On omituista ajatella että siitä on jo vajaa viisi kuukautta kun hain apua ahdistukseeni ja paniikkiini. Tuntuu että se olisi ollut vasta äsken. Toisaalta viisi kuukautta on varsin pieni aika siihen verrattuna kuinka kauan noista oireista olen kärsinyt. Eivät ne oireet toki ole tässä kuukausien aikana poistuneet mihinkään ja välillä on ollut päiviä kun ne ovat olleet todella pahoja, pahempia kuin ehkä koskaan. Stressi ja väsymys ovat altistaneet katastrofiajattelulle ja välillä tuntuu että sitä mukaa kun saan uusia aseita joilla taistella paniikkioireita vastaan mieli keksii uuden suunnan, josta hyökätä.
Mutta hyviä ja voitokkaita hetkiä on ollut kyllä huonoja enemmän. Psykologilta olen saanut uusia toimintamalleja paniikin iskiessä sekä uusia suuntia ahdistuksen syiden pohdiskeluun. Tarvittaessa otettavat lääkkeet ovat taanneet yöunet silloin kun mieli ei millään rauhoitu ja palauttaneet toimintakyvyn kohtauksen jälkeen. Vain kerran olen tänä aikana joutunut jäämään sänkyyn muutamaksi päiväksi kun ahdistus ei hellittänyt ennen kunnon lepoa.
Nyt kolmen viikon ajan minulle on riittänyt aloittamani säännöllinen lääkitys, enkä ole tarvinut sen lisäksi rauhoittavaa lääkettä kuin kerran. Oloni on ollut huikean kevyt, vapaa ja helppo. Toki jotkin asiat jännittää ja jopa ahdistaa edelleen, mutta enää niiden kohtaaminen ei ole täysin ylivoimaista. Väsyn edelleen sosiaalisista tilanteista ja tarvitsen lepopäiviä niistä, mutta luulen että se on enemmänkin osa persoonallisuuttani kuin sairauttani. Pystyn tekemään asioita joiden pelkkä ajattelu aiemmin saattoi laukaista paniikin tai karastrofiajattelun. Ja mitä enemmän pystyn, sitä vähemmän pelottaa.
En voi olla kuin kiitollinen siitä miten helposti olen apua saanut ja kuinka helposti lääkkeiden aloittaminen alkoi. Olen tietenkin syönyt lääkkeitäni vasta verrattain lyhyen aikaa, eikä kaikkia vaikutuksia vielä tiedä, mutta tämä alku valaa luottamusta tulevaan. Ihana lääkärini on aina ollut sitä mieltä että minut saadaan terveeksi ja hän soittikin tänään kysyäkseni vointiani ja sitä miltä lääkkeet vaikuttaa. Vaikka uutiseni lääkkeiden suhteen olivatkin hyvät ja vaikka sainkin saman tien reseptin niihin vuodeksi eteenpäin, lääkärini kannusti edelleen myös psykologikäynteihin. Sain häneltä myös varmuutta olemaan yhteydessä pienestäkin asiasta lääkityksen ja yleisen vointini suhteen. En voi käsittää miten olen ansainnut tällaista kohtelua, tiedän että niin monella on todella paljon vaikeampaa näiden asioiden kanssa. Etenkin se, että minut on aina otettu vakavasti, lämmittää todella paljon.
Tuntuu että tulevaisuus olisi valaistunut kerta heitolla. En edes aiemmin tiennyt sen olleen pimeä, mutta nyt kaikki on jotenkin paljon kirkkaampaa kun tiedän että voitan vielä mieleni möröt. Lääkkeet eivät ole mikään taikakeino parempaan tulevaisuuteen, mutta ne ovat jo nyt vapauttaneet niin paljon henkistä jaksamista, että en voi kuin iloita. Tällä energialla jaksan ehkä alkaa käsitellä oireitteni syitä ja elää elämääni vapaammin. Sitä kautta voin alkaa parantua.
