Tarinamania

"Mania (maanisuus) on mielialahäiriö, jossa mieliala on epänormaalisti ja pysyvästi kohonneena ja kiihtyneenä mielialana, jota jatkuu vähintään viikon. -- Maanisessa tilassa oleva henkilö voi ajautua hakemaan mielihyvää tavoilla, joista on hänelle itselleen haittaa. Hän voi esimerkiksi käyttää rahaa yli varojen, sortua uhkapeleihin tai sopimattomaan sosiaaliseen käytökseen. Maanikkoa on kuitenkin vaikeaa hoitaa, sillä hän itse kokee olonsa hyväksi.

Manian oireisiin kuuluu tyypillisesti ylikorostunut itsetunto, vähentynyt unen tarve, puheliaisuus, kokemus ajatuksen kulun lennokkuudesta, huomiokyvyn häiriintyminen, lisääntynyt päämäärätietoinen toiminta ja taipumus sellaiseen mielihyvää tuottavaan toimintaan, jolla on suuri mahdollisuus johtaa kärsimystä aiheuttaviin seuraamuksiin. Jos näitä oireita esiintyy merkittävissä määrin yhdessä kohonneen mielialan kanssa, voidaan epäillä maniaa. --

 Mania voi aiheuttaa tarkkaavaisuuden ja päättelykyvyn heikentymistä sekä tapaturmia. Siihen liittyy usein myös nukahtamisvaikeudet. Maniassa univajeen vaikutus on kaksisuuntainen. Se aiheuttaa univajetta, joka puolestaan lisää maniaa joka ilmenee mm. ylivilkkautena ja haastavana käytöksenä. Siten myös unen puute voi aiheuttaa maniaa."

Näin sanoo Wikipedia maniasta ja sattumoisin tunnistin tekstistä joitain tuttuja piirteitä. En nyt tosin välttämättä allekirjoita, että toimintani/toimintamme olisi haitallista muutoin kuin niiden kanssaihmisten kannalta, joilta menee pikku hiljaa hermot kuulemaan asiasta. : D Vähentynyt unentarve, puheliaisuus ja kokemus ajatuksen kulun lennokkuudesta kuulostavat kuitenkin vähän liiankin tutuilta! Samoin kuin yleinen "epänormaali ja pysyvästi kohonnut ja kiihtynyt mieliala".

Kysehän on siis mun ja Annan merirosvotarinasta. Ollaan nyt kirjoitettu reilut kaksi kuukautta ja noin 350 sivua, eikä loppua näy. Kirjoitetaan helposti 10-14 tuntia kerrallaan, keskimäärin noin 20 sivua per kerta. Ei enää riitä, että varaa aikaa kirjoittamispäivänä, pitää myös ottaa huomioon moneen menee seuraavana päivänä kouluun. Ja helposti vaikka tiedostaisikin sen, että koulu alkaa aamulla kahdeksalta, voidaan istua koneidemme ääressä vielä kolmelta tai jopa neljältä. Tarina elää omaa elämäänsä, sitä on vaikea kontrolloida. Se vain tapahtuu. Me olemme vain välineitä sen ulospääsyyn.

Hahmoni Ramona

Muille ihmisille on vaikea selittää, mitä kirjoittaessamme oikeasti tapahtuu, ei sitä taida sellaiset ymmärtää joilla ei ole samanlaisia kokemuksia. En olisi itsekään välttämättä ymmärtänyt vielä joku aika sitten. Meidän hahmot on niin inhimillisiä ja uskottavia, että niillä on tarinan myötä oma elämänsä, he tekevät kuinka heille sopii, eikä kuten me haluaisimme. Kun tarina herää eloon, en enää kirjoita Annan kanssa, kirjoittajien persoonat jää hahmojen varjoon.

