Väsy

Olen maailmanlopunväsynyt. Liikaa univelkaa ja stressiä. Stressiahdistukset on kyllä nyt pääasiassa selvitetty, mutta uuvuttaa silti kun paljon on vielä tekemättä. Kahvia ei uskalla enää juoda, kun yhtenä yönä en saanut unta koska olin mennyt juomaan sitä neljän aikaan edellisenä iltapäivänä yhden mukillisen. Seuraavana aamuna väsytti ja päätin korjata asian sellaisella Valion latte-juomalla, mistä aiheutui ilmeisesti jonkinmoinen kofeiiniyliannostus sekoitettuna väsymykseen ja siis todella huono olo niin fyysisesti että myös pään sisällä. Nyt koetan pitäytyä juomissa joissa on vähän vähemmän kofeiinia, eli kokiksessa ja teessä, kummastakaan kun en ole koskaan saanut moisia oireita.

Musta tuntuu, että väsymyksen myötä ajatukset kulkee vielä tahmeammin kuin normaalisti. Toissapäivänä poltin koko käteni kun fiksuna naisena päätin siirtää juuri uunista tullutta posliinikippoa paljaalla kädellä. Kylmähoidosta huolimatta peukaloon ja keskisormeen tuli ihan rakot joista isompi puhkesi eilen juuri kun äiti oli ehdottanut, että sen voisi koettaa tyhjentää. Sen jälkeen se olikin myöhäistä, nyt koitetaan vaan estää tulehtuminen. Muutenkin tuntuu että mietteet jää helposti tyhjäkäynnille, mihinkään ratkaisuun ei pääse, eikä mitään saa aikaiseksi.

Sinänsä hassua, että on niin väsynyt vaikka koulua meillä ei ole ihan kauheasti. On vaan isompi lehtiprojekti ja vähän muuta. Edes virallisia aamuherätyksiä ei ole juurikaan, perjantait on vapaana. Mutta sen sijaan on kyllä tullut huideltua ties missä sekä viikolla, että viikonloppuisin. On ihanaa kun viimein oon päässyt viettämään aikaa luokkakavereiden kanssa vapaa-ajallakin ilman että kyse on yleisista bileistä. Mua on kuulemma pidetty pelottavana (todella hämmentävää!) ja siksi tarkempi tutustuminen on kai ottanut aikaa kun en itsekään ole kovin taitava ehdottamaan ajanviettoa. Ja viikonloppuisin tosiaan on tullut reissattua vaikka missä ja samaa on tiedossa aika lailla marraskuun puoleen väliin asti. Tänä viikonloppuna en harvinaisesti ole menossa minnekään, vain ropettamaan lauantaina, joten täytynee koittaa nukkua ja rentoutua samalla kun jossain välissä miettii millaisen teen lehtiprojektimme larppaamista käsittelevästä artikkelistani.

Lopuksi mihinkään liittymätön kuva luolastani aidoimmillaan: se on hallittu kaaos. Ja mulla on myös uusi heräteostoksena hankittu hiiri. ♥

Rajakatsehaikeus

Tänään sunnuntaina autolastillinen larppaajia kamoineen suuntasi viimeistä kertaa pois Rajakatseen mailta tänä vuonna. Paikalle palataan vasta puolen vuoden päästä. En ole suostunut vielä sisäistämään asiaa kunnolla, sillä se tuntuu pahalta ja surettaa. Miten voin olla erossa siitä kaikesta ihanasta niin kauan? Onneksi noihin ihmisiin on päässyt tutustumaan viimeistään tänä kesänä niin hyvin, ettei varmaan tarvitse olla heistä kaikista erossa koko tuota pitkää aikaa. On silti käsittämätöntä miten nopeasti tämäkin larppikausi meni ja miten olen joskus voinut olla ilman sitä kaikkea. Kaikki siellä metsässä on niin kotoista ja tuttua, siellä mieli lepää vaikka keho ei lepäisikään. Koskaan ei ole tylsää, aika menee kuin siivillä ja kelloa ei haluta ollenkaan katsoa. On kyllä ollut elämäni parhaita päätöksiä lähteä tuohon mukaan vaikka silloin pelottikin! Pelikokemukset ja uusiin ihmisiin tutustuminen on muuttanut mua ihmisenä aika paljon, osaan nykyään heittäytyä asioihin larppaamisen ulkopuolellakin ihan eri tavoin kuin ennen. Olen kyllä yhä oma itseni, mutta vain paranneltu ja kehittynyt versio.

