Talvi!

Jee, talvi tuli! Tai ensilumi ainakin, johan tässä ehtii säätila vaihtua vielä moneen kertaan ennen vaikka joulua, mutta silti. Olinkin jo eilen ihan nyreissäni, kun moni hehkutti Facebookissa lumisadetta ja täällä ei näkynyt hiutaleen hiutaletta (kyllä, kävin juoksemassa kesken töiden pihalle kurkkaamaan onko siellä oikeasti lunta). Ja toivoinkin sitten, että ehkäpä perjantai on sitten se lumipäivä, ja olihan se! Oli ihana herätessä huomata ihan kunnollinen kerros lunta maassa ja puissa ja tallustelinkin sitten pitkin kämppää hymy huulilla. Talvi on niin paras vuodenaika!

Tosin yksi miinuspuoli talvessa kyllä on: pyöräily ei ole niin vapaata kuin ilman lunta ja jäätä. Ensimmäisen kerran kaaduin jo toissapäivänä, oli varmaan ensimmäiset jäät maassa. No, oon ajatellu aina että talvessa pitää kaatua ainaki kerran, että sen jälkeen oppii taas olemaan varovainen liukkaalla, joten ei siinä mitään. Siinä kaatumisessa ei edes sattunu. Mutta toisen kerran kaaduin jo tänään! Matkalla töihin siis. Kuvittelin että ei ollut liukasta, kun maassa oli vaan lunta eikä varsinaisesti jäätä.

 Mutta yhdessä alamäessä oliki ja jostain syystä kaaduin sitten siinä ja tosi tyylikkäästi liu'uin pyörän kanssa mäen alle. Siinä oli sitten pari naista jotka huolissaan kysyi, että sattuiko, kai se oli näyttänyt aika kivuliaalta. Sanoin tietysti että ei sattunu,voiko tollaseen kysymykseen, täysin vieraille ihmisille, sanoa edes että sattui ihan pirusti? Kyllähän siinä polvissa tuntui ja vasen olkapää tuntui tärähtäneen maahan jotenkin niin, että siihen särki aika kivasti. No, en tietenkään hetkeäkään miettiny, ettenkö kyksenisi silti töihin ja nousin jatkamaan matkaa. Pyöräillessä piti kuitenki purra vähän huulta, kun olkapää tuntui ottaneen vähän enemmän damagea kuin aluksi olin luullut. (Tässä vaiheessa mietin että kuinkahan monta prosenttia olin menettänyt HP:stani ja kuinka kauan kestäisi regeneroida se takaisin.) Meinasin viedä pyörän huoltoon heti kun tulee palkka ja ehkä samalla hankin pyörään ekaa kertaa elämässäni nastarenkaat.

Huomaa muuten, että on aikuistunut kun on oppinut nauramaan itselleen, eikä ota itseään enää niin vakavasti. Aiemmin mulle oli hirveä häpeä kaatua pyörällä, koska koin olevani astetta parempi polkija. Nyt en enää kuitenkaan välitä siitä niinkään, eikä kaatumisen jälkeen tule ekana ajateltua, että näkikö kukaan, vaan ennemminkin että sattuiko. Huomattaasti fiksumpaa mielestäni. Muissakin asioissa on tullut huomattua sama, on paljon helpompaa kun ei tarvi ajatella koko aika, että mitähän ihmiset musta ajattelee, melkein kaiken voi kuitata sillä että nauraa omalle pikku mokalleen tai outoudelleen. Tai sitten on vaan ihan rehellisesti niin outo kuin haluaa ilman että tekee siitä suurta numeroa.

Töissä ei onneksi ole tarvinut tehdä mitään kauheaa voimia tai nostelua vaativaa, joten eiköhän toi olkapään kipu tosta asetu. Tänään sentään pääsee pois vähän aiemmin, kert sain alottaaki jo kahen jälkeen. Lisäksi päivää piristää Darth Vader-sukat, joita kun vilkaisee, ei voi olla hymyilemättä! Myös pelkästään se, että on perjantai, piristää. Vaikka lupauduinki huomenna töihin, niin on nyt viikonloppu kuitenki! Jeee!

