Syyllisyys ja päänsisäiset pienet äänet

Masentuneisuudessa syyllisyydentunto on ehkä pahinta. Pitäisi tehdä töitä, mutta ei kykene. Pitäisi pitää kavereihin yhteyttä, muttei jaksa kirjoittaa viestiä. Pitäisi olla vahva ja murtumaton, mutta ei ole. Harmittaa, että on tahtomattaan hankala ja kiukkuinen. Sitä pakottaa pitämään suurimmat tunteet sisällään, ettei aiheuttaisi kiusallisia tilanteita kellekään. Ei kerro kellekään kaikkea, jottei kenenkään tarvitsisi olla huolissaan.

Ja siinä onkin valmiina suloinen oravanpyörä. Koko ajan tuntuu sitä pahemmalta mitä enemmän jättää kertomatta ja sitä visummin haluaa pitää ongelmansa vain ominaan. Etäisesti sitä tiedostaa, että tällaisia tilanteita varten on ammattiauttajia. Silloin kuuluu puhua jollekin kun kaikessa on mollisointuinen pohjavire, on itkenyt viikkoja ja kuukausia, kun tulevaisuudessa ei näy kuin mustaa ja harmaata.  Mutta silloin se ivallinen ääni puuttuu peliin. Onhan sulla ollut iloisiakin hetkiä. Ethän ole itkenyt vasta kuin kolme kuukautta putkeen. Olethan hetkittäin ihan toiveikas. Ei sulla mitään ongelmaa ole, suurentelet ja kuvittelet vain. Ryhdistäydy ja ole ihmisiksi, lakkaa olemasta säälittävä. Sillä se hoituu.

Kuva täältä

Välillä tuntuu, että menee kauheasti energiaa siihen kun kuuntelee kahta pientä ääntä päässä, joilla on eri kanta asioihin. Toinen on järkevä ja kehittävä. Puhu jollekin, koeta avautua. Vaikka ammattiauttajalle, sillä ei ole olemassa oikeita ja vääriä tasoja masennuksessa ja huonossa olossa. Kaikki on yksilöllistä. Ei ole huonoja syitä. Toinen ääni on se lyttäävä ja vähättelevä. Ei kukaan susta oikeasti välitä. Jos joku sanookin jotain positiivista, ei se tarkoita sitä.  Jos vain katoaisit, ei kukaan huomaisi. Ja vaikka huomaisi, ei sillä olisi suurtakaan merkitystä, sillä kaikilla on se joku joka on sua tärkeämpi.

Kuva täältä

 Juuri nyt ei ahdista, on ihan hyvä olla. Näen muutakin kuin synkkyyttä. Koitan nauttia nyt tästä niin kauan kuin tätä kestää, vaikka flunssa vähän vaivaakin. Luulen että kaikki viimeaikainen ahdistusstressaaminen sai mun supervastustuskyvyn alas niin, että olin ekaa kertaa vuosiin alttiina tavalliselle syysflunssalle. Ikävää miten henkinen vointi vaikuttaa myös fyysiseen. Vaikka toimii se sitten varmaan toisinkin päin. Ehkä flunssa väistyy kun nyt viikonloppuna pidän kivaa!