Tatuointihype

Aagh, yksi työkaveri joi mun vesilasista, onneksi huomasin sen, jotta osaan varoa sitä lasia myöhemmin tänään! Millainen ihminen edes juo ihan satunnaisesta tiskipöydälle jätetystä lasista, joka voi olla kenen tahansa? Yy..

No mutta hauskempi asia on se, että mulla on uus tatuointi! Nyt pari päivää vanhana se ei enää kirvele tai ole kosketusarka tai niin punainen. Täytyy vaan yrittää olla kärsivällinen sen pesemisen ja rasvaamisen kanssa että se jatkaakin hyvin paranemista. Jännä kyllä, itse tatuointitilanteessa mua ei jännittänyt juurikaan ja edellisenä yönäkin sain nukuttua, pelkäsin että olisin ihan tosi hermostunut ennen sitä. Tatuoiminen sen sijaan tuntui yhtä ilkeältä kuin olin kuvitellutkin tohon kohtaan, nilkassahan se tuntui vaan hassulta. Aluksi ajattelin että en halua ensinnäkään kattoa sitä tatuoimista ja toisekseen ekojen viivojen vetäminen tuntui valehtelematta aika kamalalta. Mutta sitten aloin ajatella, että kipuhan on vaan tunne ja etenkään tässä tilanteessa siitä ei ole mitään haittaa. Ajattelin myös, että äkkiäkös se on ohi, joten voin samalla sitten ottaa kaiken ilon irti tilanteesta. Aloin fiilistellä eri kipuasteita, sitä missä kohtaa ja millaisella tavalla tehtynä tatuoiminen tuntui ikävimmältä ja missä ei oikein miltään. Tulin siihen tulokseen, että ikävimmältä tuntui mitä kauemmas tuosta käsivarren sisäsyrjän keskeltä mennään ja mitä ylemmäs, ja myös tasainen suora viiva oli ikävin. Sen sijaan pisteiden tekeminen tuntui vaan hauskalta. Lisäksi mua rentoutti se kun aloinkin kattoa tatuoijan työskentelyä, se oli yhtä rauhoittavaa kuin olisi kattonut jonkun piirtämistä ja kipu häipyi vielä enemmän taustalle. Loppujen lopuksi homma hoitui yllättävän nopeasti, ja toisaalta kyllä ajantaju katosi tatuointituolissa istuessa ihan täysin. Ja oli kiva kuulla sekä siltä mun tatuoijalta, että sen vieressä työskentelevältä kollegalta, että kuva on hieno ja sen ainoa vika on että se saisi olla suurempi. ^^

Menee kyllä varmaan hetki ennen kuin tottuu että tuo kuva on nyt tuossa. Tykkään siitä ihan tosi paljon, mutta tulee sitä hetkittäin ajateltua, että olikohan tää nyt ihan fiksua. Vaikka toisaalta jos en olis ottanu tota, haikailisin yhä sen perään, joten en usko että toi oli virhe missään mielessä. Oikeastaan aloin jo miettiä, että toiseen käsivarteen voisi tatuoida samanlaisen kehykseen jotain muuta! En tosin ole varma haluanko piirtää seuraavaa kuvaa itse. Jotenkin kun on niin perfektionisti, niin näkee tuossa kuvassa kohtia jotka eroaa siitä mun kuvasta, jota kuitenkin tuijotteli ja viilasi niin pitkään. Ei ne eroavaisuudet välttämättä huonoja ole, mutta eroja kumminkin. Uskon tosin, että ei niitä sitten enää huomaa, kun tuohon tottuu.

Oma kuva tatuoinnista.

Sumea havainavainnointikuva tatuoinnin paikasta.

Tunnelmavalaistu kuva tatuoinnista.

No one wants a thankless job

.. tai en mie ainakaan, tuskin kukaan muukaan. On alkanut pikku hiljaa ton lauseen merkitys valkenemaan mulle, tässä melkein puolen vuoden työskentelyn jälkeen. Ei nimittäin oikein jaksa motivaatio riittää siihen, että antaisi kaikkensa työhön, josta ei saa minkäänlaista kiitosta tai palautetta muutenkaan. Tuntuu että on aivan sama, uhraanko aikaa ja vaivaa jonkun koneen tekemän virheen korjaukseen vaiko en, koska keneltäkään ei saa mitään kiitosta siitä, että onnistun joissain melkein mahdottomissa tehtävissä, siten, että voi tyytyväisenä lähettää tuotteet eteenpäin.

