Nouse ylös. Pue päälle. Se helpottaa.

Niin paljon on ollut viime aikoina kaikkea kivaa ja päristävää, kuten kahden päivän Rajakatse-larppi viime viikonloppuna ja lisäksi meijän tarina, jota voi spekuloida ja hypettää Annan kanssa loputtomasti.

Vienon mekkoa piti muokkailla vähän. Napit on niin kivoja!

Kuitenkin sitten kun välitön pärinä loppui, eikä ollut varsinaisesti tekemistä, iski taas pienimuotoinen masennus. Ei huvittanut nousta sängystä, motivaatiota riitti ainoastaan nukkumiseen, koko ajan itketti. Niinpä viime keskiviikkona olin hereillä vain noin kuusi tuntia, siitäkin ison osan olin sängyssä telkkaria katsoen (paha merkki jo sinänsä, en ikinä kato telkkaria yksin). Sitä seuraavana yönä nukuin 13 tuntia, koska menin ajoissa nukkumaan ja heräsin vasta puolenpäivän jälkeen. Päivä lähti käyntiin nihkeästi, ei olisi millään edelleenkään huvittanut pukea päälle ja lähteä ulos. Mutta tiesin, että se saisi oloni taas paremmaksi, olihan tiedossa Rytmi-Katin lettukestit ja siinä samalla siis paljon ihmisiä. Jotenkin ihmisistä saa aina energiaa vaikkei edes juttelisi kenenkään kanssa. Pidän siitä, että ympärilläni on hälinää. Otin siis itteäni niskasta kiinni ja pistin päälle uuden mekon ja kengät, sekä suuntasin puistoon ollakseni siellä hetken itsekseni ennen kuin Anna liittyisi seuraani.

Kehdattiin väittää, ettei mun arkivaatteiksi tilaamani asiat ole kovin arkisia! Pöh.

Ja lopulta tosissaan kannatti raahautua ulos asuinluolastani, oli ihan loistava ilta! Anna vie (ja on jo vienyt) mut rappiolle, mutta ei se haittaa kun on niin kivaa!