Lepakonpentu tuli taloon

Pieni lepakonpentuni täyttää tällä viikolla yhdeksän viikkoa ja jo puolisentoista viikkoa se on ilahduttanut päiviäni. On hienoa seurata sivusta pienen elämän kehitystä kun kaikki on uutta ja jatkuvasti mukaan tarttuu uusia kokemuksia ja taitoja. Tietenkin välillä väsyttää kun unirytmi on ollut pakko kääntää täysin erilaiseksi kuin mulla tavallisesti ja tuntuu että pienessä on eniten virtaa juuri silloin kun itseä väsyttää. Ja vaikken todellakaan ole katunut sitä, että otin Sonan osaksi elämääni, on kyllä välillä pysähtynyt miettimään mitä sitä on tullutkaan tehtyä. Sen myönnän, että elämä olisi helpompaa jos ei tarvitsisi ravata ulkona (ja neljän kerroksen portaita) lukuisia kertoja päivässä, siivota pissaisia lehtiä lattialta ja jos ei tarvitsisi muistaa toisen ruoka-aikoja, mutta yhtälailla se olisi myös huomattavasti tylsempää.

Yhä jännittää se, miten onnistun kasvattamaan tuosta pikkupedosta yhteiskuntakelpoisen koirakansalaisen. Haluan niin kovasti tehdä kaiken oikein, että olen koko ajan googlaamassa sitä sun tätä ja lukemassa erilaisia koirakirjoja. Siinä sitä on sitten huomannut, että koiran koulutus- ja kasvatustapoja tuntuu olevan yhtä paljon kuin koiranomistajia, ettei yhtä täysin oikeaa tapaa varmasti ole. Ehkä itsekin saa varmutta kun pääsee tarkemmin jyvälle tästä ja oppii tuntemaan Sonan paremmin. Maalaisjärjellä ja johdonmukaisuudellakin tuntuu pääsevän jo pitkälle. On myös ihanaa että olen pentuni ainoa kasvattaja, sillä sitten ainakin tiedän tarkkaan missä mennään, mitkä asiat on sallittuja ja miten eri tilanteissa reagoidaan. Ilahduttaa tällaista kontrollifriikkiä. :D Olen huomannut jo nyt olevani mustasukkainen ja vainoharhainen sen suhteen, ettei Sona vain saa missään tai keltään vääränlaisia signaaleja tai ettei se vain opi vahingossa pahoille tavoille.


Sonassa ilahduttaa hurjasti kuinka rohkea se on. Se ottaa tilanteet helposti haltuun, vaikka pientä jännitystä voikin olla. Se rakastaa ihmisiä ja oppii varmasti olemaan koirienkin kanssa kun saadaan sille paljon eri koirakokemuksia. Yksinoloa pitää vielä harjoitella, sillä ihmisläheisyys olisi sen mielestä niin mukavaa ja toivon ettei siitä tule hirveän dominoivaa. Tavallaan en malta odottaa sitä että se kasvaa ja pääsen tekemään sen kanssa oikeasti kaikkea, mutta toisaalta tiedän että pentuaika on lyhyt ja siitä pitäisi nauttia. Siispä koitankin nyt ottaa rennosti ja nauttia, sekä olla niin hyvä koiraäiti kuin vain osaan.