Tietystikään muut eivät välttämättä tiedä, mikä vaiva jossain purkamisessa ja uudelleentekemisessä on, eikä hyvin tehdyistä korjauksista tiedä ellei niistä mainitse. Enkä ole kyllä maininnut. Eihän mun työ toki yleisesti ottaen ole mitään vaikeaa, melkein kuka vain pystyisi samaan, enkä nyt vaadikaan mitään vuolaita suitsutuksia aina kun onnistun, mutta joku satunnainen kiitos/kehu/palaute olisi ihan mukavaa kuultavaa. Tässä vajaan kuuden kuukauden aikana olen saanut ehkä kerran suoranaisen kehun, muista on saanut itse päätellä, että onko se kehu vai mikä. Lisäksi olen kyllä kuullut kun pomo ja hänen vaimonsa juttelivat keskenään, että tuleepa hienoja brodeja. Miksei sitä samaa voisi sanoa myös meille, jotka ne brodet tekevät? Ei luulisi olevan vaikeaa. Kiitokseksi hyvästä työstä suunniteltiin kesällä kesäpäivää ja nyt pikkujouluja, mutta molemmat pomo on perunut viime hetkellä. Tuntuu että meitä brodeeraajia arvostetaan tosi paljon.

Ja sitten lisäksi vielä joutuu työskentelemään koneella, joka on rehellisesti sanottuna jo liian vanha ja kun kaikki elämää helpottavat muutosehdotukset kaikuvat kuuroille korville, ei töissäkäynti juurikaan innosta. En tiedä, olisiko missään muussa työpaikassa asiat sen paremmin, siksi en olekaan harkinnut täältä lähtöä. Tää nyt on kuitenkin melkein mun omaa alaa ja sillai. Eikä mulla ole mitään kanssatyöskentelijöitä tai pomoa vastaan, mukaviahan kaikki on, mutta tuntuu vain että olisi vähän kakkoskansalainen.

Lähimenneisyyden pohdinta-aiheita

♥ Miksi tuntuu, että deittipalstoja pidetään jontekin noloina? Johtuuko se siitä, että jotenkin ihmiset yhdistää deittipalstat ja epätoivoisuuden toisiinsa? Eikös ne juuri ole tosi fiksuja keinoja löytää omanhenkistä seuraa, kun aika äkkiä näkee toisen mielenkiinnon kohteet ja ulkonäön (olettaen että kyseinen tyyppi ei huijaa)?
♥ Miksi joku on kehitellyt käsisaippuatörpön, johon ei tarvitse koskea ja markkinoi sitä hygienisempana vaihtoehtona normikäsisaippuoille? Kun saippuatörppöönhän kosketaan ENNEN käsien pesua, ei sen jälkeen? Ennemmin keskittyisin pyyhkeiden tai hanojen hygienisyyteen.
♥ Kuunnellaanko esim. Australiassa vaikka Euroopassa julkaistuja sesonkibiisejä (kesähitit, joulubiisit) samaan aikaan kuin julkaisumaassa, eli tavallaan vääränä sesonkina, vai julkaistaanko ne siellä vasta oikeana sesonkina?
♥ Onko rahojaan aina pakko käyttää fiksusti? Enkö voisikin ostaa jonkun kivan brändimekon/-kengät sen sijaan että ostaisin joko uuden talvitakin, huollattaisin pyörän tai ostaisin edes sellaisia vaatteita tai kenkiä joita edes joskus käyttäisin?
♥ Pitäiskö oppia olla innostumatta asioista ihan näin paljon? Viimeisin hankintainnostus kun koskee bussikorttia, ei kai ihmiset yleensä innostu bussikorteista?
♥ Miksi verhojen hankinta ja kämpän sisustus noin yleensäkin tuntuu niin ylivoimaiselta? En mie tiedä millaisia värimaailmoita ja muita haluan mihinkin huoneeseen, vaikeaa..
♥ Miksi myös siivoaminen ja esimerkiksi puhtaiden vaatteiden kaappiin siirtäminen on niin ylivoimaisen vaikeaa?
♥ Onko mahdollista, että brodekoneellamme olisi persoonallisuus ja sen ainoa tehtävä on saada meijät hermoromahduksen partaalle?
♥ Pitääkö kaikesta tehdä väkisin niin vaikeaa?
♥ Olisiko jossakin muussa työpaikassa kivempaa/helpompaa/vähemmän stressaavaa? Kykenisinkö tavalliseen aamulla alkavaan työhön?

