(Erityis)herkkyys

En haluaisi käyttää termiä erityisherkkä, sillä se kuulostaa siltä että koettaisin jotenkin alleviivata erityisyyttäni ja lumihiutaleisuuttani. Se on kuitenkin termi, jonka merkityksen moni tuntee ja on siksi selkeä. Lisäksi itseäni helpotti valtavasti lukea jonkin aikaa sitten artikkeleita erityisherkkyydestä. En ollut aiemmin pitänyt tapojani ja ajatusmalleja mitenkään kummallisina, ne vain sattuivat olemaan jotakin joka kuuluu vahvasti mun persoonaan. Erityisherkkyydestä lukemisen myötä sain jonkun nimen tavoilleni, lisäksi varmistuksen siitä, että myös muut kamppailevat ihan samojen asioiden kanssa (tai nauttivat niistä). Vaikken ollutkaan suuresti kaivannut mitään tällaista, avasi aiheeseen tutustuminen kuitenkin maailmaa ihan uudella tavalla.

En muista enää, miten koin maailman lapsena, muistan vain että kaikki pitivät mua herkkänä, koska itkin helposti. Lisäksi muiden ihmisten tunteet tarttui muhun helposti ja ahdistuin jos joku huusi tai oli vihainen lähelläni. Nämä pätevät muhun nykyäänkin. Viime aikoina eniten hankaluuksia on tuottanut toisten tunteiden liian vahvasti kokeminen. Mun on ihan hirveän vaikeaa olla itse iloinen, jos huomaan että joku mun lähellä on huonolla tuulella syystä tai toisesta. Pahinta on jos kyseinen ihminen on läheinen. Yleensä ihmiset eivät ole ilmaisseet pahantuulisuuttaan ja siksi saattavat luulla ettei sitä huomata. Mutta mie huomaan, enkä sitten osaa rentoutua. En välttämättä ajattele, että syy olisi mussa ja vaikka ajattelisinkin, en osaa tehdä mitään. Mulle on jotkut sosiaaliset tilanteet vaikeita, enkä aina tiedä miten tilanteissa kuuluisi toimia. Onneksi kasvamisen myötä on oppinut jutun tai pari, joten yleensä tällaiset tilanteet ratkeavat jotenkin. Tai sitten vain aika riitää.

Toinen asia, jolla on monenlaisia vaikutuksia, on se että tunnen kokevani erilaiset aistiärsykkeet varsin voimakkaasti. En nuorempanakaan halunnut kuunnella musiikkia kovin kovalla, koska se se sai mun olon epämukavaksi. Muistan jopa kokeneeni asiasta pientä häpeää, kyllähän metallistin olisi kuulunut tuhota kuuloaan minkä ehti! Uuvahdan helposti jos koen liikaa aistiärsykkeitä ympärilläni ja etenkin turhat äänet vaikeuttaa mun keskittymistä. Tämä yhdistettynä siihen etten kestä myöskään sosiaalisia tilanteita loputtomasti, johtaa hetkiin tai päiviin, jolloin en kaipaa kuin omaa rauhaani ja paikkaa jossa voin kontrolloida kokemiani ärsykkeitä.

Ehdottoman positiivinen seikka aistiherkkyydessä sen sijaan on se, että pystyy nauttimaan kaikesta täysillä. Pystyy lumoutumaan luonnon kauneudesta tai menemään ihan sekaisin lempituoksustaan. Näitä on välillä vaikea selittää, oon saanut kokea etteivät kaikki huomaa tällaisia asioita. Onneksi on silti myös ihmisiä jotka ymmärtää, ja voi yhdessä ihastella syksyn lehtien värejä tai tietyn hajuveden huumaavuutta.

Ilmeisesti erityisherkän ominaisuuksien listalla on myös mm. kofeiiniyliherkkyys, tunnollisuus, säikkyherkkyys ja virheidenteon pelko. Kuulostaa tutuilta. En nykyisin halua lokeroida itseäni mihinkään lokeroon ja siksi en haluakaan alkaa kantaa mitään erityisherkkyyden lippua, mutta musta on kiva pohtia mistä mun mikäkin ominaisuus tulee. Toiset on kehittyneet vuosien varrella, toiset on kuulunut mun persoonaan aina. Suurin osa näistä erityisherkän jutuista on kulkenut enemmän tai vähemmän mun mukana pitkin elämää. Yhdestäkään en haluaisi eroon, niiden kanssa täytyy vain oppia elämään.