui iltaan ja yöhön, sen yön ne muutamat tunnit nukuin superhyvin sikeässä tajuttomuuden tilassa. Oli hyvä mennä nukkumaan auringon noustessa kun yön kylmin hetki oli jo ohi.

Metsästä ei olisi millään halunnut lähteä tälläkään kertaa, tuntui että osa musta jäi taas sinne. Oli vaikea ajatella sitä miten elämä voi jatkua nyt kun ei ole lähiaikana mitään päristeltävää ja odotettavaa, seuraava Rajakatse kun on kuuden viikon päästä. Olisi halunnut vain käydä nukkumaan ja nukkua siihen asti että pääsee taas metsään. Elo tänään onkin ollut silkkaa koomaa ja väsymystä, mutta ehkäpä tästä vielä noustaan. Onhan ennen Rajakatsetta kuitenkin juhannus ja mahdollisesti Nummirock!

Aavikon roskakuningatar

Eilen spontaania kuvaussessiota varten pukeutuessani mietin kuinka siistiä mun elämä on. Ihan oikeasti. Voin lähteä jonkun kanssa arki-iltana edellisen päivän idean inspiroimana seikkailemaan lumenkaatopaikan maailmanlopullisiin tunnelmiin ottamaan kuvia. Proppautuminen on tietenkin ympäristön mukaista, se oli heti selvää kun ajatus nousi pintaan koiraa lenkittäessä ja paikkaa ohittaessa. En edes muista kumpi jutun keksi, meidän ajatukset menee niin samaa rataa.

Oon tosi huono olemaan kameran edessä ellei kyse ole itselaukaisimen käyttämisestä jolloin kameran takana ei ole ketään. Mutta Anna osaa silti ottaa musta häkellyttävän hyviä kuvia ilman että ottoja on satamäärin. Tämän kuvailun sato miellyttää mua suuresti, vaikka vähän harmittaa etten ole vastavuoroisesti yhtään niin hyvä kuvaaja kuin Anna. Miljöö oli superhieno, nyt oli ehdottomasti paras aika hyödyntää sitä!

Kevätpärinä

Huomaa että on kevät kun on lähtenyt päälle sellaisen pärinät että heikompia hirvittäis! Mulle talvi ei ole missään määrin epämieluisaa aikaa, enkä pode minkäänsortin kaamosmasennuksista pimeään vuodenaikaan. Talvella vain on huomattavasti vähemmän sosiaalisia tapahtumia ja muuta hauskaa, ne kaikki on keskittynyt aika pitkälti aikavälille maalis-lokakuu. Tänä vuonna nuo ensimmäiset kuukaudet on mennyt vielä aika pitkälti Sonaa varten eläessä ja itsensä on unohtanut vähän siinä sivussa. Nyt kun ipana alkaa olla jo iso tyttö ja kalenteri on varsin täynnä kesäkuuhun asti, onkin hyvä alkaa intopinkeillä tulevista kuukausista!

Tässä oikeastaan elellään vielä viime viikonlopun jälkipärinöissä kun oli ropeviikonloppua Hämeenlinnassa ja se oli niin kivaa! Isoimmat pärinät aiheuttaa ehdottomasti viikon päästä alkava larppikausi. Ei millään malttaisi odottaa taas metsään pääsemistä ja ihmisten näkemistä, saatikka hahmoonsa paneutumista ja todellisuuden unohtamista! Toinen isosti innostava asia on Ropecon, siellä pääsee taas tanssimaan ja sielläkin näkee ihmisiä! (Mun pitäisi kohta saada tyyliin ilmainen sisäänpääsy tapahtumaan, niin paljon oon tänä ja viime vuonna rekrynny porukkaa mukaan.) Kesäkuussa on luvassa Desucon jonne mut ystävällisesti kustannettiin, siitäkin olen yllättävän innoissani ottaen huomioon että tapahtuman ohjelma tarjoaa mulle varsin vähän. Larppeja ja muuta sellaista on sitten luvassa pitkin kesää ja alkusyksyä, ja olen varma että keksitään Annan kanssa kaikkea jännää niiden lomassa. Syyskuussa on sitten mahdollinen luokkaretki ja lokakuussa lähden Pariisiin! Olen aivan käsittämättömän innoissani siitä reissusta, mikä voisi olla hienompaa kuin Disneyland ja Moulin Rouge loistavien ihmisten kanssa!

