Mökkeilyn iloja

Mikä olisikaan parempi paikka nauttia loppukesän lämmöstä kuin saarimökin järkkymätön rauha. Järvi oli tyyni koko viikonlopun ajan. Siinä kelpasi uida kun ei ollut tuulta sekoittamassa veden lämpötilaa arvaamattomaksi. Sudenkorennotkin tuntuivat nauttivan tyynestä ja lämpimästä säästä, sillä niitä kertyi pihapiiriin pyörimään kymmenittäin. Ne olivat kaikki isoja ja saalistivat melkein maantasossa taidokkain liikkein, toisiaan väistellen. Itse saattoi vain ottaa kirjan ja istua lukemaan. Siinä yhessä paikassa istuessa sai vuoroin paahtavaa aurinkoa, vuoroin miellyttävää varjoa kun aurinko kiersi saarta ja jäi säteineen välillä puiden taakse. Äidiltä lainattu lierihattu suojasi romaanin sivuja ahmivia silmiä auringolta ja kun varjon tullen tuli viileää, saattoi kiskaista villasukat varpaiden peitoksi.

Ja kun tuli hetki ettei jaksanut enää lukea, voi kömpiä pieneen sivuhuoneeseen, joka ennen oli ollut pikkuruinen sauna, ja ottaa päivätorkut. Se huone takaa parhaat unet vuorokaudenajasta ja väsymysasteesta riippumatta. En ole koskaan nukkunut siellä huonosti. Mikään ulkopuolinen melu ei haittaa, ei myöskään valo jota ei saa täysin karkoitettua huoneesta. Tarvitsee vain pistää silmät kiinni ja herätä sitten kun haluaa. Mökillä ei ole väliä, vaikka nukkuisi liikaa. Järviveteen pulahtaminen herättää hyvin tokkurasta.

Silloinkin kun aurinko oli jo aikaa sitten kadonnut taivaanrannan taakse, pystyi helposti istumaan ulkona, oli niin lämmin. Ja jos ei muuten, viimeistään nuotion ääreen siirtyminen lämmitti. Oli metsäpalovaroituksia, joten nuotion piti olla pieni. Minusta se näytti aivan tavallisen kokoiselta. Olisi voinut syödäkin ulkona, mutta ei siellä pimeässä olisi nähnyt riipiä lihaa kanan siipipaloista. Söimme siis kesäkeittiössä kynttilöiden valaistessa ruokailua. Valonlähteitä puhaltaessani sammuksiin mietin, että niin monen kynttilän polttaminen olisi aikoinaan merkannut vaurasta taloa. Tai sitten tuhlailevaa emäntää, noin tavallisena iltana kuitenkin, tuikitavallisella aterialla.

Laiturilta näki tähdet hyvin. Ilman silmälasejakin erotti Otavan ja Kassiopeian tutut kuviot. Oli kuulemma venetsialaiset, eli mökkeily- ja venekauden päätös, jota juhlitaan ilmesesti länsirannikolla ahkerasti. Tapoihin kuuluu mm. polttaa tulia menneen kauden kunniaksi. Tähystimme laiturinnokasta järvelle valoja etsien, mutta ei niitä näkynyt muutamaa enempää. Meillä niitä oli kaikkien edestä; roihuja ja kynttilöitä paloi niin että koko pihamaa tuikki valossa.

Saareen on aina mukava mennä ja siellä viihtyy hyvin. Kaikkialla näkyy mökkiasujien omat kädenjäljet: tänä kesänä pidennetty laituri, laudoista rakennetut portaat saunalta ja mökiltä rantaan, kukka- ja yrttipenkit kivien lomassa, savihahmot jotka vahtivat väsymättä. Maailman viihtyisin huussi jossa on lukemista ja räsymatto. Sen ikkunasta näkyy järvi ja kattoikkunasta taivas. Ovea koristaa mun aikoinani piirtämä koiran sivuprofiili, joka on puhkaistu oveen. Sydän oli aivan liian tavanomainen kuvio.

Saaressa on mukava olla. Siellä saa vapaasti olla hyödyllinen tai hyödytön. Ultimaattinen rentoutumispaikka.

Onnellisuus

Välillä on niitä hetkiä kun tajuaa, että maailma onkin oikeastaan aika aurinkoinen paikka ja että kaikki on just hyvin. Enemmänkin.

