Päivä kerrallaan

Tänä aamuna suihkussa seistessäni mietin kuinka huimasti mun elämänrytmi on muuttunut sen jälkeen kun lepakonpentu muutti luokseni. Aiemmin yksittäiset päivät eivät olleet kovin merkityksellisiä, ellei silloin tapahtunut jotain erikoista ja ennalta kalenteriin merkittyä. Päivät vain kuluivat odotellassani seuraavaa erikoista, arjesta poikkeavaa tapahtumaa. Kuvittelin kaiketi eläväni päivän kerrallaan, mutta nyt huomaan etten tiennyt yhtään mitä se tarkoittaa.

 Nykyään elän päivä kerrallaan. Melkeinpä tunti kerrallaan. Jokaisella hetkellä on mahdollisuus olla merkityksellinen Sonalle. Ehkä se sisäistää tai oppii jotain, ehkä se kokee jotakin uutta. Ehkä se on harvinaisen ärsyttävä ja väsyttävä, tai vain maailman ihanin. Koko ajan pitää olla suunnilleen tietoinen mitä kello on jotta pentu voisi saada ruokansa jonkinlaisen aikataulun mukaan. Myös siitä pitää olla tietoinen, onko se juuri herännyt tai leikkinyt, että sen voisi viedä ulos.

Myös mun päivärytmi on täysin päälaellaan. Juuri eilen nauroin, että jos mie pystyn muuttamaan unirytmini "kymmeneltä nukkumaan ja kuudelta ylös"-tyyppiseksi, niin kuka tahansa pystyy siihen. Mulla ei tietysti ole hirveäsit valinnanvaraa, mutta se ei ole olennaista. Ei aamuisin herääminen ole vieläkään helppoa, mutta sen vaikutuksesta iltaisin on kyllä yllättävän helppoa olla sängyssä aikaisin.

Myönnän että yksin koiranpennun kasvattaminen olikin paljon isompi ja raskaampi asia kuin saatoin kuvitella ja etten tajunnut aiemmin että Sona voi olla mulla kunnes olen lähemmäs 40v. Siltikään en muuttaisi mitään ja tekisin kaiken uudestaan. ♡