Näin käy kun mut jättää yksin opparia kirjoittamaan

Tänään olen yrittänyt olla ahkera opparini kanssa ja suunnittelinkin jo eilen, että saisin nukkua hiukkasen pidempään kuin arkena, mutta en kuitenkaan yli puolenpäivän. Koska jostain syystä aamuisin ja aiemmin päivällä motivaatio kirjoittaa on parempi, vaikka illalla olisinkin virkeämpi. Tosi loogista. No, tämähän kusahti jo heti alkuunsa siihen, että joskus hiukan kahdeksan jälkeen aamulla heräsin hämmentävään ääneen joka osoittautui sitten puhelimeni soittoääneksi. Unenpöpperössä sitten tihrustin soittajan nimeä ja hetken päästä tajusin että se on yksi kaverini, joka varmaankin haluaa mut koneelle kanssaan pelaamaan HoMM 3:sta. Kävi jo mielessä, että vain ignoraan koko soiton ja jatkan unia, mutta en sitten kyennyt, koskapa olen niin kiltti. Ja oikeinhan mie arvasin, joten ei siinä sitten oikein auttanut muukaan kuin kampeutua ylös sängystä ja koneelle, kun kerta olin jo herännyt. Pelaaminen oli kyllä ihan mukavata, ei siinä mitään, mutta väsytti vaan ihan pirusti noin viiden tunnin unien jälkeen.

Hieno screenshotti jostain aiemmasta pelistämme. Se yritti hyökätä mun kimppuun,
muttei ihan ylettänytkään,enkä sitten itse oikein välttämättä olisi halunnut olla se hyökkäävä osapuoli.
No, olin kuitenki, se ei pelaa joka pelkää :p

Myöhemmin sain kuin sainkin kirjoitettua ihan hyvin kunnes täytyi lähteä käymään kaupassa kert nälkä kalvoi eikä kaapissa ollut mitään ruokaa (varmaan koska Martti ei ole kotona, se yleensä huolehtii vähän liian hyvin meijän ruokatilanteesta :p). Ja koska en arkena normisti saa/viitsi pukeutua kovin ihmeellisesti töihin, niin päätin nyt ottaa tästä pienestä kauppareissusta kaiken ilon irti ja tälläytyä oikein kunnolla. Pitihän sitä toki lisäksi myös dokumentoida tämä harvinainen tapahtuma joten loppujen lopuksi kauppareissu valmisteluineen venähti aikamoiseksi prosessiksi. No, ei se mitään, ainakin sai ajatukset pois opparista.

Sitten vähän asukuvia:

Hame on Cloudberry Ladyn, paita itsetehty. Hattu on eräältä ystävältä saatu perintöhattu.
Lisäksi kaulassa samaisen ystävän tekemä rusettirintaneula. :3

Loogisesti takkikuva otettu sisällä ja on muuten ihan vino. :D
Tästäkin piti saada kuva kun takki ja huivi mätsää niin kivasti asuun!

Tarkempi kuva pikkusälästä kauniisti mähnäisen vessanpeilin kautta.

Kaupasta kotiin tullessa mietin, että miksihän sitä tuntuu kauhealta tuhlaukselta kun ostaa eri salaattitarpeita noin viidellä-kuudella eurolla, mutta sitten jos kerrankin ostaa irtokarkkia ja siihen käyttää samanverran rahaa, se ei olekaan yhtä haaskausta. :D Kumpiakaan ei siis tule ostettua kovinkaan usein, ainakaan noilla summilla, koska olen vähän huono syömään rehuruokaa ja no.. yksinkertaisesti pihi.

Sekalainen mieteoksennus

Mietteitä ja asioita tältä päivältä mielivaltaisessa järjestyksessä: 
♥       Ärsyttää tehdä virheitä. Mutta ainakin tällä kertaa otin askeleen kohti parannusta ja myönsin sen, joskin vain työkaverille osoitetulla muistilapulla, mutta siltikin.

♥      Kotimatkalla pyöräillessäni ohi meni nuori miekkonen jolla oli tosi kiva tyyli: liituraitahousut, mustavalkoiset spectator-kengät, semmoinen news-boy-lippis ja harmaakuviollinen hiukan pidempi villakangastakki. Olisin halunnut pyöräillä sen vierelle ja kommentoida sen tyyliä, mutta en sitten uskaltanut. Ehkä joskus olen vielä spontaanimpi ja voin tehdä niin.