Just nyt on tuollainen hetki. Kaikki on niin hyvin, että voisin itkeä onnesta. Kaikki ei ole täydellisesti, monessa on korjaamisen varaa. Mutta elämässä hienointa onkin se, että yhtäkkiä masennus ja alakulo voikin muutua iloksi ja auringoksi. Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti että voi tuntea itsensä onnelliseksi. Onnen hetket muodostuu niistä pienistä tärkeistä asioista. Ja sillä hetkellä tietää mitkä asiat on niitä tärkeimpiä.

Haaste

Sain tällaisen haasteen Tuomolta, jollaista en kyllä blogiaikana ole koskaan tehnyt. Tuli heti ihan teini-ikä mieleen kun teki vastaavia IRC-Galleriassa. :D Ihan vain nostalgian vuoksi nyt sitten. Tarkoitus ilmeisesti on vastata kysymyksiin ja keksiä sitten omat kymmenen kysymystä jotka lähettää eteenpäin. Mie olen nyt sen verran tylsä, etten ala keksimään uusia kysymyksiä, mutta vastaaminen on aina ihan hauskaa! :D

1. Jos saisit minkä tahansa supervoiman niin mikä se olisi?
~ Lentäminen olis se peruskiva. Ois myös aika kätevää jos voisi syödä loputtomasti, eikä se vaikuttaisi kehoon mitenkään. 

2. Paras japanilainen animaatio-sarja jonka olet katsonut?
~ Öö.. Oon katsonyt japanilaisia animaatioita hyvin vähän, sarjoja vielä vähemmän. Teininä katsoin InuYashaa, vaikken jaksanut silloinkaan sitä kokonaan. Ehkä sitä katsoin silti pisimmälle.  

3. Jos saisit kaikki maailman rahat ja taidot cosplay-asun luomiseen niin ketä cossaisit?
~ Joku haarniska olisi tosi siisti toteuttaa. Tyyliin Leona League of Legendsistä. Tai oma Shepard Mass Effectistä.  

4. 50 000€ voi ostaa:
~ Tässä ei siis ilmeisesti saa sanoa että säästöön? Ihan ekana ostaisin kyllä uudet näytöt ja paremman koneen. Vaatekaappiin lisäystä ja unelmamekkoja. Sonalle parasta ruokaa ja ne kaikki tarvikkeet mitä en ole raaskinut ostaa. Kymppikortteja ratsastukseen. Viimein kunnolliset vesivärit. Ruokaa, viiniä, kirjoja! Tähän saisi ihan loputtoman listan. :D 

5. Paras 2013 vuoden peli?
~ En ole pelannut kai mitään sen vuoden pelejä...Periaatteessa Hearthstone kai julkistettiin silloin? 

6. Paras sarjakuvaan pohjautuva elokuva (ei animaatio)? 
~ En uskalla vastata tähän mitään elokuvaa josta en ole lukenut sarjakuvaa. Ja Watchmen on joka tapauksessa hyvä. 

7. Kuumin peli-, elokuva- ja sarjakuvahahmo?
~ Siis kaikista kategorioista joku? Öö.. Peli: Garrus (tai Jack), ME3; Elokuva: Tony Stark, Iron Man; Sarjakuva: Amira; Nettisarjis Princess Princess

8.  Jos olisit mestarivaras niin mitä varastaisit ja keneltä?
~ Varastaisin museoista kauneimmat historialliset puvut ja perustaisin niistä oman yksityisen museon. 

9.  Jos pääsisit maailmanympärysmatkalle Frodon, Phileas Foggin tai Iron Manin niin kenet valitsist matkakumppaniksi?
~ Iron Manin, se voi lentää ja sillä olisi loputtomasti rahaa pistää matkustukseen ja hemmotteluun!  

10. Paras muumijakso?
~ Se  lumikuningatarjakso, jossa on myös lumihevonen. Lapsuuden lemppari!

Ahdistus. Sitä voi harhauttaa ja juosta karkuun aikansa. Mutta lopulta se aina löytää.

Melkein uskon sitä ääntä, vaikka tiedän ettei pitäisi. Se on vain niin uskottava. Sillä on hyviä perusteluita joita kaikkia en pysty kumoamaan.

En halua nähdä ketään. Ahdistuin kun äiti soitti. Pelkään että joku huomaa. Tai ei huomaa.