Ompelukone ja Fransmanni

Eilen oli varsin kiva päivä! Sain ompelukoneeni ja illalla käytiin Martin kanssa Fransmannissa syömässä ja juhlimassa viime maanantaina ollutta kihlajaisten kolmevuotispäivää (kauheaa kun aika menee nopeasti!). Ompelukone tuotiin mulle tosiaan henkilökohtaisesti ihan kotiovelle, kun kuopiolainen myyjä oli täällä koiranäyttelyissä (sattumoisin muuten työkaverini on ollut hänellä aiemmin töissä). Tyyppi vaikutti oikein luotettavalta ja mukavalta, mutta hän kyllä korosti vähän liikaa sitä, että on kyllä luotettava. Epäilyttävää. Ja tuli vähän hassu olo, kun olin tossa pihalla ja kirjaimellisesti ostin ompelukoneen jonkun pakettiauton takakontista ja maksoin vielä käteisellä. : D Mutta sain kuitin ja kaikki, eli en usko että ongelmia tulee tämän myyjän kanssa. Se miekkonen sanoi, että pitää malttaa pari-kolme tuntia odottaa ennen kuin koneen pistää päälle, kun se on ollut koko päivän kylmässä ja ei kyllä olis millään malttanu odottaa! Tyydyin kuitenkin kiltisti odottamaan iltaan ennen kuin kokeilin sitä.

Kannessa näkyy 20 erilaista perustikkiä ja lisäksi kymmenen koristetikkiä.

Ensin myyjämiekkonen sanoi, että laittaisi mukaan viisi lankarullaa, neuloja ja puolia, mutta tuossa pussissa oli ainakin kymmenen rullaa lankaa ja normineulojen lisäksi kaksoisneula ja iso läjä tyhjiä puolia. :D

Pitihän kaikki tikit kokeilla läpi. Ei varmaan tule koskaan käytettyä kaikkia noita, mutta onhan ne kätevä olla olemassa! Esim. toi lehtiköynnös ja tähtitikki on tosi söpöjä! Lisäksi siinä on paljon valinnan varaa esim. reunojen huolitteluun.

Ihanaa kun puolat, paininjalat ja muut saa siistiin järjestykseen omiin lokeroihinsa!

Ulkona syöminen antoi mulle tietysti hyvän syyn tälläytyä, enkä voinut jättää tilaisuutta käyttämättä! Jotenkin innostuin taas suuresti pukeutumisesta, kun sai miettiä yksityiskohtia ja mikä sopisi yhteen minkäkin kanssa. Tarvin kyllä uusia mekkoja tällaisiin astetta parempiin tilaisuuksiin, mulla on niitä ihan liian vähän, tuotakin mekkoa oon käyttäny jo kaksi kertaa ennen tätä. Ja se oli siltikin mekko jota oon käyttäny vähiten. No, onneksi nyt voi ommella uusia mekkoja, kankaatkin on jo valmiina! Ja on muuten kätevää, että on oma kuvaaja, vaikkakin vähän vastahakoinen, niin ei tarvi itselaukaisimen kanssa säätää. ;P

Hiukset ja meikki ei harmi kyllä näy, mutta olkoot.