Tekisi mieli piirtää enemmänkin kaikkia mähmäyskuvia, mutta jotenkin ei saa koskaan aikaiseksi. Onneksi pärinää voi käsitellä - ja toisaalta lisätä suuresti - muillakin tavoin, kuten kuuntelemalla meidän tarinan Spotify-listaa. Ja lähettämällä Annalle pärinäviestejä. :D Asioiden ennakkoon spekuloiminen on hauskaa, vaikka tarina ei aina niille linjoille lähdekään. Samoin hahmojen loputon analysoiminen ja tulkitseminen. Tavallaan ihan hyvä, että nyt joululomalla tulee olemaan hiljaisempaa tarinan kannalta, ehkä sitä vihdoin saa nukuttua kunnolla. :D

Oi Helsinki!

Palasin tänään Helsingistä, jossa olen tänä syksynä ravannut tiheämmin kuin vuosikausiin. Tämä taisi olla elokuun jälkeen kuudes kerta. Aina en ole kyllä ollut varsinaisesti Helsingissä, vaan ennemminkin Espoossa ja Vantaalla, mutta ainahan sitä joutuu Pasilassa kumminkin vaihtamaan junaa. :D Ihan Helsingin keskustaan mennessä mulle tulee aina jotenkin tosi hyvä mieli. En tiedä mikä siinä kaupungissa on, mutta tulee aina sellainen olo, että se olisi ihan oma maailmansa. Ehkä se on säilyttänyt jonkin tietyn jo lapsuudesta ja nuoruudesta tutun mystisyyden, koska siellä on tullut aina käytyä vain jonkinmoisissa erityistilanteissa.

Mua vähän huvitti, ettei veturi ollut saanut vihreää ilmettä, niin kuin vaunut, vain tuollaisen pienen vihreän tarran.

En edes tajunnut eilen, että Helsingissä oli näin harmaata ja ankeaa, niin iloinen olin siellä olostani.

Kävin siis eilen D:n synttäri-/tuparipippaloissa. Menin sinne ennen puoltapäivää auttelemaan valmisteluissa. Hienosti osasin mennä ratikalla Töölöön ja löysin vielä oikean talonkin! Päivä oli ihan loistava, tutustuin sen aikana kaikkiin ihan mahtaviin ihmisiin. Oli hiukan absurdia jossain vaiheessa miettiä, kuinka olin ihan vieraassa porukassa vieläpä sellaisen ihmisen juhlissa, jota en kovin hyvin vielä tunne. Onnistuin silti sosialisoimaan mielestäni varsin hyvin, vaikka välillä kuulemma näytin vähän ulkopuoliselta. Ei mulla kuitenkaan ollut ollenkaan ulkopuolinen olo, ei mun aina tarvi osallistua keskusteluun, kun vain tykkään olla läsnä ja kuunnella muita ihmisiä. Monesti tää mun hiljaisuus tulkitaan siksi, että mulla on tylsää, vaikka harvoin mulla on. On vain mukava tarkkailla. Muodosteltiin ihmiskasoja D:n massiiviselle sängylle ja rapsuteltiin toisiamme. Oon jossain vaiheessa tässä kesällä ja syksyllä oppinut sen verran pois kosketusarkuudesta, että voin nauttia siitä jos joku ihan vieras rapsuttelee mun päänahkaa ja on lähellä. Itse sen koskettamisen ja rapsuttamisen tekeminen on vielä vaikeaa, mutta onnistuin siinäkin jo hiukan paremmin. Oli siis paitsi oikein hauskat juhlat, niin niillä oli mulle myös jonkinlainen terapeuttinen vaikutus.

Hyvällä mielikuvituksella siinä lukee 25.

Joku ei tykännyt meijän tekemän salaatin paprikoista.

Seikkailut Avengersien kanssa alkakoon!

