Muuttoajatuksia

Muutto Kouvolaan lähenee. Eilen pakkasin jo paljon kaikkea, vaikkei se tunnukaan vielä oikein konkreettisesti näkyvän. Paitsi että mun kengät ei enää valtaa tuulikaappia eikä hattuhyllyltä vyöry kasoittain huiveja. Vielä pitäisi käydä läpi varasto, kääriä astiat ja muut särkyvät esineet paperiin ja pakata käyttövaatteet, meikit ja hiusjutut. Lauantaina keskipäivän aikaan pikkuveli sitten tulee hakemaan mut ja niin paljon tavaraa kuin henkilöautoon vain mahtuu. Ja viikon päästä oon näihin aikoihin istumassa ekana koulupäivänä jossain auditoriossa varmaan. Aika absurdi ajatus kun nyt istun töissä ja brodekone nakuttaa vieressä.

Oon aika innoissani siitä että pääsee asumaan yksin, kun en ole sitä ennen kokeillut. Tuntuu varmasti silti oudolta se, ettei sitten kotona ole ketään, jonka kanssa höpöttää ja jakaa ajatuksia melkein koska vain. Tämä seikka valkeni mulle vasta äsken ja se on vähän pelottava. Entä jos en tutustukaan tarpeeksi nopeasti koulussa uusiin ihmisiin ja sitten kun olen kotonakin ihan yksin, niin jos taas masennun yksinäisyyttäni? Tietysti Kouvolassa nyt on vähän tuttuja perheen lisäksi jo valmiiksi, että kyllähän sitä on hyvä mahdollisuus nähdä ihmisiä silloin kun haluaa. Ja kun meinasin aloittaa ainakin jumppaharrastuksen, jonka pitäisi estää mökkihöperöitymistä. Lisäksi viikonloppuisin on helpompi matkustaa jonnekin kavereita näkemään kuin Jyväskylästä, ja oletettavasti myös kavereita voi helposti nähdä kun he tulevat porukoidensa luona käymään.

Ei mua muuten yksin eläminen juurikaan jännitä, vaikka olenkin varsin tapaturma-altis, sillä perhe on lähellä tukiverkkona, johon voin luottaa aina. Sitä paitsi sittenhän saan vallata koko (pikkuruisen) asunnon itselleni, eikä tarvitse hermostua joistain turhista pikkuseikoista joita toisen kanssa asuminen aiheuttaa tällaiselle pikkutarkalle neurootikolle toisinaan. Tietty sitten kun määrättömästi levittäytyminen on sallittua, niin se tarkoittaa todennäköisesti enemmän tai vähemmän ainaista hallittua kaaosta ja ikuisesti kasvavia tiskivuoria. :D Etenkin kun nyt on vuoden aikana tottunut omiin pyykin- ja astianpesukoneisiin. Yksin asumisessa on vielä sekin hyvä puoli, että saan kutsua ihmisiä luokseni aina kun haluan, eikä tarvitse ajatella onko toisella vaikka aikainen herätys tai tärkeä tentti tulossa johon täytyy saada lukea häiriöttä. Lisäksi voin mennä ja tulla itsekin ilman että tarvitsee ilmoittaa kellekään mitään.

Kyllähän se tuntuu haikealta, että muuttoon samalla päättyy yksi kausi elämästäni, vieläpä aika pitkä aika. Surettaa ja vähän ahdistaa. Mutta olen kuitenkin valmis muutokseen ja tiedän etten kadu päätöstäni, sillä se tuntuu niin oikealta. Show must go on, ja sitä rataa!