Pohdintoja

Oon ollut viime päivinä jotenkin kummallisen alavireinen. En oikein tiedä mistä se johtuu. Tai on mulla epäilys mahdollisesta osasyyllisestä, mutta ei mitään hajua siitä mitä voisi tehdä sen korjatakseni.

Perjantaina oli lähtö Vantaalle tapaamaan larppikavereita ja mun oli jotenkin hirvittävän vaikeaa innostua siitä vaikka ihanista ihmisistä onkin kyse. Yleensä innostun kaikesta niin helposti ja niin paljon, joten se oli tosi outoa. Vielä asemalla myöhässä olevaa junaa Annan kanssa odotellessamme mietin että olisiko vain pitänyt jäädä kotiin. Oli tosi ristiriitaista kun tiesin että on tulossa kiva viikonloppu parhaassa seurassa ja silti ei vain yhtään huvittanut. Ikään kuin joku apeus olisi pakkopaidan lailla pitänyt innostuvaa minääni aisoissa ja aloillaan tukahduttaen kaiken innon.

Viikonlopun aikana useamman kerran tuli fyysiseltä tuntuva ahdistus liiasta metelistä ja liian monesta päällekkäin puhuvasta ihmisestä sisätiloissa. Oli vain pakko poistua tilanteesta joko konkreettisesti lähtemällä kokonaan huoneesta tai henkisesti keskittyä hetken aikaa esim. piirtelyyn tai puhelimen pläräämiseen. Mulle tulee noita oloja joskus muutenkin, mutta ei ennen tuossa seurassa eikä koskaan noin usein. Koko ajan oli vähän sellainen olo etten ole lainkaan oma itseni. Yleensä pystyn peittämään tai unohtamaan apeuden ja ahdistuksen kun pääsen ihmisseuraan, ja nyt siitä ei kummallisesti ollut juurikaan apua.

Kävi taas myös ilmi se oma sosiaalinen rajallisuus; mulla valitettavasti ottaa aikansa olla täysin vapaasti ihmisten kanssa. Viikonloppuna huomasin monesti sen muurin jota rakennan ympärilleni ja epäilen että muut vaistosi sen myös. Ei ollut edes riittävästi humalaa ja intopinkeilyä pitämässä muuria näennäisesti alhaalla. Mua ärsyttää tavattomasti tää vaikeilu, mutta sitä on vain todella vaikea muuttaa miksikään. Ja oon toisaalta miettinyt, että se saattaa olla myös niin vahvasti persoonajuttu, ettei siitä edes voi päästä lopullisesti eroon.

Toivon että tää olotila on ohimenevä, niin kuin varmasti onkin, ja johtuu vain jonkinlaisesta piilostressistä. Ensi viikolla onneksi pääsee mökille, koska jos kyse on minkäänlaisesta stressitilasta, niin siitä kyllä pääsee varmasti saaren rauhassa kun siihen ei kerta ihanien ihmisten seura auttanut.

Nummi-juhannus

Viikko sitten tapahtui Nummirock ja sitä myöten virkistävän erilainen juhannus. En sinänsä ole kokenut että mökillä tai veneellä rauhallisesti vietetyissä juhannuksissa olisi jotain vikaa, mutta on ehdottomasti kiva kokeilla eri juttuja. Festareilla ei ole muutenkaan tullut käytyä aiemmin kuin kerran.
 
Alkuun jännitti kun en tiennyt mitä odottaa, ja porukkaan ja paikkaan asettuminen otti aikansa. Aiemmin on kuitenkin tottunut olemaan metsässä tietyllä porukalla ja vähän eri meiningeissä, joista tämä tilanne erosi jossain määrin. Muutenkin mua vähän hermostutti porukkaan liittyminen kun tiedän itsestäni sen kuinka vaikea on joskus sulattaa uusia ihmisiä omassa tutussa porukassa. En nyt toki kaikille ollut edes täysin uusi ihminen, mutta silti.

