Silloin on asiat aika loistavasti, kun kuolemanväsymyskään ei pilaa hyvää oloa

Olipa kyllä tosi kiva viikonloppu! Ja jollain tapaa voimaannuttava. Vaikka väsyttää fyysisesti vähien unien takia ja kroppa kiittää tanssista aika kivuliaasti, niin henkisesti on tosi hyvä olla. Uskalsin päästää ihmisiä kosketusetäisyydelle ja se kannatti; sain mukavaa päänrapsuttelua usealta taholta, aivan pyytämättä. Se tuntui jonkinlaiselta tutustumisriitin osalta, aivan kuin nyt kuuluisin vahvemmin porukkaan. Nyt näin kuuden leirin ja reilun 3,5 vuoden jälkeen. Ja se on ihanaa! Vaikka ympärillä on viime aikoina ollut ihania ihmisiä, jotka tuntuvat hyväksyvän mut juuri tällaisena, niin siltikin tuollainen tietynlainen ryhmään hyväksyminen tuntuu mahtavalta. Tuntuu siltä, että kelpaan taas.

Täpinätärinäpärinä

En edes muista koska mulla olisi ollut näin yhtäjaksoisesti kivaa, joka päivä on päällä kauhea täpinä! Reiluun vuoteenhan mulla ei ollut kuin satunnaisesti jotain mitä odottaa, ei mitään viikottaista, ja ennen sitäkin täpinäpäivät oli vain viikottaisia. Nyt se on päivittäistä! Enkä pistä vastaan ollenkaan, etenkään kun on ihmisiä joiden kanssa intoilla yhdessä! Ja kun on valmiiksi päällä sellainen yleinen innostus, niin tylsistäkin asioista on ehkä helpompi innostua. Kuten ruuanlaitosta. Tai näennäisesti tylsistä koulutehtävistä. Siltikään tämä jokapäiväinen pärinä ei vie tehoa niiltä isommilta ja harvemmin tapahtuvilta asioilta, kuten tanssileiri, ystävien näkeminen pitkästä aikaa, ropeviikonloppu. Saa nähdä kuinka kauan tällaista jaksaa, mutta ainakaan vielä ei ole loppua tiedossa!

Tänään intoilu johti uunin luukun hajoamiseen.. Tai sitten se oli jo valmiiksi löysällä.

Ps. Koen saaneeni tänään uuden ystävän. Mulla menee usein aika kauan aikaa siihen, että kavereista tulee ystäviä, koska ystävien välillä vallitsee suurempi luottamus kuin kaverien. Muille avautuminen on välillä hankalaa, mutta on se aina palkitsevaa! ♥

Syksyn luontokuvapläjäys

En yleensä ihan kauheasti jaksa kuvailla maisemia ja muita sellaisia kohtuu muuttumattomia asioita, mutta viime päivinä en ole voinut kuin ihailla ruskan värjäämiä puita ja täytyihän ne sitten koettaa ikuistaa.

Kesä ja syksy samassa kuvassa.

Puiden, lähinnä haapojen, keltaisuus on niin intensiivistä, etten kestä! Täytyy lisätä vielä yksi luontokuva, joskin tämä on otettu keittiön ikkunan läpi.

Tämä lutikkakaveri oli aikas iso!

En enää koskaan pese pyykkiä

Siis pyykin peseminenhän on ärsyttävä operaatio jo silloin kun se onnistuu hyvin. Ja vielä karmeampaa se on silloin kun ei onnistu. Niin kuin tänään.

