Omien voimavarojen riittävyyden ja jaksamisen rajoja on välillä tosi vaikea tunnistaa. Juuri kun on suunnilleen oppinut hahmottamaan missä ne menevät, jokin elämäntilanteessa muuttuu ja rajat menevät uusiksi.Toivun edelleen viime vuonna tapahtuneesta pään ylikuormituksesta ja välillä turhaudun siihen kuinka hidasta se on. Toki edistystä on tapahtunut, mutta on hankala hyväksyä ettei tällainen toipuminen ole mikään suora linja: välillä tulee notkahduksia ja silloin saattaa joutua palaamaan montakin askelta taaksepäin. Lisäksi mitä pidempään voimien takaisin kerääminen kestää, sitä vaikeampi on hyväksyä se, ettei kykene samanlaiseen aktiivisuuteen kuin jotkut muut. Sosiaalisen median kautta näkee liiankin hyvin mitä kaikkea hauskaa on tarjolla ja mihin kaikkeen muut osallistuvat. Ilmoittautumisaikojen auetessa on todella vaikeaa yrittää hahmottaa sitä mitkä henkiset resurssit itsellä on käytettävissä kuukauden tai neljän kuukauden päästä, ja sitä vaikeampi on todeta että ne eivät ehkä riitä. Mua pelottaa että joudun taas perumaan kaiken mihin lupaudun, mutta myös se että jään paitsi jostain huikeasta. Etenkin silloin jos tiedän kavereiden osallistuvan.
Tämän lisäksi tiedän, että jotkin asiat voivat auttaa - jos nyt eivät jaksamisen palautumista, niin mielenterveyttä ylipäätään. Se, että jaksan koko ajan enemmän sosiaalisia tilanteita ja uskallan toimia niissä rohkeammin, piristää väistämättä. Toisaalta samalaiset tilanteet, jotka yhdessä hetkessä voimaannuttavat, voivat väärässä hetkessä pahentaa asioita ja aiheuttaa reilusti takapakkia. Varsinkin etukäteen on todella vaikea arvioida kumpaa mikäkin tilanne tai tapahtuma tuo tullessaan.
Oman kykenemisen arvioinnin ja muihin vertailun kanssa tarpeeksi pitkään kamppailtuani tajusin, että mun ei tarvitse jaksaa tai kyetä. En voi verrata omaa jaksamistani muiden jaksamiseen ja mun täytyy antaa itselleni aikaa toipua ilman turhia riskejä. Siksi päätin, että annan itselleni suosiolla vuoden verran aikaa. Tänä vuonna en siis aio osallistua kuin joihinkin vuosittaisiin, tai jo tällä hetkellä päätettyihin tapahtumiin ja menoihin. Niitä riittää syyskuuhun asti suunnilleen 1-2 kuukauteen ja se on aivan riittävästi. Sen lisäksi esimerkiksi viikonloppuja voi täyttää jaksamisen mukaan spontaaneimmilla asioilla, mutta en aio tänä kesänä (tai vuonna ylipäätään) aiheuttaa itselleni suorituspaineita.
Haluan tosissani saada pääni kuntoon ja aiempien kokemuksieni mukaan siinä ei auta se, että rohmuan itselleen sosiaalisia tilanteita jaksamiseni kustannuksella. Vuosi tuntuu helposti tosi pitkältä ajalta ja tiedän että tulen harmittelemaan sitä kuinka jotkin tapahtumat jää nyt kokematta. Pitkässä juoksussa yksi huilaamisvuosi on kuitenkin lyhyt aika. Lisäksi pelkästään tämän päätöksen tekeminen aiheutti suuren helpotuksen tunteen. Se kertoi että olen oikeilla jäljillä.