Tän viikonlopun peliin liittyi jännitystä muustakin syystä kuin siitä, että tiesi sen olevan viimeinen pitkään aikaan. Mun piti myös tehdä uusia juttuja hahmolleni, mutta jo pitkään mua vaivannut ahdistusstressitila lamautti viime viikollakin, enkä saanut mitään aikaiseksi. Silti kaikesta huolimasta kaikki meni hyvin, paremmin kuin olin uskaltanut toivoa. Turhaan sitä taas huolehti. Kuten Annakin sanoi, Rajakatseessa onnistuu vain olemaan kerta kerralta hauskempaa. Joka kerta tuntee ihmisiä paremmin ja osaa olla luontevammin. Olen edelleen otettu ja valtavan iloinen siitä, kuinka avosylin meidät on otettu vastaan, vieläpä yhdenlaiseen inside-piiriin. Tietysti sellaisen eteen täytyy itsekin tehdä jotain, esimerkiksi mennä paikan päälle koko viikonlopuksi, eikä vain pelin ajaksi, ja olla muutenkin aktiivinen.

Kiitos Annalle taas kuvista ♥

Onneksi mulla on koko syksy niin täynnä, ettei ehkä ihan kauheasti ehdi ikävöidä Rajakatsetta, vieläpä kaikkea kivaa tekemistä. Kyseisen yhteisön IRC-kannullekin liittyminen oli loistava idea vaikka aluksi pelottikin. Sekin lievittää ikävää, kuten myös tieto, että nähdään kyllä taas, ennemmin tai myöhemmin!

Kiukkuärinää

SUUTUTTAA. Mua ei helposti saa kiukustumaan, mutta nyt kiukuttaa niin että halusin potkia maihareilla reikiä seiniin. Tai heittää jotakin parvekkeelta alas.

Mulla ei ole ennen ollut ns. kantista ja vielä reilu vuosi sitten olen ollut sitä mieltä että kaikki baarit ynnämuut on tyhmiä ja ahdistavia paikkoja (ehkä pubeja lukuunottamatta). Kouvolaan muuton jälkeen hyväksi hengailupaikaksi kuitenkin osoittautui Rytmi-Katti, jossa oli aina mukava fiilis, myös alakerrassa joka oli enemmän se bilemesta kuin rauhallisempi yläkerta.

Ja nyt sekin on kokonaan pilattu. Alakerrassa on pinkit seinät ja siellä soi Shakira. Raskaampaa musiikkia ei saa vaikka pyytäisi. Vessassa pissikset valittaa kun kopeissa on liian vähän tilaa ja pytyt on vinossa.

Tuli mieleen se oman teini-iän ahdistus mitä koki kun kavereiden mukana puoliväkisin istui jossain baarissa, eikä tuntenut oloaan ollenkaan kotoisaksi. Nyt sentään helpotti kanssakärsijöiden joukko, jotka avoimesti kapinoivat systeemiä vastaan mustat maskit naamassa. Tuntui hyvältä kuulua johonkin porukkaan, mutta ei siinä paikassa puolta tuntia kauempaa voinut olla siltikään. Pitänee vaihtaa kantista, ei haluta tukea tuollaista kaupungissa jossa vastaavia paikkoja on muitakin, mutta vaihtoehtomusiikille ja -ihmisille ei ole juuri paikkoja. Suututtaa.