Päädyttiin siis Fransmanniin syömään pitkällisten pohdintojen jälkeen, siellä käytiin viime vuonnakin kihlajaispäivää juhlistamassa. Valittiin molemmat Le Rhône-nimiset menut, koska se kuulosti hyvältä, ja oli kätevää kun ei tarvinut valita erikseen kaikkia kolmea ruokalajia (mulla oli tässä vaiheessa niin nälkä, että olisin voinu syödä mitä vain, kaikki listalla kuulosti ihan yli-hyvältä). Menu sisälsi alkuruuaksi maa-artisokkakeittoa, pääruuaksi paistettua kuhaa hollandaisekastikkeella, kanttarellipaistoksella ja sitruunaperunaterriinillä ja jälkkäriksi marjabriossivanukasta ja vaniljajätskiä. Kaikki noista oli tosi hyviä ja kauniisti aseteltuja annoksia (en kehdannut ottaa kuvia vaikka olisin halunnut) ja tunsin itseni tosi aikuiseksi kun tilasin kalaa, eli jotain sellaista mistä en ole tykännyt yhtään vuosikausiin. Mun teki mieli jotain erilaista, sillä yleensä syön ravintoloissa aina jonkun pihvin ja ranskalaisia. Tai oikeastaan mitä tahansa mihin saa ranskalaiset. : D Enkä kyllä yhtään katunut valintaani! Söin jokaisen lautasen tyhjäksi ja sen jälkeen olikin kyllä ihan järkyttävä ähky! Mutta onneksi ei tule syötyä tuollaisia aterioita kovin usein, aika tyyristä touhua se on. : D

Wowittelua

Hoho,  oon nyt pelannu WoWia vissiin toista päivää jokusen tunnin verran ja oon jo levelillä 32! Kiitos pääasiassa kaverini ja refer-a-friend-jutun jonka avulla saa enemmän expiä tai jotai. Alan ehkä pikku hiljaa ymmärtää, että miksi tuo on niin koukuttava peli, vaikka en nyt vielä olekaan kaikkea kokenut, enkä itse ole mitenkään koukuttunut vielä. Mutta on se hauskempaa nyt kuin silloin kun viimeksi pelasin yksin ja jumituin levelille 12 kun kuolin karhujen keskelle enkä enää päässyt sieltä pois. :D Pelaan siis taurendruidilla, jonka nimi on Läikkä, koska se on vaalea jossa on punertavia läikkiä (vaikka ei vaatteiden alta näykään), hihi. :3 Hauskointa tossa druidissa on kyl se, et se voi muuttua mm. karhuksi, kissaksi, hirveksi/kauriiksi ja joksikin ihmeelliseksi merilehmäksi. :D Ja healerina on kiva olla.

Jännästi itsestään päivittyvä kuva hahmosta!

Toinen uutisoinnin arvoinen asia on se, että nyt mulle taitaa viimein olla tulossa oma ompelukone! Oon tässä viimeset pari vuotta semmoista halunnut, mutta koskaan ei ole ollut varaa ja vasta nyt olen saanut töistä niin paljon säästöön rahaa, että voin sellaisen hankkia. (Jotenkin se tuntuu olevan aika sama saako muutaman satasen enemmän töistä kuin vaikka tuista, kummasti ne rahat jotenki katoaa jonneki yhtä nopeasti.) Harkitsin ihan ikuisuuden erilaisten merkkien ja mallien välillä, enkä tuntunut ikinä osaavan päättää. Etsin koneita netistä, koska kävin kesällä Jyväskylän eräässä ompelukoneliikkeessä ja siellä oli ihan karmea asiakaspalvelu, enkä halua palata sinne ikinä enää, jos sen vain voin välttää. Näin siksi, että pelkään sitä naismyyjää, mutta en myöskään halua tukea heidän käsittämättömän huonoa palveluaan.

Olin jo suunnilleen päätynyt erääseen tietokoneistettuun koneeseen, kunnes päädyin Kone-Minna-nimisen ompelukoneliikkeen nettisivuille, jossa he myyvät myös käytettyjä koneita. Otin sinne yhteyttä, ja sain sieltä tosi hyvää palvelua! Sieltä mulle suositeltiin vastikään liikkeeseen tullutta elektronista Pfaffin Lifestyle-konetta, joka on jo melkein kymmenen vuotta vanha, mutta siihen sai kolmen vuoden takuun eikä hintakaan ollut liian huima. Halusin heti kyseisen koneen, sillä Pfaffin koneesta olin haaveillut, mutta ajattelin että siihen mulla ei oikein ole varaa, kun halusin ostaa koneen juuri nyt, enkä säästää vielä esim. paria kuukautta (haluan ostaa joskus jotain muutaki). Kone tuodaan mulle henk. kohtaisesti kotiovelle (ellei siitä löydy jotain käsittämätöntä vikaa) ja saan kuulemma kaikkea kivaa, kuten neuloja ja lankoja kaupan päälle. ^^ En malttaisi odottaa, että pääsen taas ompelemaan, onkin jo mielessä muutama mekkoprojekti!

