maanantai 26. helmikuuta 2018

Ihana Helsinkini

Aina välillä tulee niitä hetkiä, kun tajuaa, että mie asun ihan oikeasti Helsingissä! Tunne voi olla ohikiitävä ajatus tai sitten ylitsevuotava onnellisuuden hetki. Tänään olin haljeta onnesta ihan vain siksi, että kotini on Helsingissä. Ihan oikeasti melkein itkin keskellä Helsingin keskustaa vain sen takia, että olin juuri siinä.

Aika lailla kaksi vuotta sitten tähän aikaan Helsinkiin muutosta oli juuri tullut todellisuutta. Muutto ei ollut helppo, se vaati paljon sumplimista ja etenkin rahallista apua. Se ei välttämättä ollut siinä hetkessä järkevin päätös, mutta tiesin haluavani sitä. Olin halunnut jo vuosia, joten tilaisuuteen oli tartuttava. Enkä kadu. Joskus on ollut vaikeita hetkiä, mutta hankaluuksia ilmenee väistämättä aika ajoin, ei se ole asuinpaikasta kiinni.


Se, että alan tuntea Helsinkiä ja etenkin sen keskustaa hyvin, tekee mut valtavan onnelliseksi. Se, että sen kadut ovat mulle vähän kuin kotikatuja. Vaikken keskustassa asukaan, tulee siellä silti liikuttua jopa useita kertoja viikossa, joten kyllä ne katukivet tutuiksi käy. Se on asia, joka lämmittää jostain syystä mieltäni hirveästi. Iloitsen siitä, että Helsingin keskusta kuuluu mun arkeeni. Se on kuitenkin alue, joissa olen teini-ikäisenä pyörinyt. Ja vain haaveillut, ettei mun tarvitsisi lähteä tästä kaupungista, joka oli mulle jo silloin tosi kotoisa paikka.

Tuntuu siis välillä ihan absurdilta, että olen saavuttanut jotain mistä niin pitkään haaveilin. Arki yleensä rullaa itsestään ilman, että tarvitsee kauheasti tiedostaa missä kaupungissa asuu ja aika samanlaista elämä on kaupungissa kuin kaupungissa. Onnellinen voi olla asuinpaikkakunnasta riippumatta. Silti olen aina välillä ihan hirveän kiitollinen siitä, että polkuni on tuonut mut juuri tänne. Täällä on hyvä.


1 kommentti: