maanantai 17. marraskuuta 2014

Tanssileirin jälkeen

Viime viikonloppuna oli tanssileiri, oli ihanaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa! Se tuntuu nyt jaloissa ihan mukavasti, etenkin pohkeissa joista toisen onnistuin jotenkin reväyttämään leirin päättävissä irkkutansseissa. Ja eihän pienen revähdyksen takia nyt voi jättää tanssimatta, joten täysillä mentiin loppuun asti, kuten tavallista!

Leiri alkoi vähän heikonlaisesti, kun olin sitä edeltävänä päivänä ja vielä yönäkin korkeassa kuumeessa ja hirvittävän päänsäryn kourissa. Olisi pitänyt viimeistellä Annalle leirille lupaamani mekko, mutta se jäi sitten aivan viime tippaan perjantaiaamuun. Kaikki onneksi aina järjestyy ja kauheasta kiireestä huolimatta ehdittiin junaan ja päästiin autokyytiin Lahdessa. Perjantai meni vähän usvassa kun ei ollut kovin terve olo vieläkään, vaikkei toisaalta myöskään niin sairas ettei olisi voinut tanssia. Yöllä tuntui nousevan vielä kuume ja pieni kipuisuus jatkui lauantaihinkin, kunnes se sitten yhtäkkiä vain katosi. Olen edelleen sitä mieltä, että tanssiminen ja ihanien ihmisten seura oli parantavaa. Ja vieläkään en tiedä mikä tuo mystinen kuumepäänsärky oli, sillä mulla on ollut vastaava kuume viimeksi varmaan joskus kersana, eikä moista särkyä koskaan.


 Huonon olon vuoksi olin vähän laiska ja valitsin paljon pajoja joissa tiesin jo tanssit, mutta tuli kyllä opittua uusiakin tansseja. Tanssiaisissa pääsin tanssimaan kaikki mun lempitanssit ja just kun alkoi olla sellainen olo ettei jaksa enää ja jalkoihin sattui, niin siirryin saunaan ja paljuilemaan epämääräisen hankalan ja kaikkea muuta kuin leidimäisen riisumisrituaalin jälkeen (mekon napit kannattaa avata ennen kuin sitä kiskoo pään yli, lähtee helpommin). En ollut ennen käynyt ton leiripaikan paljussa, vaikka kyseisessä paikassa olen leireillyt vissiin neljä kertaa, oon aina ennen tanssinut villisti aamuun asti. Nyt sitten otettiin vahinkoa vähän takaisin ja vedessä tuli lilluttua puoli seitsemään aamulla. Kahden ja puolen tunnin unet riitti yllättävän hyvin seuraavalle päivälle kun sai herätä tanssimusaan ja kaksi viimeistä pajaa olivat yhtä ilahduttavia kuin kaikki aiemmatkin. Ja tanssien lisäksi leirin tekee ehdottomasti myös ihmiset, on ilahduttavaa tutustua aina vähän lisää ihmisiin ja myös jättimäinen ihmiskasa oli valtavan rentouttava päänrapsutuksineen. Sitten odotellaankin vain seuraavaa leiriä!

Mekkoja voi käyttää kaksi kertaa ja sitten niitä pitää ainakin tuunata jos haluaa vielä käyttää. Tämä oli tämän mekon toinen tanssiaiskäyttökerta ja sainkin aika hyviä vinkkejä sen tuunaamiseen jatkon varalta! Kuvista kiitos taas Annalle ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti