Säädytön matka mukavuusalueen ulkopuolelle

Olen viime aikoina kamppaillut pääni sisällä, että missä menee raja itsensä haastamisen kanssa: milloin se kehittää ja milloin se saattaa vain pahentaa tilannetta. Tavoitteenani on kuitenkin kehittää itseäni ilman pakottamista tai itseni vahigoittamista. Uskon kuitenkin, että olen onnistunut tekemään tähän mennessä oikeita valintoja jättäen pois tietyt asiat ja osallistumalla juuri niihin oikeisiin. Vaikka olisi jännittänyt. Ehkä olennaista onkin osata erottaa jännittäminen ahdistuksesta. Aina ahdistus tai jännitys ei ole järjellä selitettävissä, mutta olen ottanut nyt asiakseni tunnistaa ahdistukseni syyt, jotta niille voisi jokus ehkä tehdä jotain. Ainakin jännityksen hallitsemiseen olen löytänyt joitain keinoja. Viikonloppuna onnistuin siinä ja tiedän onnistuvani toistekin.

Viime viikonloppuna tein nimittäin taas matkan mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ajattelin ennen sitä että matka olisi suunnaton, mutta jotain sellaista josta oppisin varmasti jotain. Siksi sen halusinkin tehdä. Se jännitti hirveästi, mutta onnekseni löysin itselleni sanat, jotka rauhoittivat. Ne saivat jännityksen poistumaan lähes kokonaan ja yllätin lopulta itseni tyyneydelläni. Lisäksi kiittäminen on matkaseuraani (ihan se konkreettinen matka Helsingistä Kuohijoelle): uusia ihmisiä, joiden kanssa löytyi yhteinen sävel helposti.

Korsetti syntyi tällä kertaa nippusiteistä, paksusta satiinista, silkistä ja koristeista. Hämeenlinna-aikoina painettu kangas pääsi rokokoo-tyyliseksi taskuksi.

Kyseessä oli Säädyttömiä aikeita-niminen larppi: sokerin ja draamantäyteinen dekadenssi-iloittelu rokokoopunkin vaihtoehtomaailmassa. Nimenomaan tuota säädyttömyyttä jännitin ennakkoon eniten, sillä en koe olevani luontaisesti mitenkään säädytön, aistikas tai roisi. Pelinjohto teki kuitenkin onneksi hyvin selväksi sen, että kenenkään ei tarvitse tehdä mitään, mitä ei halua. Pelaajan ei tarvinnut olla valmis tekemään samoja asioita, joita hahmo tavallisesti tekisi. Ehkä hahmoa ei vain juuri sillä hetkellä huvittanut kyseinen toiminta. Muutenkin kaikkien turvallisuuteen ja hyvinvointiin kiinnitettiin paljon huomiota. Heittäytymistä, pelinsisäisiä turvatoimia ja hahmoja workshopattiin ennakkoon ihanan paljon. Pelin aikana oli mahdollista mennä juttelemaan ulkopuoliselle turvallisuushenkilölle ja koska pelialueelta piti poistua jos halusi vessaan, sai siitä pienen hengähdystauon halutessaan.

Asun kokeilua ennen peliä.

Oma pelini oli lopulta melko vähän säädytön, aika meni rivouksien sijaan hahmon sotkujen selvittämiseen. Se ei haitannut mua lainkaan ja lopulta oli tosi hauskaa pelata (uudelleen)rakastuneena söpöilyjuttuja. Lisähupia toi mm. omista asioista juoruilu, romanttisen kontaktin julkinen läksytys, (toista osapuolta suosivan) kaksintaistelun palkintona oleminen, julkinen kosinta ja tunteellisen dramaattinen loppukohtaus.

Pelistä jään kaipaamaan sitä, kuinka hyvin kaikki pelaajat lähtivät mukaan ihan kummallisiinkin juttuihin. Omituisimmillakin näytöksillä ja kilpailuilla oli aina osallistujia ja kannustajia, ja omista henkilökohtaisista ongelmista sai luotua ison seurueen hupia. Popcornia oli tarjolla aina kun vähänkin draamaa esiintyi. Sai olla ihailtu ja ihailla muita avoimesti. Itse oli helppoa luoda peliä muille ja myös muut pelaajat loivat sitä aktiivisesti. Tunnelma oli läpi pelin huikea, eikä tylsää päässyt tulemaan.

Sekä pelistä, että ajasta sen ympärillä jäi mulle pörröinen ja lämmin olo. En tuntenut juuri ketään ennakkoon ja oman seurueen puute jännittää etenkin tietyissä tilanteissa aina. Ja vaikka ymmärrän että valmiiksi toisensa tuntevat istuvat mielellään kavereidensa kanssa samassa pöydässä lounaalla ja heidän voi olla yhtä lailla hankalaa tutustua muhun uutena ihmisenä, en silti kokenut ettenkö voisi liittyä lähes mihin tahansa pöytäkuntaan. Varsinkin pelin jälkeen juttua riitti kenen kanssa tahansa. Tunnelma oli hyväksyvä pitkin viikonlopun ja siitä se lämmin olo nimenomaan jäi.

Olen järjettömän iloinen ja kiitollinen tästä kokemuksesta, vaikka omaan maailmaan palaaminen onkin ollut yllättävän vaikeaa. Nyt mulla on kuitenkin varmuutta lähteä taas jatkossa mukavuusalueeni ulkopuolelle, keskelle uusia ihmisiä, sillä tiedän kykeneväni ja pitäväni hauskaa.