Eilen spontaania kuvaussessiota varten pukeutuessani mietin kuinka siistiä mun elämä on. Ihan oikeasti. Voin lähteä jonkun kanssa arki-iltana edellisen päivän idean inspiroimana seikkailemaan lumenkaatopaikan maailmanlopullisiin tunnelmiin ottamaan kuvia. Proppautuminen on tietenkin ympäristön mukaista, se oli heti selvää kun ajatus nousi pintaan koiraa lenkittäessä ja paikkaa ohittaessa. En edes muista kumpi jutun keksi, meidän ajatukset menee niin samaa rataa.
Oon tosi huono olemaan kameran edessä ellei kyse ole itselaukaisimen käyttämisestä jolloin kameran takana ei ole ketään. Mutta Anna osaa silti ottaa musta häkellyttävän hyviä kuvia ilman että ottoja on satamäärin. Tämän kuvailun sato miellyttää mua suuresti, vaikka vähän harmittaa etten ole vastavuoroisesti yhtään niin hyvä kuvaaja kuin Anna. Miljöö oli superhieno, nyt oli ehdottomasti paras aika hyödyntää sitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti