Mennyt vuosi 2018

Olen ihan tyytyväinen, että aloin viime vuoden alussa seurata mielialojani tuollaisen vuosi pikseleinä-systeemin avulla. Väritin siis jokaisen päivän olotilan omaan ruutuunsa vallitsevan mielialan mukaan.Vaihtoehdoiksi valitsin itselleni esim. ihana, normaali, energinen, ahdistunut, masentunut ja kipeä. Yhteensä vaihtoehtoja oli 11 ja kaikkia niitä tuli väriteltyä. Yleisimpinä väreinä silmämääräisesti arvioimalla oli sanojen normaali, ihana, hyvä ja väsynyt värit. Pääosin varsin hyvännäköinen vuosi siis.

Hyödyllisimmiksi ja eniten seuraamikseni väreiksi osoittautui kuitenkin tummansininen ja musta - ahdistuksen ja masennuksen värit. Melko nopeasti huomasin noissa väreissä toistuvuutta. Niitä ilmestyi jokaiseen kuukauteen vähintään yhtenä päivänä, yleensä muutamana. Merkityt stressaavat punaiset värit liittyivät yleensä myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Tämä ei äkkiseltään tunnu paljolta, ellen muistaisi että nuo päivät olivat monesti sellaisia, joina ahdistus- paniikki- ja masennusoireet estivät mua astumasta ulos.Tavanomaista sosiaalisten tilanteiden ahdistusta en muista juuri merkinneeni, se oli niin normaali olotila. Kun ongelmani oli tuolla tavalla visuaalistettu, oli helpompi tajuta, että se todella alkoi olla ongelma, joka haittasi elämääni. Toki oli kiva huomata konkreettisesti myös se, että ihania päiviä on usein, mutta enemmän yleiseen hyvinvointiin kuitenkin tuntuu vaikuttavan ne aivan kamalat päivät. Tämä kannusti mua ennen pitkää hakemaan apua.

Väriruuduissa näkyy myös selvästi lääkkeiden vaikutus: joulukuu oli syyskuun lisäksi ainoa kuukausi, jona yhteenkään ruutuun ei tarvinut värittää tummansinistä tai mustaa. Joulukuussa olin toki väsynyt, mutta se johtui muista kuin henkisen puolen asioista. Muistan olleeni etenkin loppukuuta kohden äärettömän toiveikas ja onnellinen. Jaksoin enemmän henkisesti ja voitin paljon pelkojani. Järjestelin tunne-elämääni hitusen uudelleen ja uskaltauduin kosimaan elämäni rakkautta. En malttanut olla julistamatta sopivien lääkkeiden tuottamaa iloa kaikille jotka pysyivät riittävän kauan paikallaan kuunnellakseen.

Ja tietenkin nousukiidon tälläkin kertaa piti päättyä realiteettien seinämään. Viimeistään huikeat uudenvuoden juhlat ihanien ihmisten keskellä imivät sosiaalisen jaksamisen miinukselle ja seuraavana aamuna sain karvaasti kokea sen, etten ole vielä terve vaikka usein siltä tuntuukin. Ahdistus iski. Ei kovin rajuna, mutta ensimmäistä kertaa melkein kahteen kuukauteen. Ahdistus toi mukanaan kaikenlaisia ajatuksia, mutta vahvimpana kuitenkin oli pettymys. En halunnut aloittaa vuottani, jonka kuului olla edellistä parempi, itkemällä sängyssä.Olin pettynyt siihen etten olekaan niin terve kuin luulin, sekä siihen että olin lentänyt liian korkealle tajuamatta paremmin.

Puolitoista päivää erossa ulkomaailmasta ja nyt on taas helpompaa. Ei tuosta kokemuksesta auta kuin oppia, nousta ja muistaa, että jaksamisellani on yhä rajat, vaikka ne olisivatkin nyt etäämmällä kuin aiemmin. Vaikka vuoden ensimmäinen päivä meni pettymyksen vallassa, suhtaudun silti tulevaan optimistisesti ja aion tehdä tulevasta vuodesta aiempaa paremman - tai ainakin vähemmän ahdistavan.