En ole koskaan aiemmin katsonut yhtään Avengers-leffaa. Pääasiassa koska pitkään katsoin leffoja Martin kanssa, säästelin kivan oloisia leffoja niin, että katsoin niitä sitten sen kanssa, koska yksin leffojen katsominen tuntui tylsältä. Ja Martti ei koskaan halunnut katsoa Marvel-leffoja, en muista mikä oli todellinen syy, mutta jotenkin siltä välittyi mulle käsitys, että ne on huonoja. Eipä ne sitten lopulta enää juurikaan kiinnostanutkaan. Kauheaa miten toisen ihmisen mielipide voi vaikuttaa itseen niin paljon ilman että on itse edes ottanut asiasta selvää!

Reilu kuukausi takaperin katsoin sitten kaverin kanssa Captain American, ja yllätyksekseni jaksoin katsoa sen, vieläpä pidin siitä. Ja nyt ollaan luokkalaisten kanssa menossa kattomaan Thor 2 ensi viikolla, joten pitäähän mun sivistää itseäni ennen sitä. Googlettamalla sain selville, että noita leffoja voisi katsoa esim. siinä järjestyksessä, että katsoo Captain American jälkeen Iron Man 1 & 2, sitten Hulkin ja Thorin. Minkä jälkeen sitten voisi kai hyvin sopia Thor 2, vaikka en tiedäkään kuinka se sopii kronologisesti tuohon. Ei mulla kuitenkaan ole aikaa ihan kaikkia Avengers-leffoja katsoa, joten saa luvan sopia!

Tänään oli siis vuorossa Iron Manin ensimmäinen, josta pienistä keskittymisvaikeuksista (ei mulla mitenkään erikoinen juttu), pidin tosi paljon! Siitä jäi hyvä mieli, ja siinä oli monta ihan hauskaa kohtaa. Eihän siinä, kuten ei Captain Americassakaan, ollut mitään mullistavaa juonikuviota, mutta ei mun mielestä aina tarvitsekaan olla. Mulle usein riittää, että elokuva on viihdyttävä, että se herättää tunteita. Ja jää mieleen edes hetkeksi leffan katselun jälkeen.

 En jaksa tähän sen kummempaa arvostelua nyt vääntää. Tuli vain mieleen tuosta, kuinka kaikista ennakko-oletuksista huolimatta pidin näistä kahdesta leffasta, että miten tärkeää on olla kuuntelematta muiden valmiita mielipiteitä asioista, joista voisi helposti luoda omankin mielipiteen. Oli sitten kuinka tärkeä ihminen hyvänsä, ei kaikessa tarvitse olla samaa mieltä. Marvel-leffat olkoon mulle muistutuksena siitä. Ja vaikka mulla ei ole vähään aikaan ollut enää mitään ahdistusta asiasta, niin tää jotenkin lohdutti kuitenkin. Tieto siitä, että pärjään itsekseni, että tuo suhde ei ollut mulle se oikea, jos edes näitä leffoja ei voinut katsoa!

Lolitoja ja dystopiaa

Tää viikonloppu meni taas ihan supernopeasti (tai no, eihän sunnuntai vielä ole ohi), kun T ja M oli luonani kyläilemässä. Oli ihan hirmu hauskaa taas, vaikka tulikin valvottua aikas myöhään kumpanakin yönä, meillä oli vaan niin kerta kaikkisen loistavat uudet cyberpunk- ropeideat, ettei niiltä malttanut nukkua. :D Kunnon dystopiamaailma vuonna 4013! Perjantaina T tuli vähän aiemmin, niin että käytiin vähän kahviloimassa lolitat päällä. Oli ensimmäinen kerta kun käytin kunnolla tuota Innocent Worldin mekkoa ja rusettipantaa, jee! Pidän niistä hurjasti. Koska hepat ja tupsut. ♥

Löydettiin kaunis tausta asukuville.

Autojen valot valaisi satunnaisesti kuvia.

Arpinaama.

Ja ihan normi-ilta.