♥      Ostin Minimanista Toaster Tartseja, koska olivat alennuksesta. Ensimmäinen maistiaiseni kärvähti, eikä se muutenkaan ollut ehkä kovin hyvää. Mutta tulipa kokeiltua.

♥       Minimanissa oli myös ihana teevalikoima! Ostin töihin sitten Muumi-teevalikoiman, jos se vaikka piristäisi päiviä.

♥        Ja sain viimein hankittua heijastimen, joita on muuten ihan yllättävän vaikea löytää jos ei välttämättä halua maksaa viittä euroa Anry Birds-heijastimesta. Se minkä ostin, on maailman tylsin ja tavallisin pyöreä killutin, mutta ehkä nyt näyn paremmin liikenteessä.

♥       Mietin, onkohan blogini nyt jonkinlainen kaverinkorvike, kun naamakkaisia kohtaamisia ihmisten kanssa on nykyään aika vähän.

♥        Taas kävi mielessä, että tekisi vain mieli luovuttaa ja jäädä jonain aamuna sänkyyn peiton alle makaamaan ja unohtaa työt, oppari ja ihmissuhteet. Mutta koskaan en kuitenkaan tee niin, sillä en ole yhtään luovuttajatyyppiä. Onneksi.

♥       Yhtä opparia varten hankkimaani kirjaa lukiessa sain tosi ison innostuksen taas siihen, että haluaisin olla pukusuunnittelija teatterissa ja/tai elokuvissa! Mitenhän sellaiseen pääsisi..

♥       Tuli aika pönttö olo, kun leikkasin töissä itteni saksilla kämmeneen. Se kirvelee vieläkin.

♥      Tänään päivä ei vain tuntunut yhtään lähtevän käyntiin. Aamulla en saanut opparia eteenpäin juurikaan ja töissä menin kuin koomassa. Koko ajan piti istua alas jumittamaan tai tekemään jotain turhaa kun ajatukset ei vaan pysyny kasassa ja koko ajan väsytti vaikka join teetä.

♥        Ihan kauhea koirakuume taas. Ja nimenomaan laivakoirakuume, aaaa! Tahdon oman pienen mustan pirulaisen. :<

♥        Miksi Riot julkaisee koko ajan uusia champpeja? Miksi ne kaikki on samanlaisia synkkiä ja uhkaavia ja miksei mikään niistä ole kunnon supportti?

Ja loppuun muutama yhtä sekalainen kuva:

Ihana Muumi-teepakkaus!

Sakset putosi pöydältä ja jäivät törröttämään pystyssä lattiasta.
Ja jostain syystä tämä oli hurjan hauskaa. :D

Kuva joka piristi muuten ikävää päivääni. Katsokaa nyt tuon kakaran naamaa, aaww!
 Kuvassa siskon Piitu ja perheen Muusa. Kuvan ottanut äiti.

Virheittensä myöntämisen vaikeus

Olen tässä viimeistään töissä ollessani huomannut erityisen hyvin, kuinka äärimmäisen huono olen myöntämään itselleni, saatikka muille, että olen tehnyt virheen. Jostain syystä se on hirvittävän vaikeaa ja aina ensimmäisenä olen syyttämässä jotakuta muuta, etenkin puolustuskyvyttömiä on helppo syyttää. Töissä syyt niskoilleen saa brodekone koska kaikkihan tietää jo ennestään kuinka se osaa olla hankala, tällöin syyttely menee ihan täydestä.Normaalistihan olen tunnetusti huono valehtelija, eikä pokkani pidä millään huijauksen hetkellä, mutta kun kyse on siitä että joku saisi mahdollisesti tietää mun tehneen jonkun mokan, musta kehkeytyy oikea mestarivalehtelija! Joissain tilanteissa taas valehtelun sijaan käännän tilanteen vitsiksi, tämä toimii lähinnä silloin kun kuulijakunnalleni moka on oikeastaan yhdentekevä. Jostain syystä miusta on hauska esittää itseni hiukan tyhmänä ja sählänä (jos en sitä ole valmiiksi), on kiva saada ihmiset nauramaan mulle ja mun kanssa.