Varasin siis tälle päivälle ensimmäisen pyykkivuoron tässä talossa. Olin jo aiemmin käynyt katsomassa, että pesutuvassa on semmoinen iso kerrostalopesukone sekä lisäksi isot altaat ja pyykkilauta, jos nyrkkipyykki innostaa jotakuta enemmän kuin koneellinen pesu. Ja tänään sitten raahasin pyykkini sinne ja aloin miettiä miten kone mahtoi toimia. Luin ohjeet varmaan viiteen kertaan ja painelin eri nappeja ilman että mitään tapahtui. Oletin, että kukaan ei koskaan käännä tuollaisessa paikassa vesihanoja pois päältä, mutta lopulta ei auttanut kuin vääntää vesihanat niin, että kuvittelin niiden olevan auki. Ja sittenhän kone alkoi toimia. Se pesi ihan kohtuullisesti lakanapyykin, vaikka jättikin sen vähän kosteammaksi kuin olen tottunut. Oletin kuitenkin, että tämä johtui vaan siitä että olin tunkenut koneen liian täyteen.

Seuraavaksi pesin sitten tummaa pyykkiä. Kävin alhaalla muka hakemassa niitä reilun puolen tunnin jälkeen kun arvioiduksi pesuajaksi oli kerrottu noin 25minuuttia. Vaan eipä kone ollut kuin vasta puolessavälissä. Siispä palasin myöhemmin uudelleen, jolloin kone oli kyllä pysähtynyt, mutta kaikki vaatteet oli aivan läpimärkiä ja koneen pohjalla oli muutama sentti vettä. Harkitsin siinä sitten, että varaan joko kuivaushuoneen ja pistän ne sinne, tai koetan pistää vaatteet uudestaan koneeseen vain linkoutumaan. No, linkoaminen ei onnistunut ja mietin, että voisin pistää ne menemään toisen kierroksen koneessa. Vaikka sitten ilman pesuainetta jos linkoaminen ei tavallaan kesken ohjelman onnistunut. Mutta sitten kun kone aloitti uuden kierroksen, se yhtäkkiä alkoi sylkeä takaosan putkistaan ihan järkyttäviä määriä vettä, niin että mun oli pakko kiskoa vesihanat kiinni, kun muuten koko huone olisi varmaan alkanut tulvia.

Siinä vaiheessa olin jo niin paniikissa, että halusin vain kauas koko pyykkituvasta, siispä väänsin vaateet kuivaksi pesualtaaseen ja luikin asuntooni. Nyt toivon että en ole tehnyt jotain ihan massiivisesti väärin ja ettei kukaan tule mulle valittamaan siitä että pesuhuoneessa oli jälkeeni aika märkää (siellä ei kuitenkaan ollut mitään millä kuivata lattioita). Laitoin pyykkitelineen alle mainoksia ja pyyhkeen, ettei vettä valuvat vaatteet pilaa parkettia ja järkeilin, että onhan niiden pakko joskus kuivua.

Nyt menen päiväunille, tulee niin tarpeeseen.

Piraattitarinatäpinä

Oon ollut viime päivinä ihan täpinöissäni mun ja Annan steampunkpiraattitarinasta. Anna kaipaili kirjoituskaveria, ja mie ryhdyin siihen, vaikken koskaan ole itseäni kirjoittajana pitänytkään. Oon kuitenkin niin roolipelaaja, ja täähän on melkein roolipeliä, vain ilman niitä pelillisiä elementtejä. :D Ihan parasta kun molemmat luo tarinaa pääasiassa omien hahmojensa kautta, mutta samalla voi hyödyntää itse tai heittää toiselle minkä tahansa sivuhahmoista! Tekee hyvää kun joutuu välillä oikeasti miettimään miten joku itselle epätyypillinen hahmo ajattelee ja toimii, kun omaan hahmoon on yleensä niin vahva side, että sen tekemisiä ei juuri tarvitse miettiä. Ne vaan tapahtuu.