Ja lisäksi vielä halloween-gif keskiviikolta. :3

Silloin on asiat aika loistavasti, kun kuolemanväsymyskään ei pilaa hyvää oloa

Olipa kyllä tosi kiva viikonloppu! Ja jollain tapaa voimaannuttava. Vaikka väsyttää fyysisesti vähien unien takia ja kroppa kiittää tanssista aika kivuliaasti, niin henkisesti on tosi hyvä olla. Uskalsin päästää ihmisiä kosketusetäisyydelle ja se kannatti; sain mukavaa päänrapsuttelua usealta taholta, aivan pyytämättä. Se tuntui jonkinlaiselta tutustumisriitin osalta, aivan kuin nyt kuuluisin vahvemmin porukkaan. Nyt näin kuuden leirin ja reilun 3,5 vuoden jälkeen. Ja se on ihanaa! Vaikka ympärillä on viime aikoina ollut ihania ihmisiä, jotka tuntuvat hyväksyvän mut juuri tällaisena, niin siltikin tuollainen tietynlainen ryhmään hyväksyminen tuntuu mahtavalta. Tuntuu siltä, että kelpaan taas.

Täpinätärinäpärinä

En edes muista koska mulla olisi ollut näin yhtäjaksoisesti kivaa, joka päivä on päällä kauhea täpinä! Reiluun vuoteenhan mulla ei ollut kuin satunnaisesti jotain mitä odottaa, ei mitään viikottaista, ja ennen sitäkin täpinäpäivät oli vain viikottaisia. Nyt se on päivittäistä! Enkä pistä vastaan ollenkaan, etenkään kun on ihmisiä joiden kanssa intoilla yhdessä! Ja kun on valmiiksi päällä sellainen yleinen innostus, niin tylsistäkin asioista on ehkä helpompi innostua. Kuten ruuanlaitosta. Tai näennäisesti tylsistä koulutehtävistä. Siltikään tämä jokapäiväinen pärinä ei vie tehoa niiltä isommilta ja harvemmin tapahtuvilta asioilta, kuten tanssileiri, ystävien näkeminen pitkästä aikaa, ropeviikonloppu. Saa nähdä kuinka kauan tällaista jaksaa, mutta ainakaan vielä ei ole loppua tiedossa!

Tänään intoilu johti uunin luukun hajoamiseen.. Tai sitten se oli jo valmiiksi löysällä.

Ps. Koen saaneeni tänään uuden ystävän. Mulla menee usein aika kauan aikaa siihen, että kavereista tulee ystäviä, koska ystävien välillä vallitsee suurempi luottamus kuin kaverien. Muille avautuminen on välillä hankalaa, mutta on se aina palkitsevaa! ♥

Syksyn luontokuvapläjäys

En yleensä ihan kauheasti jaksa kuvailla maisemia ja muita sellaisia kohtuu muuttumattomia asioita, mutta viime päivinä en ole voinut kuin ihailla ruskan värjäämiä puita ja täytyihän ne sitten koettaa ikuistaa.

Kesä ja syksy samassa kuvassa.

Puiden, lähinnä haapojen, keltaisuus on niin intensiivistä, etten kestä! Täytyy lisätä vielä yksi luontokuva, joskin tämä on otettu keittiön ikkunan läpi.

Tämä lutikkakaveri oli aikas iso!

En enää koskaan pese pyykkiä

Siis pyykin peseminenhän on ärsyttävä operaatio jo silloin kun se onnistuu hyvin. Ja vielä karmeampaa se on silloin kun ei onnistu. Niin kuin tänään.

Varasin siis tälle päivälle ensimmäisen pyykkivuoron tässä talossa. Olin jo aiemmin käynyt katsomassa, että pesutuvassa on semmoinen iso kerrostalopesukone sekä lisäksi isot altaat ja pyykkilauta, jos nyrkkipyykki innostaa jotakuta enemmän kuin koneellinen pesu. Ja tänään sitten raahasin pyykkini sinne ja aloin miettiä miten kone mahtoi toimia. Luin ohjeet varmaan viiteen kertaan ja painelin eri nappeja ilman että mitään tapahtui. Oletin, että kukaan ei koskaan käännä tuollaisessa paikassa vesihanoja pois päältä, mutta lopulta ei auttanut kuin vääntää vesihanat niin, että kuvittelin niiden olevan auki. Ja sittenhän kone alkoi toimia. Se pesi ihan kohtuullisesti lakanapyykin, vaikka jättikin sen vähän kosteammaksi kuin olen tottunut. Oletin kuitenkin, että tämä johtui vaan siitä että olin tunkenut koneen liian täyteen.

