LoL

Oon nyt pelannu yli puoli vuotta League of Legendsiä sellaisessa teinipoikaporukassa (16-18-vuotiaita, jotkut harvat on ~ 20v.), johon päädyin jokusen mutkan kautta (yksi heistä on kaverin kaveri tai serkku tai joku). On ollut jotenkin hassua päästä kurkistamaan teinipoikien elämään nyt kun itse on jo ihan muuta kuin teini, virallisesti ainakin. Suurin osa niiden jutuista on sellaisia, joita ei olis tarvinut tietääkään ja toisaalta iso osa keskustelujen aiheista on sellaisia mitä saattoi kuvitellakin; tytöt, mopot/autot, tietokoneet, pelit, jne. Hassua on myös se, että oon muodostunut kohtuullisen suosituksi noiden poikien keskuudessa ja koko ajan laajenee se porukka joiden kanssa olen pelannut ja mut kyllä muistetaan aina. Välillä oikein kiistellään missä porukassa mun pitäis pelata! Ilmeisestikin eivät ole kohdanneet kovinkaan montaa tyttöä joka pelaa kyseistä peliä, vaikka kuvittelen ainakin, että meitä on enemmän kuin uskoisi. Onneksi mua arvostetaan myös pelitaitojeni takia, eikä vain siksi että olen tyttö. Tai ainakin uskon ja toivon niin. :D

Hassua tässä suosiossa on se, että 6-7 vuotta sitten olisin tehnyt vaikka mitä että olisin saanut vastaavanlaista huomiota pojilta, en vain uskaltanut sitä hakea enkä tiennyt miten se edes onnistuisi. Ja nyt saan sitä vain olemalla oma hiukan höpsö itseni. Väittävät vielä, että yksi heistä on muhun kovin ihastunut. Uskon että kyseiset puheet on pääasiassa liioiteltuja, koska en muista edes kauheasti jutelleeni tälle tyypille tai pelanneeni kauheasti hänen kanssaan. Ehkä nämä ihastuksesta irvailijat yrittävät peittää sillä oman tykästymisensä, en tiedä. :D Tilanne on joka tapauksessa hiukan hassu, vaikka onhan se toki myös imartelevaa että miusta pidetään omana itsenäni, ihan sama kuka pitää! Oon tosin huomannut, että en saa ottaa liian vakavasti itteäni, sitä mitä musta puhutaan ja ajatellaan tai mitä itse sanon. Monesti juttujen laatu etenee poluille jotka olis aiemmin saanut mun posket hehkumaan enkä olis ikinä suvainnut että musta puhutaan niin kaksimielisissä ja likaisen tuntuisissa yhteyksissä. Mutta oon vuosien varrella oppinut suhtautumaan itteeni huumorilla, se on ehkä tärkeimpiä asioita mitä oon oppinut.

On kivaa että saa jutella Skypessä lähes päivittäin (tai ainakin silloin kun haluaa) jonkun kanssa näinä aikoina kun livenä ei tule kavereita nähtyä kovin usein. Eipä noi pojat varsinaisia kavereita ole, heitä harvoin kiinnostaa mitä mulle kuuluu, mutta välillä riittää jo se että saa tehdä jotain muiden kanssa ja höpöttää tyhjänpäiväisyyksiä. Eikä mua tota kyseistä peliä huvita yksinänikään pelata.

Lempparihahmojani  League of Legendsistä.