Pieniä iloja

♥ Auringonpaiste - Menen sellaiseen aikaan töihin, että silloin on nyt jo ainakin kuukauden ollut ihan melkein pimeää. Tällä viikolla on sen sijaan ollut jo melko valoisaa ja tänään suorastaan aurinkoista kun lähdin töihin vähän aikaisemmin.
♥ Uusi leveähelmainen talvitakki ja korkosaappaat - Töihin mennessä en nykyään pukeudu mitenkään kummallisesti, joten tuollaiset pienet yksityiskohdat saa tuntemaan olon enemmän omaksi itsekseni kuin ne tylsät arkivaatteet joita nykyään käytän.
♥ Tekstiviestit - Nykyään saan tekstareita oikeastaan vain Ikeasta, joten piristää ihan hurjasti saada viesti joltain kaverilta! (Yksi sellainen voi tosin myös pilata päivän..)
♥ Materiaonnellisuus - Olen sen verta pinnallinen, kuten moni muukin, että shoppailu kyllä piristää. Ei tarvitse ostaa edes mitään suurta ja kallista, vaan jo esim. uusi hiuslakka, huulikiilto ja kauan haluttu suoristusrauta ilahduttaa.
♥ Kun voi ostaa jollekin toiselle jotain - Ostin Minimanista Martille sen lempparihuulirasvaa, joka oli lähikaupasta loppunu ja se joutui tyytymään johonkin kamalaan (ja vain hiukan oli oma lehmä ojassa). :D
♥ Kun viimein voittaa pelin - Muutaman hävityn matsin jälkee voitto tuntuu entistä paremmalta! Etenkin sellainen eeppinen "feedattiin alussa ja oltiin häviöllä ja sitten parin mutkan kautta voitettiinkin"- peli.
♥ Perjantaivapaa - Vaikka vapaapäivät ei periaatteessa ole kivoja, koska niistä ei saa palkkaa, niin kyllä ne ihan rehellisesti sanottuna aina työpäivät voittaa!
♥ Kavereiden viikonloppuvierailu - Ihanaa päästä näkemään taas ihania kavereita! ♥
 

Kissapohdintoja

Viime viikonloppuna kävin katsomassa kissanpentuja, sillä olin tullut siihen tulokseen, että haluaisin itselleni sellaisen. Iskä ja pikkuveli olivat käyneet kummisetäni luona pari viikkoa aiemmin pikkuveljen kouluprojektin takia ja pikkuveli oli ottanut kuvia kummisedän kissan saamista pennuista. En ajatellut että innostuisin (taas) kissoista, sillä olin jo päättäny että säästän rahaa nyt koiraan, koska oon kuitenki enemmän koira- kuin kissaihminen. Kuvat kissanpennuista jäi kummittelemaan mun mieleen, etenkin yksi niistä teki muhun jostain syystä suuren vaikutuksen; harmaa-vaaleanruskearaidallinen puolipitkäkarvainen pentu, jonka silmien ympärillä oli vaaleat rinkulat. Se vaikutti uteliaalta ja poseerasikin melkein kaikissa kuvissa. Kyseistä rinkulasilmäistä pentua ajatellessa tulin sitten siihen tulokseen, että olisihan kissan omistaminen tässä elämäntilanteessa huomattavan helpompaa kuin koiran ja soitin iskälle, että voitaisiinko mennä katsomaan pentuja kun seuraavan kerran menisin Kouvolaan.

Viime lauantaina sitten ajelimme koko perheen voimin Porvooseen kyseisiä pentuja katselemaan. Olin edellisen yön nukkunut aika vähän ahdistellessani ajatusta siitä, että jos sieltä lähtisi kissa mukaan, joutuisin olemaan vastuussa jostakusta muusta kuin itsestäni seuraavat ~ 20 vuotta. Se on tosi pitkä aika. Mutta vastuun ottaminen olisi vain terveellistä, eikös juu? Kyllähän kissassa olisi niin paljon hyviäkin puolia. Olin jo pohtinut kivoja nimiä edellisinä päivinä ja niitä olikin kertynyt aikamoinen lista. Tietysti olin myös perehtynyt kaikkiin kissanomistamista koskeviin juttuihin, kuten madotus- ja rokotusaikatauluihin, ruokintaan, hankintoihin ynnämuihin.

Ja pennuthan oli livenä yhtä suloisia kuin kuvissa ja ihastuksen kohteeni, rinkulasilmäkin oli vielä vapaana. Ne nukkui ison osan siitä parituntisesta joka setäni luona vietimme, mutta pääsin kuitenkin leikittämään niitä ja kokeilemaan miten ne tykkää sylissä olemisesta. Samalla ehdin myös miettiä kaikkea sellaista jota olin miettinyt jo aiemmin: onko mun perustelut kissanhankkimiselle ihan oikeat, voinko sitoutua seuraavaksi 20 vuodeksi eläimeen, olisiko kissa varmasti se oikea ratkaisu. Ja samalla mietin, että olenko tosiaan niin vapaamielinen kissan sukupuolen suhteen kuin luulin, sillä sedälläni ei ollut käsitystä pentujen sukupuolista.

Suurimmiksi kysymyksiksi osoittautuivat kuitenkin nuo kaksi ekaa. Olin jo aiemmin alkanut miettiä, mitkä ovat ne oikeat perustelut lemmikin kaipuulleni. Tietysti olin halunnut sellaista omakseni jo vuosia, mutta miksi sellaisen tarve on nyt suurempi kuin aiemmin. Suurin syy on varmastikin yksinäisyyteni. Arvatenkin yrittäisin lemmikillä täyttää sitä rakoa mikä syntyy siitä etten tunne montaakaan ihmistä Jyväskylästä, enkä ainakaan vietä heidän kanssaan aikaan samaan malliin kuin olen aiemmin kaverien kanssa ollut, lähes päivittäin siis, eikä edes kauppaan tarvinyt mennä yksin. Onko tämä syy oikea hankkia lemmikki, voiko sillä täyttää kaverien paikan? Tajusin myös, että toinen vielä kehnompi syy lemmikin hankkimiseen on joku omituinen ryhmäpaine. Etenkin se että pikkusiskoni hankki viime keväänä koiranpennun, on tainnut jotenkin vaikuttaa muhun niin, että nyt mullakin pitäisi olla lemmikki, paras olisi tietysti koira ja schipperke, kuten siskollani ja vanhemmillani. Ja kissa olisi jokin varavaihtoehto, kun en nyt just voi koiraa saada.

Pikku hiljaa ajatus kissan omistamisesta alkoi ahdistaa, mutta samalla tuntui tyhmältä että se ahdisti, kun kissan kuitenkin halusin ja olin siihen varautunut. Peitin epävarmuuteni sanomalla etten osaa päättää, enkä kyllä osannutkaan. Pyörittelin jo ajatusta että ottaisin kaksi, että niistä olisi seuraa toisilleen ja lopulta olin jo melkein päättänytkin että minkä pennuista halusin. Onneksi sitten siskoni oli tarkkanäköinen ja huomautti, ettei mun pitäisi ottaa yhtäkään, jos en ole ihan varma, kyllä pitäisi heti tuntua hyvältä jos se oikea lemmikki tulee vastaan. Enkä sitten ottanut mukaani pennuista yhtäkään. Ja päätös tuntui heti oikealta. Nyt sitten tuntuu, että ehkä kissa ei kuitenkaan ole oikea valinta, että se olisi niin hätäratkaisu. En osaa kuvitella kotiini kissaa, vaan koiran. Taidan ollakin enemmän koiraihminen kuin luulin.