Seuraavaksi pesin sitten tummaa pyykkiä. Kävin alhaalla muka hakemassa niitä reilun puolen tunnin jälkeen kun arvioiduksi pesuajaksi oli kerrottu noin 25minuuttia. Vaan eipä kone ollut kuin vasta puolessavälissä. Siispä palasin myöhemmin uudelleen, jolloin kone oli kyllä pysähtynyt, mutta kaikki vaatteet oli aivan läpimärkiä ja koneen pohjalla oli muutama sentti vettä. Harkitsin siinä sitten, että varaan joko kuivaushuoneen ja pistän ne sinne, tai koetan pistää vaatteet uudestaan koneeseen vain linkoutumaan. No, linkoaminen ei onnistunut ja mietin, että voisin pistää ne menemään toisen kierroksen koneessa. Vaikka sitten ilman pesuainetta jos linkoaminen ei tavallaan kesken ohjelman onnistunut. Mutta sitten kun kone aloitti uuden kierroksen, se yhtäkkiä alkoi sylkeä takaosan putkistaan ihan järkyttäviä määriä vettä, niin että mun oli pakko kiskoa vesihanat kiinni, kun muuten koko huone olisi varmaan alkanut tulvia.

Siinä vaiheessa olin jo niin paniikissa, että halusin vain kauas koko pyykkituvasta, siispä väänsin vaateet kuivaksi pesualtaaseen ja luikin asuntooni. Nyt toivon että en ole tehnyt jotain ihan massiivisesti väärin ja ettei kukaan tule mulle valittamaan siitä että pesuhuoneessa oli jälkeeni aika märkää (siellä ei kuitenkaan ollut mitään millä kuivata lattioita). Laitoin pyykkitelineen alle mainoksia ja pyyhkeen, ettei vettä valuvat vaatteet pilaa parkettia ja järkeilin, että onhan niiden pakko joskus kuivua.

Nyt menen päiväunille, tulee niin tarpeeseen.

Piraattitarinatäpinä

Oon ollut viime päivinä ihan täpinöissäni mun ja Annan steampunkpiraattitarinasta. Anna kaipaili kirjoituskaveria, ja mie ryhdyin siihen, vaikken koskaan ole itseäni kirjoittajana pitänytkään. Oon kuitenkin niin roolipelaaja, ja täähän on melkein roolipeliä, vain ilman niitä pelillisiä elementtejä. :D Ihan parasta kun molemmat luo tarinaa pääasiassa omien hahmojensa kautta, mutta samalla voi hyödyntää itse tai heittää toiselle minkä tahansa sivuhahmoista! Tekee hyvää kun joutuu välillä oikeasti miettimään miten joku itselle epätyypillinen hahmo ajattelee ja toimii, kun omaan hahmoon on yleensä niin vahva side, että sen tekemisiä ei juuri tarvitse miettiä. Ne vaan tapahtuu.

Piraattilaivamme nimeltä Morbid Horror

Ramona-hahmoni

Ramonan mittasuhteiden miettimistä, plus alusvaatteet

Muuton yllättävä nopeus

Purin tänään viimeisen muuttolaatikon! Taisin tehdä jonkun oman nopeusennätykseni, sillä tavallisesti mulla jää aina muutosta lojumaan vähintään yksi laatikko, joka ei tyhjene ikinä. Tällä kertaa meni kaikkineen vain kaksi viikkoa! Laatikoiden purkamisessa tosin motivoi se, että maanantai-iltana saan hoitoon Piitu-koiran, jonka ulottuville ei parane jättää mitään minkä se voisi pureskella kappaleiksi. Ja hyvä näin, sillä onhan täällä huomattavasti kotoisampaa nyt!

