Kehittäviä harrastuksia

Olin tekemässä ihan muita juttuja (välttelemässä koulujuttujen tekoa ja suunnittelemassa Ropeconasua) kun aloin miettiä niitä näennäisen pieniä asioita lähimenneisyydessä joiden myötä olen sellainen kuin nyt olen. Ensimmäisenä tuli mieleen historialliset tanssit. Muistin kuinka alkuun en uskaltanut pyytää ketään tanssimaan kanssani, vaan ennemmin istuin sivussa kuin otin sen riskin että tulisin torjutuksi. Ei auttanut vaikka kuinka koitettiin rohkaista, ihailin vain sivusta ystävääni ja muita jotka uskalsivat. Ja tanssin vain ne tanssit joissa joku pyysi mua tanssimaan. Pikku hiljaa onnistuin keräämään rohkeuteni niissä tansseissa jotka ehdottomasti halusin tanssia ja rohkaistuin entisestään kun huomasin ettei torjuntaan kuole. Tietenkin tähän prosessiin meni aikaa, katsoin juuri että ensimmäisistä tanssiharkoistani on nyt yli neljä ja puoli vuotta. Välillä vieläkin olen kateellinen ihmisille joille tuollainen ei ole mikään prosessi, vaan rohkeus löytyy heti. En toisaalta voi sille mitään, mulla sosiaaliset jutut vaan ottaa aikansa.

                                                                           Ensimmäisistä tanssiaisista 2010, ensimmäinen tanssileiri 2011, tanssileiri 2012

Olin tanssinut historiallisia tansseja jo vuoden kun uskaltauduin lähtemään roolipelikerhoon. Yritin innostaa jotakuta lähtemään kanssani, mutta kun se ei onnistunut menin itsekseni. Se oli valtavan iso askel mulle, en ollut koskaan ennen mennyt mihinkään vastaavaan ilman kaveria tukena ja turvana. Ja voin sanoa, että se oli parhaita päätöksiä elämässäni! Mun elämä olisi totaalisen erilaista jos en olisi uskaltanut. Opin olemaan entistä enemmän oma itseni ja samalla sain ensimmäistä kertaa tilaa tutustua uusiin ihmisiin kun en voinut piiloutua jonkun toisen varjoon. Unohtamatta tietenkään roolipelimaailmaan tutustumista! Vuoden kohokohtia on yhä ropeviikonloput joissa pääsee näkemään jälleen noita ihmisiä.

Jos en olisi innostunut roolipelijutuista, tuskin olisin pari vuotta sitten päättänyt että haluan myös larpata. En välttämättä olisi tutustunut Annaan samalla tavalla, me ei oltaisi punapääjuttu. En olisi kokenut niitä kaikkia larppikokemuksia, joista jokainen tuntuu kasvattaneen mua enkä tutustunut niihin kaikkiin ihmisiin. En varmastikaan olisi löytänyt itsestäni tätä perseilypuolta, ajatus sellaisesta olisi pari vuotta sitten ollut täysin absurdi. Nyt se tuntuu ihan luonnolliselta ja vapauttavalta.

                                                                                                                   Riimukehä ja Rajakatse syksy 2014

Tietenkin isoja muutoksia on ollut muitakin, esimerkiksi Hämeenlinnaan muutto oli ehdottomasti sellainen. Uudet ihanat ystävät ja opiskelu, itsekseen asuminen. Myöhemmin sitten Jyväskylään muutto, kuten myös Kouvolaan palaaminen. Vaikka noi on konkreettisen elämisen kannalta isompia asioita (enkä vaihtaisi ystäviäni mihinkään ♡) kuin jotkut harrastukset, niin silti ne ei juuri nyt tunnu niin suurilta. Olen vain niin ylpeä siitä millaiseksi olen tullut, enkä todellakaan haluaisi olla enää yhtä epävarma kuin ennen. Luulen että tosta kasvusta kertoo hyvin se, kuinka ne joihin olen ns. myöhemmällä iällä tutustunut, pitää mua helposti auktoriteettisena ja vahvana persoonana kun taas vanhemmat ystävät (kuten itsekin) pitää sitä hassuna ja pitää mua ihan erilaisena. Tietenkään sitä epävarmaa pientä ihmistä ei saa karistettua koskaan pois, mutta olen iloinen, että voin nykyään olla niin paljon muutakin!

                                                                                                         Örkkilarppi syksy 2014 ja Fallout-synttärit kesä 2014