Reilu kuukausi takaperin katsoin sitten kaverin kanssa Captain American, ja yllätyksekseni jaksoin katsoa sen, vieläpä pidin siitä. Ja nyt ollaan luokkalaisten kanssa menossa kattomaan Thor 2 ensi viikolla, joten pitäähän mun sivistää itseäni ennen sitä. Googlettamalla sain selville, että noita leffoja voisi katsoa esim. siinä järjestyksessä, että katsoo Captain American jälkeen Iron Man 1 & 2, sitten Hulkin ja Thorin. Minkä jälkeen sitten voisi kai hyvin sopia Thor 2, vaikka en tiedäkään kuinka se sopii kronologisesti tuohon. Ei mulla kuitenkaan ole aikaa ihan kaikkia Avengers-leffoja katsoa, joten saa luvan sopia!
Tänään oli siis vuorossa Iron Manin ensimmäinen, josta pienistä keskittymisvaikeuksista (ei mulla mitenkään erikoinen juttu), pidin tosi paljon! Siitä jäi hyvä mieli, ja siinä oli monta ihan hauskaa kohtaa. Eihän siinä, kuten ei Captain Americassakaan, ollut mitään mullistavaa juonikuviota, mutta ei mun mielestä aina tarvitsekaan olla. Mulle usein riittää, että elokuva on viihdyttävä, että se herättää tunteita. Ja jää mieleen edes hetkeksi leffan katselun jälkeen.
En jaksa tähän sen kummempaa arvostelua nyt vääntää. Tuli vain mieleen tuosta, kuinka kaikista ennakko-oletuksista huolimatta pidin näistä kahdesta leffasta, että miten tärkeää on olla kuuntelematta muiden valmiita mielipiteitä asioista, joista voisi helposti luoda omankin mielipiteen. Oli sitten kuinka tärkeä ihminen hyvänsä, ei kaikessa tarvitse olla samaa mieltä. Marvel-leffat olkoon mulle muistutuksena siitä. Ja vaikka mulla ei ole vähään aikaan ollut enää mitään ahdistusta asiasta, niin tää jotenkin lohdutti kuitenkin. Tieto siitä, että pärjään itsekseni, että tuo suhde ei ollut mulle se oikea, jos edes näitä leffoja ei voinut katsoa!