                                                   ENNEN:

Paljon sinne kuulumatonta tavaraa keittiössä.

Miten voi ihmisellä olla näin paljon tavaraa!

Kovin kätevä parvisänky!

                                                 JÄLKEEN:
         

Pitäisi hankkia kenkäteline.

Tuohon sovitusnuken ja pikkulipaston tilalle tulee ruokapöytä jahka semmoisen hankin.

Koitoisasti paljon pikkutavaraa.

Verhot pitäisi vielä ripustaa.

Pidän niin hurjasti noista kaapinovien vetimistä!

Kotoisaa on myös alkava tiskivuori.

Pidän kovasti tuosta sohvasta! Se on vuodesohva, ainakin sen olisi tarkoitus olla, pienen korjauksen jälkeen.

Nämä olivat löytö Hirvensalmen kirpparilta. Kauhean somia!

Se nurkkaus jossa eniten tulee varmaan vietettyä aikaa.

Parvisänky on kätevä myös tässä suhteessa, että se muodostaa kivat hyllyt joissa kirjat ja kynät on näppärästi käden ulottuvilla!

Astetta jännempi suihkuratkaisu: suihkukaappi - ihan kirjaimellisesti.

 Vielä on vähän sisustustyötä edessä, mutta sillä ei onneksi ole kova kiire. Kunhan nyt sen ruokapöydän ja tuolit saisi, niin voisi alkaa kutsua ihmisiä vaikka teelle! Olen ihan ihastunut tähän asuntoon, tämä tuntuu kodilta, tämä on minun. Kaikki on täällä juuri kuten haluan ja täällä viihdyn.

Viimeiset

Olin juuri kirjoittamassa viimeisestä aamustani Jyväskylässä ja siitä kuinka se ei tuntunut ihme kyllä oikein miltään, kun pikkuveljeni pimpotti ovikelloa ja oli valmis pakkaamaan Fiatinsa täyteen tavaraa. Jäi siis kirjoittelu ja nyt olen jo Kouvolassa. Ei sitä tajua kyllä vieläkään, että asun nyt täällä. Muutama kyynel pääsi kun suljin oven perässäni ja tiedän että se padottu itku pääsee vielä joskus. Ehkä tänä iltana. Tai ensi viikolla. Saa nähdä.

Keräilen kyllä hanakasti viimeisiä hetkiä. Viimeinen kokonainen viikonloppu. Viimeinen kerta kun pyöräilen tästä. Viimeinen kerta tässä lähikaupassa. Viimeinen bussimatka asemalta kotiin. Viimeinen kasvojen pesu tässä vessassa. Viimeinen ilta. Ja aamu. Jotenkin viimeiset hetket on tärkeitä, niin kuin on ensimmäisetkin. Se ensimmäinen hetki kun uudessa asunnossa pääsee nettiin. Ensimmäinen ateria. Ensimmäinen yö. Noita ensimmäisiä saan odottaa vielä viikon, ehkä tämä välivaihe porukoiden luona on ihan hyvä tässä, että ehtii totutella kaikkeen uuteen vanhaan.

Ja hyvinpä muuten alkaa ensimmäinen kouluviikko kun unohdin todistukset Jyväskylään. Siis ne, joilla hain tuonne kouluun ja jotka tarkistetaan heti maanantaina. No, ainakin annan realistisen kuvan itsestäni heti kättelyssä.