Piraattilaivamme nimeltä Morbid Horror

Ramona-hahmoni

Ramonan mittasuhteiden miettimistä, plus alusvaatteet

Muuton yllättävä nopeus

Purin tänään viimeisen muuttolaatikon! Taisin tehdä jonkun oman nopeusennätykseni, sillä tavallisesti mulla jää aina muutosta lojumaan vähintään yksi laatikko, joka ei tyhjene ikinä. Tällä kertaa meni kaikkineen vain kaksi viikkoa! Laatikoiden purkamisessa tosin motivoi se, että maanantai-iltana saan hoitoon Piitu-koiran, jonka ulottuville ei parane jättää mitään minkä se voisi pureskella kappaleiksi. Ja hyvä näin, sillä onhan täällä huomattavasti kotoisampaa nyt!

                                                   ENNEN:

Paljon sinne kuulumatonta tavaraa keittiössä.

Miten voi ihmisellä olla näin paljon tavaraa!

Kovin kätevä parvisänky!

                                                 JÄLKEEN:
         

Pitäisi hankkia kenkäteline.

Tuohon sovitusnuken ja pikkulipaston tilalle tulee ruokapöytä jahka semmoisen hankin.

Koitoisasti paljon pikkutavaraa.

Verhot pitäisi vielä ripustaa.

Pidän niin hurjasti noista kaapinovien vetimistä!

Kotoisaa on myös alkava tiskivuori.

Pidän kovasti tuosta sohvasta! Se on vuodesohva, ainakin sen olisi tarkoitus olla, pienen korjauksen jälkeen.

Nämä olivat löytö Hirvensalmen kirpparilta. Kauhean somia!

Se nurkkaus jossa eniten tulee varmaan vietettyä aikaa.

Parvisänky on kätevä myös tässä suhteessa, että se muodostaa kivat hyllyt joissa kirjat ja kynät on näppärästi käden ulottuvilla!

Astetta jännempi suihkuratkaisu: suihkukaappi - ihan kirjaimellisesti.

 Vielä on vähän sisustustyötä edessä, mutta sillä ei onneksi ole kova kiire. Kunhan nyt sen ruokapöydän ja tuolit saisi, niin voisi alkaa kutsua ihmisiä vaikka teelle! Olen ihan ihastunut tähän asuntoon, tämä tuntuu kodilta, tämä on minun. Kaikki on täällä juuri kuten haluan ja täällä viihdyn.

Viimeiset

Olin juuri kirjoittamassa viimeisestä aamustani Jyväskylässä ja siitä kuinka se ei tuntunut ihme kyllä oikein miltään, kun pikkuveljeni pimpotti ovikelloa ja oli valmis pakkaamaan Fiatinsa täyteen tavaraa. Jäi siis kirjoittelu ja nyt olen jo Kouvolassa. Ei sitä tajua kyllä vieläkään, että asun nyt täällä. Muutama kyynel pääsi kun suljin oven perässäni ja tiedän että se padottu itku pääsee vielä joskus. Ehkä tänä iltana. Tai ensi viikolla. Saa nähdä.

Keräilen kyllä hanakasti viimeisiä hetkiä. Viimeinen kokonainen viikonloppu. Viimeinen kerta kun pyöräilen tästä. Viimeinen kerta tässä lähikaupassa. Viimeinen bussimatka asemalta kotiin. Viimeinen kasvojen pesu tässä vessassa. Viimeinen ilta. Ja aamu. Jotenkin viimeiset hetket on tärkeitä, niin kuin on ensimmäisetkin. Se ensimmäinen hetki kun uudessa asunnossa pääsee nettiin. Ensimmäinen ateria. Ensimmäinen yö. Noita ensimmäisiä saan odottaa vielä viikon, ehkä tämä välivaihe porukoiden luona on ihan hyvä tässä, että ehtii totutella kaikkeen uuteen vanhaan.

Ja hyvinpä muuten alkaa ensimmäinen kouluviikko kun unohdin todistukset Jyväskylään. Siis ne, joilla hain tuonne kouluun ja jotka tarkistetaan heti maanantaina. No, ainakin annan realistisen kuvan itsestäni heti kättelyssä.