Mitään tapahtumaa ei malttaisi odottaa, mutta siltikään ei halua että aika menee liian nopeasti kun haluaa ehtiä nauttimaan jokaisesta jutusta. Tässä intoilun keskellä unohtaa myös hyvin stressata siitä mistä kesällä repii rahaa kun työ- tai harjoittelupaikoista ei ole kuulunut mitään. Sitä luottaa vain että kaikki järjestyy ja että kesästä tulee taas erinomaisen loistava!

Kehittäviä harrastuksia

Olin tekemässä ihan muita juttuja (välttelemässä koulujuttujen tekoa ja suunnittelemassa Ropeconasua) kun aloin miettiä niitä näennäisen pieniä asioita lähimenneisyydessä joiden myötä olen sellainen kuin nyt olen. Ensimmäisenä tuli mieleen historialliset tanssit. Muistin kuinka alkuun en uskaltanut pyytää ketään tanssimaan kanssani, vaan ennemmin istuin sivussa kuin otin sen riskin että tulisin torjutuksi. Ei auttanut vaikka kuinka koitettiin rohkaista, ihailin vain sivusta ystävääni ja muita jotka uskalsivat. Ja tanssin vain ne tanssit joissa joku pyysi mua tanssimaan. Pikku hiljaa onnistuin keräämään rohkeuteni niissä tansseissa jotka ehdottomasti halusin tanssia ja rohkaistuin entisestään kun huomasin ettei torjuntaan kuole. Tietenkin tähän prosessiin meni aikaa, katsoin juuri että ensimmäisistä tanssiharkoistani on nyt yli neljä ja puoli vuotta. Välillä vieläkin olen kateellinen ihmisille joille tuollainen ei ole mikään prosessi, vaan rohkeus löytyy heti. En toisaalta voi sille mitään, mulla sosiaaliset jutut vaan ottaa aikansa.

                                                                           Ensimmäisistä tanssiaisista 2010, ensimmäinen tanssileiri 2011, tanssileiri 2012

Olin tanssinut historiallisia tansseja jo vuoden kun uskaltauduin lähtemään roolipelikerhoon. Yritin innostaa jotakuta lähtemään kanssani, mutta kun se ei onnistunut menin itsekseni. Se oli valtavan iso askel mulle, en ollut koskaan ennen mennyt mihinkään vastaavaan ilman kaveria tukena ja turvana. Ja voin sanoa, että se oli parhaita päätöksiä elämässäni! Mun elämä olisi totaalisen erilaista jos en olisi uskaltanut. Opin olemaan entistä enemmän oma itseni ja samalla sain ensimmäistä kertaa tilaa tutustua uusiin ihmisiin kun en voinut piiloutua jonkun toisen varjoon. Unohtamatta tietenkään roolipelimaailmaan tutustumista! Vuoden kohokohtia on yhä ropeviikonloput joissa pääsee näkemään jälleen noita ihmisiä.

Jos en olisi innostunut roolipelijutuista, tuskin olisin pari vuotta sitten päättänyt että haluan myös larpata. En välttämättä olisi tutustunut Annaan samalla tavalla, me ei oltaisi punapääjuttu. En olisi kokenut niitä kaikkia larppikokemuksia, joista jokainen tuntuu kasvattaneen mua enkä tutustunut niihin kaikkiin ihmisiin. En varmastikaan olisi löytänyt itsestäni tätä perseilypuolta, ajatus sellaisesta olisi pari vuotta sitten ollut täysin absurdi. Nyt se tuntuu ihan luonnolliselta ja vapauttavalta.

