sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pullailua

Tein tuossa muutama päivä sitten ekaa kertaa pullaa ihan itse. En ole koskaan ennen tehnyt pullataikinaa ja siitäkin on vuosikausia kun olen leiponut äidin kanssa pullaa, lähinnä korvapuusteja. Ja koska kamera on lojunut pitkään ihan hyödyttömänä, niin pitihän tästä historiallisesta tapahtumasta ottaa jokunen kuva!

Taikinan vaivaaminen ei ole kovin helppoa kamera toisessa kädessä.

Onneksi meillä on tiskikone! Ei huvittaisi tiskata tuota määrää käsin.

Taikina on kauniisti paisunut! Ja liesi on mukavan törkyinen.

Martin muovaamia vähän kurttuisia pullia.

Oli mun tekemät korvapuustitkin vähän mielenkiintoisen näköisiä, ettei sen puoleen. :D

Lopulta kaikki näytti kuitenkin tosi hyvältä (ja maistuikin, sehän on pääasia)!
Sitten vielä kermavaahtoa ja hilloa sylkevä kurttupulla, taustalla tyyppi jolle on käynyt veisten kanssa vähän köpelösti (mun joululahja Martille).

Takapihalla näkyy hyvin kuinka paljon lunta onkaan tänä talvena tullut.

Enemmän tai vähemmän kuolleiden kukkien asetelma ja näkymä takametsikköön.
Kyllä laskiaispullat maistuu erityisen hyvälle kun on tehnyt kaiken itse eikä vain ostanut kaupasta tai kahvilasta! Myös korvapuustit oli hyviä, vaikka en oikein tiennytkään kuinka paljon kanelia tulisi laittaa sinne väliin. Korvapuusteja tehdessä tuli mieleen se tuska pienenä kun yritti levittää margariinia taikinalle veitsellä ja aina sitä veistä tuli painettua liikaa jolloin taikina meni ihan kurttuiseksi. :D Muistan hermostuneeni rytistyvälle taikinalle useasti ja äiti joutui sitten levittämään sen margariinin, että pääsin siihen kivempaan hommaan; kanelin ja sokerin ripotteluun sekä taikinalevyn rullaamiseen.

Ja onneksi muuten päivät on jo sen verran pidentyneet, että jopa silloin on kohtuullisen valoisaa kun herään! Tuo takapihanäkymä keittiön ja olkkarin ikkunoista on niin mukavan talvinen.

2 kommenttia:

  1. No kai on valosaa, jos heräät puolen päivän aikaan :D Ja peskää nyt hyvänen aika jo teidän liesi parka!

    VastaaPoista
  2. Haha, no mut joskus heräilin kahen aikaan ja silloin alkoi jo hämärtää. :D Ja kyllä se liesi kokee pesua aika usein, ei aina vaan jaksa!

    VastaaPoista