Vähän keskiviikkointoilua

Jee, huomenna on viikon viimeinen työpäivä, koskapa pyysin perjantain vapaaksi (toivon että pomokin muistaa sen vielä) suunnatakseni heti perjantaiaamusta Hämikseen! Tarkoituksena on käydä ensin koululla painamassa vähän kangasta (toivottavasti mun seula on yhä siellä, eikä kukaan ole tuhonnut sitä) joka mun piti tehdä jo vuosi sitten, mutta en silloin ehtinyt/saanut aikaiseksi. Ja illalla sitten alkaakin ropeviikonloppu, se jota olen odottanut niin pitkään! Ihanaa päästä taas ropettamaan, näkemään kavereita ja vähän juhlimaan! Oon niiiin ansainnut sen!

Tässä se mitä aion painaa: siis kallohevosen ja hevosen kalloja neonvärein roiskitulle kankaalle! :3

Jotenkin on jännää, että mua taidetaan oottaa ainakin jossain määrin, tai siis jotenkin pelkäsin, että Hämiksestä lähtiessäni mut unohdettaisiin tossa porukassa kun en kuitenkaan ollut ropekerhossa kuin vuoden. Mutta oikeasti tunnen oloni tervetulleeksi sinne vieläkin, mistä olen tosi kiitollinen. Se viime lukuvuosi oli ehkä mun elämän parhaita, isolti ropekerhon ansiosta ja olisi kurjaa jos menettäisin sen kaiken. Ja koska mun motto on viime aikoina ollut "never expect, only hope" eräiden sattumusten takia, niin oon jotenki koko ajan vähän miettinyt, että entä jos se perutaankin. En siis ole uskaltanut ihan täysin innostua ennen tätä viikkoa. Ei ne kai enää sitä voi perua, joten se oikeasti tapahtuu, jeee! ^^

Kohta alan mitä ilmeisimmin pelata WoWia, koskapa se mulle niin ystävällisesti ennakkojoululahjana kustannettiin, ja olen jo kahdelta taholta kuullut, että siihen mun sosiaalinen elämä sitten loppuu. :D No, onneksi mulla ei ole ihan kauhean paljon menetettävää, mun sosiaalinen elämä kun on ollut Jyväskylään muuttamisen jälkeen varsin minimaalista. En tosin siltikään usko, että koukutun siihen sillai suurissa määrin, mitä vaaditaan sosiaalisen elämän kuolemiseen, koska en enää ole teini ja en koukutu asioihin enää niin kuin vaikka noin kuusi vuotta sitten. Innostua toki voin, mikä voi mun tapauksessa tarkoittaa melkein samaa asiaa, mutta no.. Sen näkee sitten. :D Mulla on niin suuri taipumus kyllästyä peleihin tai vaihtoehtoisesti olla vaan niin huono, että pelaaminen ei ole mielekästä. (Kun viimeksi pelasin WoWia, lopetin noin levelille 12 koska kuolin karhujen keskelle enkä koskaan päässyt siitä eteenpäin.)

Lisäksi sain toissa päivänä paketin postissa, joka sisälsi erinäistä eBaysta tilattua krääsää ja ehkä kivoin niistä jutuista oli tuollainen pieni hopean värinen kruunu, jonka voi pistää puhelimen kuulokkeille tarkoitettuun reikään! Oon aiemmin koristellut puhelimen niinikään eBaysta tilatuilla timangeilla, nyt se on oikea prinsessapuhelin (ja kuulemma ihan mun näkönen)! En aiemmin pitänyt puhelimestani kosketusnäytön takia, mutta onhan tuosta nyt pakko pitää, ihan ulkonäkönsä takia! :3

PS. Yritän kovasti saada muokattua blogin layoutin jotenkin fiksummaksi, kunhan joskus jaksaisin.