                                                                                                                   Riimukehä ja Rajakatse syksy 2014

Tietenkin isoja muutoksia on ollut muitakin, esimerkiksi Hämeenlinnaan muutto oli ehdottomasti sellainen. Uudet ihanat ystävät ja opiskelu, itsekseen asuminen. Myöhemmin sitten Jyväskylään muutto, kuten myös Kouvolaan palaaminen. Vaikka noi on konkreettisen elämisen kannalta isompia asioita (enkä vaihtaisi ystäviäni mihinkään ♡) kuin jotkut harrastukset, niin silti ne ei juuri nyt tunnu niin suurilta. Olen vain niin ylpeä siitä millaiseksi olen tullut, enkä todellakaan haluaisi olla enää yhtä epävarma kuin ennen. Luulen että tosta kasvusta kertoo hyvin se, kuinka ne joihin olen ns. myöhemmällä iällä tutustunut, pitää mua helposti auktoriteettisena ja vahvana persoonana kun taas vanhemmat ystävät (kuten itsekin) pitää sitä hassuna ja pitää mua ihan erilaisena. Tietenkään sitä epävarmaa pientä ihmistä ei saa karistettua koskaan pois, mutta olen iloinen, että voin nykyään olla niin paljon muutakin!

                                                                                                         Örkkilarppi syksy 2014 ja Fallout-synttärit kesä 2014

Asukuvittelua

Olen tässä viime aikoina koittanut olla aktiivisempi ottamaan asukuvia. Aiemmin tuli harvoin otettua sellaisia ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että mun asunnossa on hirvittävän hämärää suurimman osan aikaa. Lisäksi mulla ei ollut kokovartalopeiliä jonka kautta sellaisia ottaa kuvaaja-apulaisen puuttuessa. Nyt mulla on iso peili ja sen nykyinen sijainti on jopa sellainen, että siihen saattaa tiettyyn aikaan päivästä jopa osua valoa.

 Edelleenkin toinen ihminen tai sitten jalusta tässä prosessissa voisi olla isoksi avuksi (Sona ei ainakaan vielä osaa käyttää kameraa), mutta koska otan kuvia lähinnä dokumentoinniksi itselleni, niin kökömpikin laatu kelpaa. Minulla ei ole ollut aikomusta julkaista niitä pahemmin somessa, koska teen kuvailua (kuten tätä blogiakin) lähinnä ikään kuin päiväkirjaksi itselleni. Harkitsin kyllä Instagrammia kuvapäiväkirjaksi, mutta ainakaan vielä se ei ole toteutunut, sillä liiallinen someutuminen ahdistaa.

Samalla olen nyt miettinyt omaa tyyliäni pukeutua. Selvänä suuntauksena on viime aikoin ollut lolitatyylin kerryttäminen, vaikka tähän mennessä se on ollut mulle enemmänkin inspirationlähde pukeutumiseeni. En ole missään vaiheessa halunnut kutsua itseäni lolitaksi, sillä pukeutumiseni on pääosin liian kasuaalia sellaiseksi, eikä mulla toisaalta ole edes ollut suuria intressejä toteuttaa täysvaltaista lolitaa kuin harvoin. Ja missä edes käyttäisin sellaisia asuja, kun en näistä samaisista syistä koskaan käy missään miiteissä tms.! Yksin tälläytyminen ei ole yhtään niin hauskaa.

Kaikesta tuosta huolimatta toisinaan iskee melkein pakonomainen tarve saada lisää jotakin söpöä vaatekaappiin. Aika usein halun kohteena on brändiä ja usein se menee naurettaviin mittoihin kun innostun. Onneksi en harrasta heräteostoksia, vaan lopulta saan järkeistettyä itseni. Usein niinkin paljon, etten osta sitten mitään vaikka löytäisin brändijuttujen tilalle jotain edullisempaa ja itselleni tarpeellisempaa. Sitten jälkeenpäin joko harmittaa tai unohdan koko asian.

Toisaalta voi olla ihan hyväkin etten ole aktiivisemmin lolitajutuissa mukana, koska se jos mikä innostaisi mua pistämään vähät rahani kaikkeen söpöilyyn! Oon vähän liian helposti innostettavissa kaikkeen. :D