Viimeiset

Olin juuri kirjoittamassa viimeisestä aamustani Jyväskylässä ja siitä kuinka se ei tuntunut ihme kyllä oikein miltään, kun pikkuveljeni pimpotti ovikelloa ja oli valmis pakkaamaan Fiatinsa täyteen tavaraa. Jäi siis kirjoittelu ja nyt olen jo Kouvolassa. Ei sitä tajua kyllä vieläkään, että asun nyt täällä. Muutama kyynel pääsi kun suljin oven perässäni ja tiedän että se padottu itku pääsee vielä joskus. Ehkä tänä iltana. Tai ensi viikolla. Saa nähdä.

Keräilen kyllä hanakasti viimeisiä hetkiä. Viimeinen kokonainen viikonloppu. Viimeinen kerta kun pyöräilen tästä. Viimeinen kerta tässä lähikaupassa. Viimeinen bussimatka asemalta kotiin. Viimeinen kasvojen pesu tässä vessassa. Viimeinen ilta. Ja aamu. Jotenkin viimeiset hetket on tärkeitä, niin kuin on ensimmäisetkin. Se ensimmäinen hetki kun uudessa asunnossa pääsee nettiin. Ensimmäinen ateria. Ensimmäinen yö. Noita ensimmäisiä saan odottaa vielä viikon, ehkä tämä välivaihe porukoiden luona on ihan hyvä tässä, että ehtii totutella kaikkeen uuteen vanhaan.

Ja hyvinpä muuten alkaa ensimmäinen kouluviikko kun unohdin todistukset Jyväskylään. Siis ne, joilla hain tuonne kouluun ja jotka tarkistetaan heti maanantaina. No, ainakin annan realistisen kuvan itsestäni heti kättelyssä.