Muuttoajatuksia

Muutto Kouvolaan lähenee. Eilen pakkasin jo paljon kaikkea, vaikkei se tunnukaan vielä oikein konkreettisesti näkyvän. Paitsi että mun kengät ei enää valtaa tuulikaappia eikä hattuhyllyltä vyöry kasoittain huiveja. Vielä pitäisi käydä läpi varasto, kääriä astiat ja muut särkyvät esineet paperiin ja pakata käyttövaatteet, meikit ja hiusjutut. Lauantaina keskipäivän aikaan pikkuveli sitten tulee hakemaan mut ja niin paljon tavaraa kuin henkilöautoon vain mahtuu. Ja viikon päästä oon näihin aikoihin istumassa ekana koulupäivänä jossain auditoriossa varmaan. Aika absurdi ajatus kun nyt istun töissä ja brodekone nakuttaa vieressä.

Oon aika innoissani siitä että pääsee asumaan yksin, kun en ole sitä ennen kokeillut. Tuntuu varmasti silti oudolta se, ettei sitten kotona ole ketään, jonka kanssa höpöttää ja jakaa ajatuksia melkein koska vain. Tämä seikka valkeni mulle vasta äsken ja se on vähän pelottava. Entä jos en tutustukaan tarpeeksi nopeasti koulussa uusiin ihmisiin ja sitten kun olen kotonakin ihan yksin, niin jos taas masennun yksinäisyyttäni? Tietysti Kouvolassa nyt on vähän tuttuja perheen lisäksi jo valmiiksi, että kyllähän sitä on hyvä mahdollisuus nähdä ihmisiä silloin kun haluaa. Ja kun meinasin aloittaa ainakin jumppaharrastuksen, jonka pitäisi estää mökkihöperöitymistä. Lisäksi viikonloppuisin on helpompi matkustaa jonnekin kavereita näkemään kuin Jyväskylästä, ja oletettavasti myös kavereita voi helposti nähdä kun he tulevat porukoidensa luona käymään.

Ei mua muuten yksin eläminen juurikaan jännitä, vaikka olenkin varsin tapaturma-altis, sillä perhe on lähellä tukiverkkona, johon voin luottaa aina. Sitä paitsi sittenhän saan vallata koko (pikkuruisen) asunnon itselleni, eikä tarvitse hermostua joistain turhista pikkuseikoista joita toisen kanssa asuminen aiheuttaa tällaiselle pikkutarkalle neurootikolle toisinaan. Tietty sitten kun määrättömästi levittäytyminen on sallittua, niin se tarkoittaa todennäköisesti enemmän tai vähemmän ainaista hallittua kaaosta ja ikuisesti kasvavia tiskivuoria. :D Etenkin kun nyt on vuoden aikana tottunut omiin pyykin- ja astianpesukoneisiin. Yksin asumisessa on vielä sekin hyvä puoli, että saan kutsua ihmisiä luokseni aina kun haluan, eikä tarvitse ajatella onko toisella vaikka aikainen herätys tai tärkeä tentti tulossa johon täytyy saada lukea häiriöttä. Lisäksi voin mennä ja tulla itsekin ilman että tarvitsee ilmoittaa kellekään mitään.

Kyllähän se tuntuu haikealta, että muuttoon samalla päättyy yksi kausi elämästäni, vieläpä aika pitkä aika. Surettaa ja vähän ahdistaa. Mutta olen kuitenkin valmis muutokseen ja tiedän etten kadu päätöstäni, sillä se tuntuu niin oikealta. Show must go on, ja sitä rataa!

Ulkoasu-uudistus

Uusi ulkoasu, woop woop! Aika kauan tappelinkin ton bannerin kanssa, mutta nyt se on viimein hyvä. Kuten myös taustakuvakin, jee. Aina välillä kannattaa olla ahkera! ♥

Loppukesän randomit

Koskapa en ole pitkään aikaan osannut kirjoittaa mitään, niin tässä nyt tämmoinen randomien asioiden oksennus:

