Virheittensä myöntämisen vaikeus

Olen tässä viimeistään töissä ollessani huomannut erityisen hyvin, kuinka äärimmäisen huono olen myöntämään itselleni, saatikka muille, että olen tehnyt virheen. Jostain syystä se on hirvittävän vaikeaa ja aina ensimmäisenä olen syyttämässä jotakuta muuta, etenkin puolustuskyvyttömiä on helppo syyttää. Töissä syyt niskoilleen saa brodekone koska kaikkihan tietää jo ennestään kuinka se osaa olla hankala, tällöin syyttely menee ihan täydestä.Normaalistihan olen tunnetusti huono valehtelija, eikä pokkani pidä millään huijauksen hetkellä, mutta kun kyse on siitä että joku saisi mahdollisesti tietää mun tehneen jonkun mokan, musta kehkeytyy oikea mestarivalehtelija! Joissain tilanteissa taas valehtelun sijaan käännän tilanteen vitsiksi, tämä toimii lähinnä silloin kun kuulijakunnalleni moka on oikeastaan yhdentekevä. Jostain syystä miusta on hauska esittää itseni hiukan tyhmänä ja sählänä (jos en sitä ole valmiiksi), on kiva saada ihmiset nauramaan mulle ja mun kanssa.

Nyt kun ajattelee, pienenäkin olin mestari syyttämään omista tihutöistä muita. Vasta viime aikoina äidilleni on selvinnyt että ne kruunut Barbababa- kirjaan jokaiselle hahmolle piirtäny olinkin mie, eikä siskoni ja että se olinkin mie joka rikkoi sen jonkin esineen joskus, eikä veljeni. Ja joskus ei tarvinut edes huijata, kun oman mokan pystyi peittelemään ilmankin: oli ihan hirveää jos vahingossa rikkoi jonkun kaverille kuuluneet lelun, eikä sitä tietenkään voinut myöntää. Senkun vaan laittoi tavaran takaisin paikalleen, asetteli sen niin ettei rikkinäisyys näkynyt heti päällepäin ja ehkä kaveri kuvitteli sen hajonneen itsekseen tai ei ainakaan voisi syyttää siitä mua!

Olen aika varma että monet muutkin tekevät tätä, tai ovat tehneet sitä ainakin pienenä. Mutta itselläni se riistäytyy välillä vähän käsistä ja olenkin harkinnut opettelevani eroon moisesta turhasta ylpeydestä. Kaikki tekevät joskus virheitä ja mokaavat tahtomattaan, se on ihan normaalia. En ole mikään erehtymätön yli-ihminen, vaikka sellaisena haluaisinkin itseäni välillä pitää. Vaan mitenhän sellainen käytännössä onnistuu?

Tämä ihana ryijybrode oli kyllä yksinomaan koneen aikaansaannosta!
Se kun ei osannut katkoa lankoja kunnolla.

Ja btw, en millään malttaisi odottaa että pääsen tatuoijalle, ihii!