(Erityis)herkkyys

En haluaisi käyttää termiä erityisherkkä, sillä se kuulostaa siltä että koettaisin jotenkin alleviivata erityisyyttäni ja lumihiutaleisuuttani. Se on kuitenkin termi, jonka merkityksen moni tuntee ja on siksi selkeä. Lisäksi itseäni helpotti valtavasti lukea jonkin aikaa sitten artikkeleita erityisherkkyydestä. En ollut aiemmin pitänyt tapojani ja ajatusmalleja mitenkään kummallisina, ne vain sattuivat olemaan jotakin joka kuuluu vahvasti mun persoonaan. Erityisherkkyydestä lukemisen myötä sain jonkun nimen tavoilleni, lisäksi varmistuksen siitä, että myös muut kamppailevat ihan samojen asioiden kanssa (tai nauttivat niistä). Vaikken ollutkaan suuresti kaivannut mitään tällaista, avasi aiheeseen tutustuminen kuitenkin maailmaa ihan uudella tavalla.

En muista enää, miten koin maailman lapsena, muistan vain että kaikki pitivät mua herkkänä, koska itkin helposti. Lisäksi muiden ihmisten tunteet tarttui muhun helposti ja ahdistuin jos joku huusi tai oli vihainen lähelläni. Nämä pätevät muhun nykyäänkin. Viime aikoina eniten hankaluuksia on tuottanut toisten tunteiden liian vahvasti kokeminen. Mun on ihan hirveän vaikeaa olla itse iloinen, jos huomaan että joku mun lähellä on huonolla tuulella syystä tai toisesta. Pahinta on jos kyseinen ihminen on läheinen. Yleensä ihmiset eivät ole ilmaisseet pahantuulisuuttaan ja siksi saattavat luulla ettei sitä huomata. Mutta mie huomaan, enkä sitten osaa rentoutua. En välttämättä ajattele, että syy olisi mussa ja vaikka ajattelisinkin, en osaa tehdä mitään. Mulle on jotkut sosiaaliset tilanteet vaikeita, enkä aina tiedä miten tilanteissa kuuluisi toimia. Onneksi kasvamisen myötä on oppinut jutun tai pari, joten yleensä tällaiset tilanteet ratkeavat jotenkin. Tai sitten vain aika riitää.

Toinen asia, jolla on monenlaisia vaikutuksia, on se että tunnen kokevani erilaiset aistiärsykkeet varsin voimakkaasti. En nuorempanakaan halunnut kuunnella musiikkia kovin kovalla, koska se se sai mun olon epämukavaksi. Muistan jopa kokeneeni asiasta pientä häpeää, kyllähän metallistin olisi kuulunut tuhota kuuloaan minkä ehti! Uuvahdan helposti jos koen liikaa aistiärsykkeitä ympärilläni ja etenkin turhat äänet vaikeuttaa mun keskittymistä. Tämä yhdistettynä siihen etten kestä myöskään sosiaalisia tilanteita loputtomasti, johtaa hetkiin tai päiviin, jolloin en kaipaa kuin omaa rauhaani ja paikkaa jossa voin kontrolloida kokemiani ärsykkeitä.

Ehdottoman positiivinen seikka aistiherkkyydessä sen sijaan on se, että pystyy nauttimaan kaikesta täysillä. Pystyy lumoutumaan luonnon kauneudesta tai menemään ihan sekaisin lempituoksustaan. Näitä on välillä vaikea selittää, oon saanut kokea etteivät kaikki huomaa tällaisia asioita. Onneksi on silti myös ihmisiä jotka ymmärtää, ja voi yhdessä ihastella syksyn lehtien värejä tai tietyn hajuveden huumaavuutta.

Ilmeisesti erityisherkän ominaisuuksien listalla on myös mm. kofeiiniyliherkkyys, tunnollisuus, säikkyherkkyys ja virheidenteon pelko. Kuulostaa tutuilta. En nykyisin halua lokeroida itseäni mihinkään lokeroon ja siksi en haluakaan alkaa kantaa mitään erityisherkkyyden lippua, mutta musta on kiva pohtia mistä mun mikäkin ominaisuus tulee. Toiset on kehittyneet vuosien varrella, toiset on kuulunut mun persoonaan aina. Suurin osa näistä erityisherkän jutuista on kulkenut enemmän tai vähemmän mun mukana pitkin elämää. Yhdestäkään en haluaisi eroon, niiden kanssa täytyy vain oppia elämään.

#vainparisuhdejutut

On ehkä vähä huvittavaa seurusteluhistoriani huomioonottaen, kuinka järkyttynyt olen ollut toisinaan siitä, miten paljon parisuhde vaatii vaivannäköä. En toki koe, että toimiva parisuhde vaatisi yksinomaa töitä hampaat irvessä, ei sen kuuluisi olla väkisin vääntämistä. Suhteessa eläminen edellyttää kuitenkin sitä, ettei ajattele pelkästään itseään ja että osaa ottaa toisen huomioon. Itselläni sinkkuusaika taisi vahvistaa taipumuksiani ajatella vain itseäni. Osaan olla empaattinen ja ottaa muita huomioon, mutta perusarjessa jumittuu helposti ajattelemaan sitä mitä minä haluan, miten minä tunnen ja miten minä haluan asioiden sujuvan. Kun elää itsekseen, tuollaisesta ei ole suurta haittaa, mutta asiat mutkistuvat hiukan kun kuvioihin astuu toinen ihminen.

Joitain kertoja parisuhde on tuntunut hetken aikaa ylivoimaisen vaikealta tehdä oikein. Olen tehnyt virheitä ajattelemattomuuttani, ja koska en tietenkään haluaisi toistaa niitä, pitäisi oppia muistamaan mitkä asiat satuttavat toista. Ei kuulosta vaikealta, mutta olen niin huono muistamaan asioita, että väkisinkin pelkään unohtavani jotain olennaista, minkä seurauksena sattuu taas ikävästi.

Lisäksi parisuhde vaatii kompromisseja. Olen vuosikausia hokenut itselleni, että minulla saa olla mielipiteitä, ja ennenkaikkea olen oikeutettu ilmaisemaan ne ja pitämään niistä kiinni. Sitten kun nyt olen sisäistänyt tämän, pitäisikin oppia taipumaan. Itsekseen eläessä on myös kehittänyt itselleen aika vahvoja toimintatapoja, joista voi olla vaikeaa päästää irti. Olen tosi huono luopumaan tavoistani toimia ja muuttamaan päänsisäisiä suunnitelmia. Olenkin yllättänyt itseni muutamaan otteeseen luopumalla niistä ja antamalla ohjat toiselle. Ei se olekaan niin vaikeaa, ja lopputulos on poikkeuksetta ollut hieno!

Siitä huolimatta, että parisuhde satunnaisesti ja hyvin hetkittäin tuntuu vaikealta, antaa se todella paljon enemmän. Koen olevani henkisesti vakaammalla pohjalla kuin muutamaan vuoteen, enkä muista milloin olisin viimeksi ollut näin pitkään onnellinen. Lisäksi koen, että täysin uusi maailma on avautunut, kun voimme yhdessä muiden pariskuntien kanssa tehdä pariskunta-asioita. Siksi olen jatkuvasti kiitollinen siitä, miten ihanan lisän olen elämääni saanut.