Nyt kun ajattelee, pienenäkin olin mestari syyttämään omista tihutöistä muita. Vasta viime aikoina äidilleni on selvinnyt että ne kruunut Barbababa- kirjaan jokaiselle hahmolle piirtäny olinkin mie, eikä siskoni ja että se olinkin mie joka rikkoi sen jonkin esineen joskus, eikä veljeni. Ja joskus ei tarvinut edes huijata, kun oman mokan pystyi peittelemään ilmankin: oli ihan hirveää jos vahingossa rikkoi jonkun kaverille kuuluneet lelun, eikä sitä tietenkään voinut myöntää. Senkun vaan laittoi tavaran takaisin paikalleen, asetteli sen niin ettei rikkinäisyys näkynyt heti päällepäin ja ehkä kaveri kuvitteli sen hajonneen itsekseen tai ei ainakaan voisi syyttää siitä mua!

Olen aika varma että monet muutkin tekevät tätä, tai ovat tehneet sitä ainakin pienenä. Mutta itselläni se riistäytyy välillä vähän käsistä ja olenkin harkinnut opettelevani eroon moisesta turhasta ylpeydestä. Kaikki tekevät joskus virheitä ja mokaavat tahtomattaan, se on ihan normaalia. En ole mikään erehtymätön yli-ihminen, vaikka sellaisena haluaisinkin itseäni välillä pitää. Vaan mitenhän sellainen käytännössä onnistuu?

Tämä ihana ryijybrode oli kyllä yksinomaan koneen aikaansaannosta!
Se kun ei osannut katkoa lankoja kunnolla.

Ja btw, en millään malttaisi odottaa että pääsen tatuoijalle, ihii!

Sunnuntaifiiliksiä

Tänään on ollut kyllä niin perus sunnuntaifiilis, sellainen kun tekisi mieli vaan käpertyä sänkyyn lukemaan kirjaa tai katsomaan telkkaria ja syömään suklaata. No, eihän sellainen tietenkään onnistu nyt kun pitäisi opparia kirjoittaa. Aamulla (tai klo12:30) heräsinkin siis ahkerana kirjoittelemaan. Harmi vain, että koneella ollessa tulee helposti hairahduttua tekemään jotain ihan muuta kuin kirjoittamaan. Tänään menikin sitten kirjoitteluaikaa osittain pelaamiseen (League of Legends), netti-tv:n katseluun (Arvostele mun illallinen Suomessa) ja hyvän kirjoittelutaustamusiikin etsimiseen. Ja täytyyhän Facebook käydä tarkistamassa koko ajan, jos joku olisi vaikka päivittänyt sinne jotain hurjan hauskaa.

Sain tänään sentään tehtyä jotain fiksuakin opparin kirjoittamisen ohella. Käytiin Martin kanssa kaupassa ostamassa ruokaa (ja pitihän sitä suklaata saada!). Ja sitten tehtiin ruokaa: perunamuusia ja lohta. Pesin myös pyykkiä kun pyykkikaappi ei meinannut mennä kiinni enää.

Martti maustaa kalaa.

Lohi maustettuna.

Perunoita kiehumassa ihanan puhtaalla liedellä. :D

Valmis annos! Oli namia hiukkasen isoista ja sulamattomista suolakiteistä huolimatta. :D

Ja jälkkäriä!

Lisäksi täytynee esitellä eilisen shoppailureissun mieluisimmat ostokset. Vanhat pelikuulokkeeni, jotka olin eBaysta ostanut jollain noin kahdella eurolla, tulivat viimein lähes kahden vuoden palvelun jälkeen tiensä päähän kun joku oli järsinyt niiden mikin johdon melkein poikki. (Oikeasti sen johdon kohtalo on mulle yhä mysteeri.) Siksipä siis oli suuri tarve ostaa uudet, eihän pelaaminen ilman kuulokkeita ja mikkiä ole yhtään kivaa! Olin jo edellisenä iltana katsonut Gigantin sivuilta mitkä kuulokkeet haluan ja Giganttiin suuntasimmekin ensimmäiseksi niitä etsimään. Ensinnäkin koko kaupasta oli hirveän vaikea löytää PC-tarvikkeita, koska neuvoahan ei voi kysyä. Ja kun viimein löysimme oikean hyllyvälin, ei siellä ollutkaan haluamiani kuulokkeita, möh. No, Anttila olikin sitten seuraava kohteemme, sillä tarvitsimme sieltä muutakin, kuten vessaan roskiksen. Ja siellähän niitä kuulokkeita olikin, vieläpä sopivasti alennuksessa (ja samalla hinnalla kuin Gigantin nettisivuilla)!