 Siinä tapasin sitten paljon uusia ihmisiä ja hengailin Annan myötä siellä sun täällä. Sain jalkahieronnan joka koski jalkapohjaan vielä päivien jälkeen. Maistoin sahtia. En maistanut montaa muuta epäilyttävämpää juomaa. Opin jälleen puska-asioinnin jalon taidon. Sammutin nuotion sytytysnesteellä. Heitin talviturkin peseytyessäni järvessä. Kävin kaikenlaisia keskusteluita kaikenlaisten ihmisten kanssa. Soitin kazoo-pilliä. Sanoin ehkä ensimmäistä kertaa ikinä "turpa kiinni". Ja uudestaan saman illan aikana samalle ihmisille. Näin jopa kolmesta bändistä osan. Nukuin asuntovaunun keulassa kolmen semivieraan ihmisen kanssa. Mätsäsin asuni vahingossa oluttölkkiin. Kaiken kaikkiaan: pidin hauskaa!

Mua ilahdutti se, kuinka jossain vaiheessa joku keksi alkaa naljailla mulle siitä kuinka aina riehun. Vitsi sai nopeasti tuulta siipiensä alle ja sitä käytti monet ja useita kertoja. Oltiin just Annan kanssa juteltu siitä kuinka kettuilu on eräänlaista välittämistä ja tällainen viimeistään sai mut tuntemaan oloni tervetulleeksi ja osaksi leiriporukkaa. Pitää tietää toinen kuitenkin jossain määrin hyvin ennen kuin sille kehtaa alkaa vittuilla edes vitsillä.

Lisäksi mua ilahdutti ikäänkuin toinen ääripää ihmiskohtaamisissa: se että osataan lukea toista sen verran, että jos toinen kaikesta naureskelusta huolimatta näyttää pitävän tilannetta epämukavana, se on syytä lopettaa. Monesti ainakin itse peitän epävarmuuteni ja epämukavuuteni naureskeluun. Se vaatii jo vähän silmää, että huomaa mitä tuntemuksia naurun taustalla on. Vielä kun myöhemmin keskusteltiin asiasta kyseisen ihmisen kanssa, johon olin juuri tutustunut, tuli varsin luottavainen olo siitä, että kyseinen ihminen on ulkokuorestaan ja ulosannistaan huolimatta varmasti erittäin hyvä tyyppi.

Tuli jo silloin puhuttua siihen malliin, että ensi vuona uudestaan, eikä mieli ole muuttunut! Ehdottomasti uusimisen arvoinen juhannuskokemus!

Onni on kiinni pienistä asioista

Kuinka onnellinen ihminen voi olla. Miten voikaan tuntua, että kaikki on juuri tässä ja nyt kohdallaan. On sellainen kevyt, letkeä ja helppo olo. Aivan kuin kelluisi juuri sopivan lämpöisessä vedessä. Ei edes tuule niin että aallot roiskisi vettä kasvoille, on vain hyvä olla. On se tilanne kun ei mieti niitä asioita mitä puuttuu ja mitä kaipaa, vaan keskittyy yksinomaan niihin pieniin asioihin, jotka tekevät hetkistä ja kokonaisuuksista täydellisiä.

Erilaiset hetket voivat olla täydellisiä, ne voivat rakentua eri asioista. Aurinkoisesta bussimatkasta Helsinkiin kun taivaalla on kukkakaalipilviä, pelloilla häikäisevän keltaista rypsiä ja vieressä ystävä jonka kanssa sanat eivät vain koskaan lopu kesken. Siitä kun kävelee Helsingin kadulla ihmisvilinässä kuin asuisi siellä ja omistaisi kadut. Ei haittaa edes vaikka tajuaa kävelleensä väärään suuntaan ja tuntee kuinka kengät pikku hiljaa hiertävät rakkoja päkiään ja varpaisiin. Siitä kun saa halata rakasta ystävää joka käy läpi elämänsä rankinta aikaa, jonka puolesta on pelännyt ja huolehtinut. Kun saa jakaa muistoja pienellä porukalla, elää lapsuuden hetket uudestaan vaikka mikään ei ole enää kuin ennen. Unohtaa edes hetkeksi mitä on edessä. Siitä kun näkee ihmisen jota on ollut ikävä. Jakaa näköala alla levittäytyvään puistoon ja kaupunkiin. Istua vierekkäin, katsoa telkkaria, jutella ja juoda teetä ja kahvia.

Olen onnellinen että mulla on elämässä just nyt paljon erilaisia ihmisiä joiden kanssa jakaa eri tilanteet. Kaikki hetket ei ole edes tarkoitettu kaikkien kanssa koettaviksi, eikä kaikki puheenaiheet kaikkien kanssa käsiteltäviksi.




Kuvat Steam Hellsinki-baarista ja jälleen Annan kuvaamia!