Ruhjeidenkeräilijä

En tiedä milloin musta on tullut näin tapaturma-altis. Enhän mie pienenä kuin venäyttänyt nilkat ja ranteen muutaman kerran? Mustelmia ja arpia on toki aina kerääntynyt, koska jotenkin mulle ilmestyy helposti mustelmia ja jää arpia. Mutta eihän sellaisia lasketa. Ja nyt oon kohtuullisen pienen ajan sisään toilaillut tehokkaammin. Siitä taitaa olla neljä vuotta kun taitoin oikeasta nilkasta nivelsiteet rikki ja vajaa vuosi sitten kynsin naamallani asfalttia. Ja nyt sitten viime sunnuntaina piti päästä rypäsemään mökin epätasaisessa maastossa, jossa ei koskaan ole ollut mitään ongelmaa! Mukavasti nilkka sanoi ruts, enkä taas muista mikä olisi ikinä sattunut niin paljon. Tietenkin se oli sama nilkka, jonka rikoin silloin aiemmin. Se, että naamasta puuttui pala viime juhannuksen tienoilla, ei tuntunut olevan mitään siihen verrattuna. Onneksi aurinkolasit peitti kyyneleet osittain. Vähän oli kiusallista, kun vanhemmat ja Anna siinä sitten hösäsi, avunsaaminen on vain niin kertakaikkisen vaikeaa mulle. Mutta jotenkin onnistuin könyämään veneeseen ja veneestä pois. Tärisyttävät aallot sattui nilkkaan, mutta purin hammasta.

Autossa kipu tuli vain aaltoina ja lopulta hellitti kun sain pitää jalkaa Annan sylissä. Neljänteen kerrokseen ja omaan asuntoon kipuaminen ei sinä iltana tullut kysymykseen, vaan olin porukoiden luona. Johan siitä oli puol vuotta kun oon siellä yöpyny viimeksi. Seuraavana aamuna sain siskolta kyydin Mehiläiseen työterveyteen ja siellä pari tuntia ylös alas ravattuani nilkutin side jalassa ja lääkärintodistus laukussa pois. Viikko sairaslomaa. Pomo ei ollut kovin tyytyväinen kun kerroin lomasta puhelimitse, tuskin on kenenkään työnantajan unelma, että viikon töissä ollut kesätyöläinen jää pois töistä yhtä pitkäksi ajaksi kun on siellä ollut. Mutta minkäs teet, mieluummin mieki olisin ollut töissä ja tienannut rahaa.

Hyvin pysyy turvotus melkein loitolla, kun ei käytä nilkkaa vaan istuu koko päivän kotona. Mutta on se silti vähän violetti ja vihreä. Ja paksu.

Ei tuo nilkka onneksi kai ole yhtä pahasti hajalla kuin silloin neljä vuotta sitten. Silloin koko jalkapöytä oli lopulta sinertävä ja turvonnut, nyt vain lähinnä nilkanseutu. Olen aika optimistinen, että ens tiistaina oon taas töissä! Aloin just pitää siitä portaissa ravaamisesta, homma oli alkanut rutinoitua ja olin saanut puristettua työajan vajaaseen kolmeen tuntiin. Lisäksi olo oli aika energinen, kun oli yli viikon ajan liikkunut säännöllisesti. Se on aika harvinaislaatuista mulle. Unirytmikin oli löytynyt, eikä päivällä väsyttänyt enää. Ei sen puoleen, tätä menoa ei ole pelkoa, että unirytmi muuttuu juuri miksikään lomankaan aikana. :D

Vielä vähän aikaisempi kuva koko oikeasta jalasta johon toi sininen nilkka sopii aika hyvin. ♥

Pyörän ja jakolaukkujen kolhima kaunis kinttuni.