♥ Mun tän vuoden Ropecon-paita on aika kiva. Etenkin luurankosukkisten, ruutushortsien, motoristikumisaappaiden kanssa.
♥ Tänään töissä herätti hilpeyttä XXXXXL kokoinen huppari. Se ulottui aikuista miestäkin reilusti alle polven ja kun pitelin sitä hupusta, niin se oli about mun pituinen (ja oli varmaan neljästi leveämpi kuin mie)! En ole ikinä nähnyt niin isoa vaatetta!
♥ Poltin tänään yllättävän pahasti peukaloni avatessani mikrosta ottamaani einesruokapakkausta. En edes uskalla ajatella kuinka poltan näppini kun alan taas tehdä ruokaa. Onneksi on kouluruokailu!
♥ Vaikka sade on tylsää, niin syksyn myötä tulee myös hyviä juttuja, kuten uusi koulu ja asunto. Jee! En siis sure melkeimpä mennyttä kesää, sainhan jopa pitää loman.
♥ Eilen aloitin pakkaamisen. Pakkasin kirjoituspöydän sisuksiin sullotut tavarat ja sain täyteen yhden mapin, pari kenkälaatikkoa ja yhden isomman lootan.
♥ Ensimmäinen festarikokemus on takana kun viime viikonloppuna oli Jurassic Rock, enkä ymmärrä miksi olen aina ajatellut ettei festarit olis mun juttu. Sehän oli tosi kivaa! Niistä bajamajoistakin selvisi luottokopin avulla, sekä kun käytiin joka päivä kaupungilla hyödyntämässä siistejä julkisia vessoja.
♥ Lauantaiksi on luvassa kivaa tekemistä! Ei tarvi nyhjätä viimeistä kokonaista Jyväskylä-viikonloppua kotona pakkaamassa.
♥ Etenkin konfliktitilanteissa töissä huomaan kuinka musta oikein huokuu ulospäin se seikka että olen muita reilusti nuorempi. Kuinka lapsellinen sitä tän ikäinen ihminen osaa olla. Pitänee opetella ottamaan vastuuta ja vastamaan kysymyksiin kaartelematta.
♥ Huomenna on perjantai ja sitten on enää viikko (toivottavasti vajaa sellainen) töitä! Vapaus, täältä tullaan!
♥ Oon jo mielessäni yrittänyt miettiä uuden kämppäni sisustusta vaikken ole edes käynyt siellä vielä. Melkein menetin yöuneni kun yritin miettiä mitä teen sängylleni joka tuossa kämpässä on tarpeeton parvisängyn takia. Sohva vain olisi niin paljon käytännöllisempi, sillä tuon kokoinen sänky sohvana vie paljon tilaa. Mutta kun en haluaisi luopua siitä, joskus tarvin kuitenkin vielä sängyn...

Sitten visuaalisempaa kuvailua kesästä:

Muusa piileksi juhannuksen aikaan iskän saappaiden takana,
kukaan ei muista miksi. Ehkä se säikähti painepesuria tai jotain.

Juhannus meni aika turpeissa tunnelmissa.

Kalkkilaivan matkustajahan se siinä. :D Kuvan ottanut Mari.

Piitun hepuli ei noin vain hidastu.

Muusa ei Piitun hepuleista, eikä etenkään lelun omimisesta innostu.

Yhtenä päivänä ikkunaan lensi tämä lintu jonka lajia en enää muista. Kovin reppana se oli, mutta tointui sentään ja olen varma että se pääsi vielä kotiin hetken puuliiterissä levättyään.

Synttärikakkua leikatessa kävi päivänsankarin toimesta pieni vahinko jonka seurauksena osa kakusta maistui kokikselta.

Linnunpoikanen joka näyttää ihan kaljuuntuneelta vanhalta mieheltä!

Ilahdutti kun kylppärissä kaikki sattui vahingossa olemaan ihan sävy sävyyn!

Kummini häissä edustin tämän näköisenä. Pyrin olemaan vähemmän huomiotaherättävä.

Kovasti suunnittelin ottavani Ropeconiin nämä kolme mekkoa. Lopulta otin kaksi ja käytin vain yhtä. : D