Masennusviikko

Onneksi tänään on perjantai! Tää viikko on ollut kamalin ehkä ikinä, sillä oon ollut itselleni todella epätyypillisesti masentunut koko viikon. Pienet masennushetket silloin tällöinhän on ihan tavallisia ja ne menee yleensä ohi yön aikana niin että seuraavana päivänä kykenen olemaan taas oma itseni. Mutta tämäpä ei menny ohi niin helposti. Heti maanantaina sängystä ylösnouseminen oli vaikeaa (eikä vain siksi että väsytti ja ärsytti maanantai) ja koko päivän oli itkuinen ja synkeä olo. Iltaan mennessä se vain paheni. Ihmettelin mistä se saattoi johtua, sillä olin sunnuntaina ollut harvinaisen ahkera ja ommellut itselleni uuden hameen, yleensä sellaisen toimeliaan päivän jälkeen on tavallista parempi olo, kuin täysin lusmuiluviikonlopun jälkeen. No, ajattelin että se menee ohi taas yön aikana kuten aiemminkin.

Vaan eipä se mennyt. Tiistaina heräämiseen mulla oli vielä vähemmän motivaatiota, enkä pystynyt keksimään yhtään mitään minkä tekeminen innostaisi. Töihin lähteminen suorastaan ahdisti. Onnistuin kumminkin lähtemään töihin, vaikka koko päivän tuntuikin että purskahdan itkuun minä hetkenä hyvänsä, aina en kyennyt pidättelemään itseäni, onneksi töissä ei ollut silloin ketään muuta. Kuljin koko päivän kuin unessa. Keskiviikko oli silti se pahin. En taaskaan onnistunut kerta kaikkiaan nousemaan sängystä, itkin vain jostain tuntemattomasta syystä. Martti yritti piristää mua, siihenkin pisteeseen asti että se turhautui kun mie en vaan yksinkertaisesti kyennyt nousemaan, saatikka tekemään jotain. En ole ikinä ollut sellaista tyyppiä, joka malttaisi istua aloillaan tekemättä mitään, mutta tuolloin makasin tai istuin tuntikausia sängyssä tekemättä kerta kaikkiaan mitään. Radio oli päällä ja mie vaan koomasin. Velvollisuudentuntoni on kuitenkin sen verran korkea, että lopulta viime hetkellä nousin, puin samat vaatteet kuin edellisenä päivänä (normaalisti en ikinä IKINÄ käytä samoja vaatteita kahta kertaa peräkkäin) ja lähdin töihin. Pyöräillessäkin itku oli herkässä ja lopulta töihin päästyäni taisin näyttää aika kamalalta kun multa jopa kysyttiin, että oonko kipeä. Mumisin jotain myöntävää, sillä enhän mie nyt voinu kertoa että todellisuudessa oon itkeny kolmatta päivää putkeen. Työpäivä ei ollut sen parempi kuin kaksi aiempaakaan, päinvastoin. Ei paljoa helpottanut kuulla vielä pomolta jotain ihmeellistä kritiikkiä.

Torstaiaamuna sitten päätin, että yrittäisin saada päivän vapaaksi, sillä tuntui etten oikeasti kestä enää, vaikka jäljellä olikin vain kaksi päivää ennen viikonloppua. Sillä miksi töistä saa olla pois, jos on fyysisesti kipeä, mutta kukaan ei koskaan puhu siitä, että entä jos on henkisesti todella paha olla? Sain kuin sainkin jäädä kotiin (en valehdellut, koska en varsinaisesti sanonut olevani kipeä, sanoin vain että mulla on todella huono oli, mikä oli ihan totta) ja pelkästään se piristi hurjasti. Aamun masennus katosi pikkuhiljaa kun pääsin ylös ja ei tarvinut ajatella töihin lähtöä. Iltapäivään mennessä itkuisuus oli kokonaan poissa, kun sai vain rentotua telkkaria katsoen ja sai unohtaa työt ja pomon. Tänään ei ollut enää mitään vaikeuksia nousta ylös, eikä töihin lähtö ahdistanut enää. Oon ollut suorastaan hyväntuulinen, ainakin aiempaan viikkoon verrattuna.

Tähän pirteämpään oloon vaikuttaa tosin aivan varmasti myös se, että sain sovittua itselleni viikonlopputekemistä ja pääsen näkemään ystäviä, sillä luulen että iso osa masennuksestani johtui yksinkertaisesti siitä, että olen niin yksinäinen Jyväskylässä, enkä ole pitkään aikaan päässyt näkemään oikein ketään sillai kunnolla. Ja ahdistaa ajatella sitä kuinka onnellinen olin reilu vuosi aiemmin, vaikkei ihan kaikki asiat ollutkaan täydellisesti. Toinen osuus tohon masennukseen oli varmaan se, että kaikki tää mun vuoden aikana kokema ahdistus ja masennus jotenkin patoutui ja purkautui nyt sitten kerralla. No, toivottavasti se meni nyt ohi, ja jollain voimilla jaksan vielä tämän kesän, onhan mulla lomakin. Ehkä asiat on paremmin tavalla tai toisella sitten syksyllä, vaikka arvoitus tulevaisuus vielä onkin.

Lopuksi kuvia sunnuntaina tekemästäni hameesta piristämään mokomaa kilometrin pituista masennuspostausta:

Perus perus hame.

Omituinen, mutta niin hieno ristipistoprintti!

Piti tehdä mätsääviä rusetteja, tässä niistä yksi.