Creativen Fatal1ty-kuulokkeet, koskapa olen hengenvaarallinen pelaaja!

Lisäksi myöhemmin kauppareissulla käväisimme Lindexissä ja siellä pikkupoikien osastolla silmiin osui ihan mahdottoman hienoja sukkia, miksi niitä on tehty vain pojille! Ja pakkohan mun oli ostaa nämä kun kokojakin oli sopivasti:

Darth Vader sukkia, onko mitään hienompaa! Harmi että dinosukissa ei ollut kokoja..

Noh, nyt täytynee jatkaa taas opparin parissa. Saankohan sitä ikinä valmiiksi, aargh!

Kolmas kerta toden sanoo(ko?)

Tämä olisi nyt niin kuin kolmas aloittamani varsinainen blogi, jos Tumblr-blogia ei lasketa. Ja viimeisintä lukuunottamatta mikään niistä ei ole kestänyt paria kuukautta kauempaa, en siis ole kovin pitkäjänteinen selvästikään. Ja koska en muista yhtään minne aiemmat blogit olen perustanut, saatikka niiden nimiä tai salasanoja, niin piti aloittaa taas uusi!

Olen miettinyt nyt taas blogin aloittamista kun töissä tuppaa olemaan vähän tylsää, eikä vieraalla koneella keksi kauheasti tekemistä. Ja koska olen muutenkin välillä aina vähän jutteluseuran puutteessa, niin mikäs sen parempaa kuin höpöttäminen itsekseen! Jos tämä samalla korvaisi vähän oman, konkreettisen päiväkirjan kirjoittamisen. Kaiken kukkuraksi mulla kun on uusi kamera, niin ehkä voin bloggailun myötä verestää ja uudistaa valokuvaustaitoja ja lätkiä kuvia sitten tänne. Jee!

Tänään oli varsin jännittävä päivä harmaan arjen keskellä, sillä sain itseäni viimein niskasta kiinni ja kävin Simple Tattoossa varaamassa itselleni tatuointiajan, tuo ajankohta olisi sitten melkein parin kuukauden päästä, 22.11.! On tässä tullutkin intoiltua uudesta tatuoinnista varmaan siitä lähtien kun hankin tuon ensimmäisen, siitäkin taitaa olla nyt puoltoista vuotta. Vai onko jopa kaksi ja puoli? Ei voi muistaa. Kyllähän sitä tietty samaalla tuli taas mietittyä, että onkohan tämä ihan fiksua. Mutta toisaalta tästäkin tatuoinnista tulee sekä merkityksellinen, että hieno, niin miksi en koristaisi sillä ihoani! Sitä paitsi mullahan on missio hääpäivääni varten, silloin täytyy olla useampia tatuointeja hienoksi kontrastiksi valkoisen hääpuvun kanssa! No ei, ei se ole kyllä ainoa syy, vaikka hyvä syy onkin. :P Täytyy varmaan lisätä myöhemmin kuva tatuoinnin luonnoksesta. Ja täytyy se vielä puhtaaksikin piirtää, päätin tehdä sen itse koska siten saan siitä ainakin sellaisen kuin haluan, ja yksi motoistanihan on, että jos haluat jonkin asian tehtävän kunnolla, tee se itse!

Toinen jännittävyys tänään on se, että teen taas takkeja eräille mopopojille ja kenties Suomen suurimmalle rikollisjengille. :D On noita ennenkin tehty kyseiselle asiakkaalle, eikä heissä oikeasti ole varmaan mitään pelottavaa,  mutta tuleehan sitä suhtauduttua jotenkin vähän eri tavalla, yrittää tehdä vielä entistäkin huolellisemmin! Tosin huolellisuuteen johtaa myös se, että oon nyt mokaillut viikon sisään tavallista enemmän, enkä halua tehdä sitä enää. No, toisaalta ehdin tänään mokailla jo sen verta, että onnistuin vääntämään yhden noista mitälie tallasysteemejä ovatkaan. Onneksi sain väännettyä takas!

Jee, tulipa massapostaus, jaksankohan itsekään lukea tästä koskaan uudelleen.